Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Kuivuus uhkaa Yhdysvaltain satotoiveita



Yhdysvaltain eteläosia vaivaava kuivuus ei hellitä vielä tämän kesän aikana, pelkäävät säätieteilijät.


Tavallista pienemmät sademäärät ovat haitanneet Yhdysvaltain keskeisiä maatalousalueita jo parin vuoden ajan, ja tästä kesästä ennustetaan erittäin kuivaa.

Pahimmin sateiden puute on haitannut Georgiaa, Floridaa ja osia Texasista. Kuivuus on riesana myös Arkansasissa, Louisianassa ja Mississippissä. Osissa Georgiaa on saatu sadetta lähes 40 senttimetriä vähemmän kuin normaalisti.

Keskilännessäkin odotetaan erittäin kuivaa kesää, satotoiveet ovat uhattuina ainakin Missourissa, Nebraskassa, Indianassa ja Illinoisissa. Keskilännessä satoi syksyllä tavallista vähemmän ja myös talvi oli ennätyskuiva.

Yhdysvaltain tärkeimpien maataloustuotteiden, maissin ja soijapapujen, hinta onkin jo noussut jo noin 18 prosenttia. Kuivuus vaivaa juuri niiden suurimpia viljelyalueita, ja sadon pelätään jäävän pieneksi.


Myös kuljetus pulassa

Kuivuus on haitannut myös yhtä Yhdysvaltain keskeistä kuljetusreittiä, Mississippijokea.

Jokea pitkin kulkeva proomuliikenne on vaikeuksissa, sillä joen pinta on alhaisimmillaan 139 vuoteen. Joella kulkevat proomut kuljettavat kaikkea maissista hiileen, ja vuosittain proomuliikenne on yli 5 miljardin dollarin liiketoimintaa.

Muidenkin kuljetusreitteinä käytettävien jokien vedet ovat erittäin matalla. Noin puolet keskilännen soija- ja maissisadosta kuljetetaan proomuilla vientisatamiin. Proomuliikenteen vaikeudet nostavat viljan kuljetuskustannuksia huomattavasti.

Kuivuusalueilla pelätään myös laajoja maastopaloja, silla ruohikko on rutikuivaa.

Yksi myönteinen puoli kuivuudessa kuitenkin on: hyttysiä ja muita häiritseviä hyönteisiä esiintyy tavallista huomattavasti vähemmän. Eteläisissä osavaltioissa on tarvittu tavallista harvemmin torjuntaruiskutuksia tämän kevään aikana.

STT-IA
26.5.2000


Talous -sivulle