Perinne- ja kulttuuriympäristöjen lajien uhanalaisuus on kasvanut eniten

Joka kymmenes Suomen eliölajeista uhanalainen

Metsät ovat edelleen tärkein uhanalaisten lajien elinympäristö, mutta erityisesti erilaisissa perinne- ja kulttuuriympäristöissä elävien lajien uhanalaisuus on kasvanut huomattavasti edelliseen tarkasteluun verrattuna.

Ylivoimaisesti merkittävin yksittäinen lajien uhanalaisuuden syy on avointen elinympäristöjen, kuten esimerkiksi ketojen ja niittyjen sulkeutuminen.

Selkärankaisista eläimistä luokitellaan äärimmäisen uhanalaisiksi eli välittömässä häviämisvaarassa oleviksi muun muassa naali, valkoselkätikka, kiljuhanhi, rantakurvi, tunturikiuru ja kultasirkku.

Putkilokasveista muun muassa lehtokattara, punavalkku, talvikkipaju, sienistä satiinikääpä, kätkökääpä ja tuliorvakka sekä hyönteisistä monet perhoset ja kovakuoriaiset kuuluvat siihen 250 lajin ryhmään, joka ovat kaikkein suurimmassa vaarassa hävitä Suomen luonnosta.

Suomen lajien uhanalaisuus 2000 -selvitys luovutettiin ympäristöministeri Satu Hassille torstaina. Nyt valmistunut arviointi on vastikään Ruotsissa tehdyn tarkastelun ohella maailman laajin. Siihen on ottanut osaa noin kaksisataa lajistomme asiantuntijaa ja useita tuhansia luonnonharrastajia vuosina 1997-2000.

Työtä on ohjannut uhanalaisten lajien toinen seurantatyöryhmä, johon on kuulunut joukko eri eliöryhmien sekä lajiensuojelun ja tutkimuksen asiantuntijoita useista yliopistoista, luonnontieteellisistä museoista, Metlasta, Metsähallituksesta ja ympäristöhallinnosta.

Suomessa on aikaisemmin valmistunut kaksi laajaa uhanalaisten eliölajien arviointia eli ns. Punaista kirjaa, vuosina 1986 ja 1991. Nyt valmistunut arviointi poikkeaa perusteiltaan huomattavasti aikaisemmista. Siinä on käytetty ensi kertaa kansainvälisen luonnonsuojeluliiton ( IUCN ) uusia uhanalaiskriteerejä.

Menetelmä on aiempia arviointeja järjestelmällisempi ja tarkempi, ja se mahdollistaa entistä paremmin vertailut eri alueiden ja ajanjaksojen välillä.

Uuden luokituksen merkittävin ero aikaisempiin on kuitenkin se, että uhanalaisuuden edellytyksenä ei enää ole ihmisen suoranaisesti tai välillisesti aiheuttama uhka, vaan pelkkä vähälukuisuus tai esiintymisalueen pienuus riittävät uhanalaisuuden perusteiksi.

Uudessa luettelossa onkin mukana mm. joukko sellaisia edellisistä luetteloista puuttuneita hyvin harvinaisia lajeja, joiden esiintymispaikat on jo suojeltu, mutta joiden häviämisriski on edelleen suuri niiden kannan pienuudesta johtuen.

Arvioinnin ulkopuolella yli puolet lajeista

Suomesta tunnetaan kaikkiaan noin 43 000 eliölajia. Näistä kokonaan uuden uhanalaisuus-arvioinnin ulkopuolelle jouduttiin jättämään hieman yli puolet.

Arvioimatta jätetyistä lajeista suurin osa on hyönteisiä, hämähäkkieläimiä, leviä ja sieniä, jotka tunnetaan edelleen hyvin huonosti.

Osa ulkopuolelle jääneistä lajeista elää Suomessa vain satunnaisesti tai ne esiintyvät meillä luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolella. Arvioiduistakin lajeista viidesosa tunnetaan niin huonosti, että niitä ei voitu luokitella.

Riittävät tiedot uhanalaisuuden arviointia varten oli käytettävissä noin 15 000 Suomen lajista. Uuden luokituksen perusteella näistä on katsottu uhanalaisiksi 1505 lajia, eli kymmenesosa.

Suomen luonnosta on kokonaan hävinnyt 186 lajia, joista esimerkkeinä voidaan mainita vesikko, mustarotta, kiljukotka, heinäkurppa, viiriäinen, sampi, monni ja järvilohi.

Silmälläpidettäviksi, joita uuden järjestelmän mukaan ei enää pidetä uhanalaisina, luokiteltiin 1060 lajia. Niiden joukossa on mm. melko paljon lintulajeja, jotka ovat vielä melko yleisiä, mutta jotka ovat viime vuosina voimakkaasti taantuneet.

