Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Poliittinen ura olisi päättynyt, ellei Harvard -vapaata olisi myönnetty

Ahosta yhä vankempi suoran kansanvaalin kannattaja



Esko Ahosta on kehkeytynyt yhä vankempi suoran kansanvaalin kannattaja hänen saatuaan etäisyyttä Suomen politiikkaan mantereen takana, jossa käydään sikäläistä presidentinvaalitaistoa.


Suoralla kansanvaalilla maa saa sellaisen presidentin kuin se juuri sillä hetkellä tarvitsee. Aika oli Suomessa Ahon mukaan kypsä naispresidentille, vaikka muutama kampanjapäivä lisää olisi saattanut muuttaa vaalituloksen.

Tämä Ahon arvio perustuu siihen, että ensimmäisen vaalikierroksen tulos jäi odotettua vaatimattomammaksi ja kampanjastartti suti toisen kierroksen alussa. Ajoitus ei siten onnistunut täydellisesti.

Aho kertoi tunnoistaan kolmannen kirjansa julkistamistilaisuudessa Helsingissä.


Tieto työpaikasta oli takataskussa

Keskustan Harvard-vapaalla oleva puheenjohtaja Esko Aho olisi kokonaan luopunut politiikasta, jos eduskunta ei olisi päätynyt myöntämään hänelle lomaa edustajan toimesta.

Ahon mukaan hänen poissaolopäätöksensä hylkääminen olisi johtanut koko poliittisen uran päättymiseen, sillä Aho olisi välittömästi pyytänyt eroa eduskunnan jäsenyydestä siirtyäkseen toisiin tehtäviin. Hän olisi jättänyt myös Keskustan puheenjohtajan tehtävät.

Aholla oli siis pohjustettu työsopimus takataskussa, kun eduskunta äänesti hänen elämänsä käännekohdasta. Aho ei kuitenkaan halua paljastaa, mihin hän olisi politikoimisen sijaan ryhtynyt.

Tämä presidentinvaalikampanjan jälkinäytelmä koetteli Ahoa hänen omasta mielestään rankemmin kuin häviö itse vaalissa.

Kirjassaan Kolme kierrosta (Otava) Aho kertoo päiväkirjamerkinnöin tuntemuksistaan vaalikampanjan aikana. Viimeiset merkinnät ovat lennolta Yhdysvaltoihin ja Harvardiin.

Ahon mukaan hänen oli helppo astua kameroiden eteen kirjansa julkistamistilaisuudessa, koska Keskusta menestyi niin hyvin kunnallisvaaleissa. Hän torjui olettamukset, että hyvä vaalimenestys tekisi sapattivapaalla olevan puoluejohtajan olon tukalaksi.

Ahon mielestä asia on juuri päinvastoin. Hänen poissaolonsa ei aiheuttanut Keskustalle ongelmia vaaleissa.

Anneli Jäätteenmäki sai kiitokset, mutta hänen sijaispuheenjohtajuuttaan on kestänyt vasta nelisen kuukautta, joten Aho ei provosoitunut vielä puheenjohtajapeliin. Voimme odotella puheenjohtajan paluuta.


Median riepottelu uuvutti

Aho luonnehti kirjaansa itselleen, vaalityössä mukana olleille ja poliittisen historian kirjoittajille laadituksi tilinpäätökseksi presidentinvaalikampanjasta jälkinäytöksineen. Sen on määrä toimia myös kirjaimellisesti tilinpäätöksenä, sillä siitä saatavilla tuloilla hoidetaan kampanjan loppuvelat.

Ahon mukaan teksti on kulloiseenkin hetkeen liittyvää henkilökohtaista tunnelatausta ja kuvausta siitä, mitä on olla uutisen kohteena. Aho teki päiväkirjamerkintöjään pitkien päivien uuvuttamana ja välillä katkeroituneenakin.

- En ole esittänyt salaliittoteoriaa, Aho kommentoi suhdetta tiedotusvälineisiin ja erityisesti Helsingin Sanomien valitsemaan linjaan.

Ahoa sapettaa edelleen jutut Lahden MM-kisahakumenettelyistä. Sittemmin suutariksi osoittautunutta uutispommia kypsyteltiin Ahon mukaan parisen kuukautta, ja se varjosti raskaasti vaalikampanjaa.


Harvard on jotain muuta

Tänään Esko Aho on Harvardin ilmapiirin lumoissa, eikä tunnusta häviön vaikeutta. Hampaankoloon jäi sen verran, että kirja nähtiin tarpeeksi julkaista, muttei niin paljoa, että yksittäisiin tapahtumiin olisi tarvetta palata.

Niillä oli sittenkin vähemmän vaikutusta vaalin lopulliseen tulokseen kuin tapahtumahetkillä Ahosta itsestään tuntui.

Ahon Harvard-kokemuksistakin voi syntyä kirja, vaikka sitovaa sopimusta ei ole olemassa.

Aho nauttii Harvardin yliopistolta fellow-järjestelyyn kuuluvaa korvausta, joka on jonkin verran kansanedustajan palkkaa korkeampi ja kattaa lähes puolet matkabudjetista.

Palkkiot lehtikolumneista ja kirjoista täydentävät rahoitusta. Aho halusi näin oikoa käsityksiä siitä, että Amerikan oleskelu on rahoitettu pelkästään yksityisellä rahalla tai sponsorituella.

MARGIT HARA
27.10.2000


Politiikka -sivulle