Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Maaherra Tuula Linnainmaa: Länsimetrossa päättäjillä pohdittavaa



Etelä-Suomen läänin maaherra pitää kunnallisvaalien äänestysprosenttia käsittämättömän alhaisena, mutta panee huojentuneena merkille, että juuri vaalikeskusteluissa esillä olleiden kysymysten parissa työskentelevät - opettajista poliiseihin - pääsivät uusien valtuustojen jäseniksi.


Rakennetaanko tällaisella vaalituloksella Vuosaaren satama tai metro Espooseen?
- Metron tulo Espooseen ei tarkoita pelkkien raiteiden rakentamista, vaan se merkitsee suurta yhdyskuntarakenteen muutosta Tapiolaan. Miten rakentaa liityntäliikenne, Linnainmaa kysyy.

Siinä määrin missä Linnainmaa ehti kunnallisvaalien tulosta seurata, hän ei pitänyt sitä mitenkään pöyristyttävänä. Etelä-Suomessa Kokoomus voitti tai hävisi yhdestä kahteen paikkaa, paitsi Lahdessa, jossa tappiota tuli enemmän.

- Vaalitulos oli kuitenkin suhteellisen maltillinen ja odotettavissa ollut. Hallituspuolueena oleminen rasittaa aina.

- Uskon, että Kokoomuksen näkökulmasta se, että Sauli Niinistö oli Kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri, aiheutti tämän rökityksen, Linnainmaa sanoo.

Eniten Linnainmaata kuitenkin hämmästyttää se suuri joukko, joka jätti kokonaan äänestämättä. Seurattuaan ns. kadunmiesten kannanottoja vaalikampanjan aikana lehdistä tai televisiosta, hänen on edelleen vaikeaa ymmärtää, mikä aiheutti näkemyksen hämärtymisen.

- Sanottiin, että näillä vaaleilla ei kuitenkaan ole merkitystä ja että äänestetään presidentin- tai eduskuntavaaleissa. Kuitenkin näillä vaaleilla oli suurin vaikutus ihmisten jokapäiväiseen elämään. Aivan käsittämätöntä, maaherra puuskahtaa.

- Nyt oli tilaisuus vaikuttaa siihen, missä rakennetaan, mitä homekoulujen kanssa tehdään tai miten vanhuksista huolehditaan. Äänestysprosentti oli aivan käsittämätön.


Vaalikeskustelu vaikutti valintoihin

Koska kunnallisvaalikeskusteluissa viime kädessä nousivat esiin koulujen kunto, vanhustenhuolto ja dementiakodit, Linnainmaa on tyytyväinen, että juuri näiden sektorien edustajia tuli valituksi uusiin valtuustoihin.

- Tämä kertoo ihmisten tärkeysjärjestyksestä, ja tämä tulee vaikuttamaan myös läänien tasolla. Kun valtuustoihin valittiin erittäin suosittuja poliiseja, se kaikki viestii siitä, että mikä on ihmisille todella tärkeää ja kun ehdokas saa välittymään , että hän välittää, hän menee myös läpi, Linnainmaa sanoo.

Linnainmaa pitää positiivisena myös sitä, että valtuustoihin valittiin myös lukuisia maahanmuuttajia.

- Kun nyt näytetään oirehtivan, on tärkeää saada heidät päättämään tasavertaisesti kunnan asioista. Nyt heidän on hyvä tuoda esiin muukin kuin maahanmuuttaja-näkökulma, ja ottaa suomalainen yhteiskuntarakenne omakseen.


Pienemmät kunnat vetovoimaisemmiksi

Maaherra Linnainmaan on vaikea ymmärtää, miksi kaikkien pitäisi Etelä-Suomessakin suunnata nimenomaan pääkaupunkiseudulle, vaikka pienempiä, hyvien liikenneyhteyksien päässä sijaitsevia kaupunkeja on yllin kyllin.

- Miksi nuoret perheet eivät ymmärrä hyvien liikenneyhteyksien päässä sijaitsevien pienempien kaupunkien arvoa? Hämeenlinna, Lahti tai Kouvola olisivat sellaisia, joissa päivähoitoon ei tarvitsisi jonottaa ja koulunkäynnin alkaessa lapsi pystyy itse menemään kouluun.

- Sellaiset kaupungit ovat pääkaupunkiseutua inhimillisemmät, ja lapset saavat paremman kuvan maailmasta kuin asuessaan elementtitalossa lähiössä, Linnainmaa maalailee.

Linnainmaa korostaa, että kun ammatti on hankittu, ei ole pakko asua pääkaupunkiseudulla. Hän kuitenkin alleviivaa, että ei kieltäisi sinne muuttamastakaan.

- Raju kasvu tuo kuitenkin ongelmia myös pääkaupunkiseudulle. Siitä kertoo esimerkiksi se, että Espoo vauraana kuntana taistelee edelleen päiväkotien ja koulujen rakentamisen kanssa, espoolaisena aikanaan eduskuntaan valittu Linnainmaa muistaa.

- Yhä vanhemmaksi elävät ihmiset dementoituvat, ja dementiahoito vaatii aivan erilaisia hoitoratkaisuja kuin perinteinen vanhainkoti. Espoossa on lisäksi metropaineet. Siinä on päättäjillä pohdittavaa.


Peruspalvelujutut ilahduttivat

Tuula Linnainmaa kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että peruspalvelut nousivat viime päivänä pääasiallisiksi puheenaiheiksi kunnallisvaalikampanjassa, vaikka Kokoomus alun perin lähti liikkeelle puhumalla lähes yksinomaan turvallisuudesta.

- Tämä kaikki on lopulta turvallisuutta, se että poliisi pääsee puuttumaan huumeongelmaan ja yhteiskunnan järkyttävimpään ongelmaan, huumeiden kautta leviävään hiv-infektioon. Turvallisuudesta on kysymys myös silloin, kun pohditaan, miten kauan vanhusta voi heittää kahdeksi viikoksi hoitoon ja sen jälkeen taas kotiin.

- Myös poliisin voimavarakysymys liittyy turvallisuuteen. Se on ihmisiä koskettava asia.

Linnainmaa muistelee nuoruuttaan, jolloin tuhmia lapsia peloteltiin, että ellet ole kiltti, poliisi tulee ja vie.

- Nyt asia on kääntynyt päinvastaiseksi. Puhutaan, että voi kun olisi poliiseja enemmän ja että he näkyisivät enemmän.

KIRSI JOHANSSON
27.10.2000


Kotimaa -sivulle