Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







AT&T puhelinjätti jakautuu neljään osaan



Yhdysvaltain suurin puhelinoperaattori AT&T ilmoitti keskiviikkona, että yhtiö jakautuu neljään osaan. Kukin uusi yhtiö noteerataan jatkossa itsenäisenä yrityksenä osakemarkkinoilla.


AT&T-brandinimen alla toimivat jatkossa itsenäisesti kuluttaja-, yritys-, kaapeli- ja matkapuhelinliiketoiminnat. AT&T arvioi, että se saa yritysjärjestelyt päätökseen parin vuoden kuluessa.

AT&T on ollut Yhdysvaltojen suurin kaukopuheluoperaattori. Viime kuukausina se on yrittänyt pyrkiä eroon perinteisestä maineestaan ja saada laskussa olleen osakekurssinsa tasaantumaan.

Jakautumissuunnitelma ei AT&T:n historiassa ole uutta, sillä yhtiö on jakautunut nyt jo kolmasti vuoden 1984 jälkeen. Tuolloin siitä irrotettiin seitsemän Baby Bell -paikallispuhelinyhtiötä. Niistä monet ovat sittemmin fuusioituneet.

Vuonna 1996 AT&T jakaantui vapaaehtoisesti kolmeen yhtiöön, kun siitä irtautuivat verkkovalmistaja Lucent ja tietokoneyksikkö NCR.

Vuoden 1996 jälkeen AT&T tavoitteli puhelin- ja kaapeli-tv-imperiumin asemaa, jonka rakentamiseen yhtiö käytti yli 100 miljardia dollaria.

AT&T:n ydinliiketoimintaa ovat olleet kaukopuhelut, joiden hinnat ovat alentuneet jyrkästi viime vuosina. Pääjohtaja Michael Armstrong on yrittänyt pelastaa yhtiön keskittämällä toimintaa puhelin-, televisio- ja Internet-palveluihin.

Kaukopuheluista tuleva liikevaihto on kuitenkin supistunut ennakoitua nopeammin, eikä yhtiö ole kyennyt investoimaan uusiin suunnitelmiin. Samalla AT&T:n lupaava yrityspalveluyksikkö epäonnistui kasvutavoitteissaan.

Viimeksi kuluneen puolen vuoden ajan AT&T:n osakekurssi on pudonnut kuin kivi, tämän vuoden aikana osake on laskenut 47 prosenttia.

Yritysjärjestelyn yhteydessä AT&T:n osakkeenomistajat vaihtavat nykyiset osakkeensa uusien yhtiöiden osakkeisiin. Omistajia AT&T:llä on runsaasti, sillä yhtiön osake on neljänneksi suosituin Yhdysvalloissa.

AT&T ilmoitti keskiviikkona, että se maksaa osinkoa uusista osakkeista selvästi vähemmän kuin nykyisistä.

AT&T julkisti keskiviikkona tuloksensa neljänneltä vuosineljännekseltä. Tulos heikkeni 12 prosenttia, mutta ylitti kuitenkin Wall Streetin analyytikkojen arviot.

STT-IA
27.10.2000


Talous -sivulle