Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Moottoritie valmistuu syksyllä 2001

Perämerentien kustannukset nousseet matkan varrella 50 miljoonaa



Vuodesta 1997 rakennetun Tornion ja Kemin välisen moottoritien, nk. Perämerentien, kustannukset ovat nousseet hankkeen aikana 50 miljoonaa markkaa. Perämerentien arvioidaan valmistuvan syksyllä 2001.


Kaupunkien välisen 20 kilometrin pituisen moottoritiehankkeen alkuperäinen, 387 miljoonan markan kustannusarvio on kohonnut vuosien varrella 440 miljoonaan.

Lapin tiepiirin tiejohtaja Tapani Pöyryn mukaan kustannuksia ovat nostaneet sekä öljyn hinnan kohoaminen, että maanrakennuskustannusten yleinen kallistuminen.

Tiehankkeessa auki olleesta Kemin Karjalahden eritasoliittymän kustannusjaosta päästiin tiistaina sopimukseen. Kemin kaupungin osuus 50 miljoonaa markkaa maksavasta liittymästä on 15 miljoonaa.

Tiistaina otettiin käyttöön myös perämerentien ensimmäinen osuus, Röyttän kiertoliittymä Torniossa.


Jatkoa suunnitellaan

Lapin tiepiirin ja alueen kuntien tavoitteena on hankkeen valmistuttua jatkaa uutta tietä Kemin ohitse moottoritienä, joka veisi moottoriliikennetieksi kavenneena aina Simon Maksniemeen saakka.

Kemin kaupungin halki kulkevassa osuudessa nykyistä moottoriliikennetietä laajennettaisiin nelikaistaiseksi moottoritieksi. Reilun kymmenen kilometrin tieosuuden kustannuksiksi Pöyry arvioi noin 210 miljoonaa markkaa.

Tielaitoksen pääjohtaja Lasse Weckström ja johtaja Aulis Nironen tutustuivat tiistaina Kemi-Tornio alueen tiehankkeisiin.

Nykyisestä ja suunnitteilla olevista hankkeista käytyjen keskustelujen pohjalta Pöyry uskoo, että uuden hankkeen rakennustyöt voisivat alkaa heti perämerentiehen liittyvien Kemijoen siltojen rakentamisen jälkeen.

- Kemi-Maksniemi tiehanke kuuluu tielaitoksen kymmenen kiireellisimmän hankkeen koriin. Jos kaikki menee nappiin, uutta tietä aletaan rakentamaan vuonna 2003.

STT-MH
27.10.2000


Kotimaa -sivulle