Tällaisia lajeja ovat muun muassa kottarainen, teeri, metso, käki, pensastasku ja varpunen. Loput lajit, eli 82 prosenttia, luokiteltiin elinvoimaisiksi.

Selkärankaisista eläimistä 50 lajia on arvioitu uhanalaisiksi. Selkärangattomista lajeista 759, putkilokasveista 180, itiökasveista 142 ja sienistä ja jäkälistä 374 lajia on päätynyt uhanalaisten lajien joukkoon.

Suhteellisesti eniten uhanalaisia lajeja on itiökasvien ( 16 prosenttia lajeista ), putkilokasvien ( 15 prosenttia lajeista ) ja selkärankaisten eläinten ( 14 prosenttia lajeista ) ryhmissä.

Uhanalaisarvioinnissa jokaisen luokitellun lajin tärkeimmät elinympäristöt on ilmoitettu. Uhanalaisten lajien tärkeimpiä eli ensisijaisia elinympäristöjä ovat edelleen metsät, varsinkin lehdot ja vanhat kangasmetsät.

Metsissä elää 564 lajia eli 37, 5 prosenttia kaikista uhanalaisista lajeista. Eniten uhanalaisia metsälajeja on kovakuoriaisten ja muiden selkärangattomien eläinten sekä kääväkkäiden, jäkälien ja muiden sienten ryhmissä.

Metsien ohella yhä merkittävämmiksi elinympäristöiksi ovat nousseet perinneympäristöt ja muut ihmisen muovaamat ympäristöt, joissa elää 421 lajia eli 28 prosenttia kaikista uhanalaisista lajeista. Kulttuuriympäristöissä elää varsinkin uhanalaisia perhosia, pistiäisiä ja putkilokasveja.

Kolmanneksi tärkeimpiä uhanalaisten lajien elinympäristöjä ovat erilaiset rannat, jotka ovat ensisijaisia elinympäristöjä 11 prosentille uhanalaisista lajeista. Rannat ovat korvaamattomia etenkin monien selkärangattomien eläinten, kuten hämähäkkien, erilaisten hyönteisten ja putkilokasvein elinympäristöinä.

Ketojen ja niittyjen lajit taantuvat

Metsäympäristön muutoksiin liittyvät uhkatekijät ovatkin arvioinnin mukaan yleisin syy lajien uhanalaisuuteen; metsien käytön aiheuttamat muutokset ovat ensisijainen uhanalaisuuden syy kolmasosalle lajeista.

Ylivoimaisesti merkittävin yksittäinen lajien uhanalaisuuteen vaikuttanut tekijä on avoimien elinympäristöjen, kuten ketojen ja niittyjen sulkeutuminen; se selittää uhanalaisuuden noin neljänneksellä lajeista. Rakentaminen uhkaa joka kymmenettä uhanalaista lajia.

Uuden uhanalaistarkastelun tuloksia ei uudesta luokittelutavasta johtuen voi sellaisenaan verrata aiempien vuosien 1985 ja 1991 arviointeihin. Vertailumahdollisuuden säilyttämiseksi lajistolle on vielä tässä arvioinnissa annettu vanhan menetelmän mukaiset uhanalaisuusluokat.

Vertailu paljastaa, että suurimmat muutokset huonompaan suuntaan ovat tapahtuneet perinne- ja kulttuuriympäristöjen lajeilla. Seuraavaksi suurin kielteinen muutos on tapahtunut rantojen lajiston uhanalaistumiskehityksessä. Vain yhden elinympäristötyypin, eli kallioiden, tilanne näyttää parantuneen.

Uhanalaisten lajien toinen seurantatyöryhmä on edellisten toimikuntien tapaan tehnyt konkreettisia ehdotuksia uhanalaisten lajien tutkimukseen, seurantaan, suojeluun ja hoitoon liittyvien puutteiden ja epäkohtien korjaamiseksi.

Ehdotettujen 19 toimen avulla arvioidaan saatavan pelastetuiksi pääosa häviämisvaarassa olevista lajeista sekä nostetuksi arvioinnin piiriin kuuluvien lajien määrä kaksinkertaiseksi.

Ehdotusten toteuttamisesta aiheutuisi työryhmän tekemän arvion mukaan noin 23 miljoonan markan vuotuiset kustannukset seuraavan kymmenen vuoden kuluessa.

Ehdotusten mukaan mm. ympäristöhallinnolle ja museolaitokselle olisi osoitettava riittävät voimavarat uhanalaisten lajien tutkimusta, seurantaa ja tietojärjestelmien kehittämistä varten.

Työryhmä on myös sitä mieltä, että kaikille luonnonsuojelulain mukaan erityisesti suojeltaville lajeille olisi valmisteltava seuraavan kymmenen vuoden kuluessa suojeluohjelmat ja tähän olisi varattava tarpeeksi määrärahoja.

IA
26.5.2000

Kotimaa -sivulle