Potkukelkan tie ylellisestä menopelistä nykypäivään
Päivä jos toinenkin on pyörähtänyt siitä, kun potkukelkkaa pidettiin Suomessa kummallisena ja jopa ylellisenä kulkupelinä. Näin tapahtui kuitenkin vielä 1904 Anton Harilaiselle, joka osti potkurin Viipurista ja matkasi sillä kotikyläänsä Koivistolle.Anton näki potkukelkan Punaisenlähteen torilla ja ihastui siihen oitis. Vaikka potkureita olikin jo melkoisen tovin nähty eri puolilla Suomea, se oli Anton Harilaisen kotikylässä vielä kummajainen.
Muutaman päivän kelkkailuharrastuksen jälkeen Anton myikin menopelinsä kylän kauppiaalle. Harilainen arveli, että tämän olisi helpompi käyttää moista ylellisyyttä kylällä.
Kyläläiset katsoivat näet Antonia ja arvelivat, että kaikki uutuudet tuolla pojalla pitää olla. Mutta eipä aikaakaan, kun kelkkoja alkoi olla jo toisillakin ja kylällä nähtiin jopa polkupyöriä.
Mm. tällainen tarina sisältyy Potkukelkka - rakas kulkuvälineemme -kirjaan (Maahenki).
Ympäristöystävällisen liikuntamuodon historiasta ja nykypäivästä kertovan teoksen on toimittanut Kari A. Nurmela, valokuvat ovat Topi Ikäläisen ja kuvitus Antti Huovisen.
Kirjahanketta ovat rahoittaneet ympäristöministeriö ja maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä. Idean taustalla on Maaseutumatkailun teemaryhmä.
Potkukelkka on sikäli hämmästyttävä menopeli, että se on säilyttänyt asemansa huipputeknologian puristuksessa. Sen paremmin autot, moottoripyörät, mopot ja moottorikelkat eivät ole pystyneet häivyttämään kuvasta tätä talvista menopeliä.
Ja kehitys sen kuin kehittyy: käytössä on potkurikelkkoja ympärivuotiseen käyttöön, taitettavia malleja ja viimeisimpänä vinkauksena kansainvälinen versio kickspark.
Naisille soveltuva kapine ja köyhän miehen hevonen
Potkukelkan historian aamuhämärästä ei juurikaan ole jäänyt tietoa. Uskotaan kuitenkin, että erilaisia liukumavälineitä tai kelkan tapaisia on ollut liki pitäen yhtä kauan kuin ihmisiäkin.
Meidän tuntemamme potkuri sujahti julkisuuteen Ruotsissa 1800-luvun loppupuolella. Kirjan mukaan on vaikeata sanoa, onko kelkka aikoinaan tullut meille läntisestä naapurimaastamme vai onko se kehittynyt täällä omia aikojaan.
Potkukelkka ei alun alkaen ollut järin kallis eikä sitä ollut vaikea valmistaakaan. Aluksi se väsättiin kokonaan puusta - hinta kallistui kun mukaan tulivat metalliset jalakset.
Potkukelkkaa pidettiin aluksi hyötyvälineenä kotipiirissä: sen avulla kuljetettiin niin vedet kuin polttopuut. Vesikelkalla oli erityisen suuri merkitys talouksissa, joissa ei ollut hevosta. Sitä kutsuttiinkin köyhän miehen hevoseksi.
Luistelua ei aikoinaan pidetty naisille sopivana lajina ja vielä 1800-luvun puolella saatettiin myös naisten hiihtoharrastukseen suhtautua nuivasti. Potkukelkkailu ei sen sijaan herättänyt pahennusta.
Suomessa liikuksineet itäkarjalaiset ja venäläiset kulkukauppiaat havaitsivat oitis, että kelkka oli mitä parhain kulkuväline talvisin. He alkoivatkin kuljettaa tavaroitaan uudella menopelillä jo 1800-luvulla.
Ruotsissa ja meillä potkukelkkaklubeja
Ruotsissa syntyi todellinen potkuribuumi, ja erityisiä klubeja perustettiin ensin Tukholmaan ja sitten myös muualle maahan. Intomielinen asian puolestapuhuja ja kilpailujen järjestäjä oli upseeri ja herrasmies Viktor Balck.
Hänen ansiostaan "potkukelkkailuaate" levisi pian myös Suomeen. Täällä kelkkailu otettiin ensimmäisen kerran ohjelmaan Hämeenlinnan pataljoonassa.
Maamme ensimmäinen potkukelkkailun erikoisseura Oulun Potkinklubi perustettiin maaliskuussa 1891. Tie kilpailutoiminnalle oli auki. Myös kelkkojen valmistus vauhdittui ja niistä tuli vientiartikkelikin. Ostajamaina mainitaan Venäjä ja Saksa.
Kun poliisi lopetti kisojen turbosarjan
Kelkkakilpailujen uusi tuleminen tapahtui 1980-luvulla, jolloin Kuhmo nostettiin yleiseen tietoisuuteen potkukelkkailulla. Kisat pidettiin ensimmäisen kerran 1985 Lentiiran järven jäällä.
Kisoja järjestettiin seitsemän vuotta, mutta sitten tahti hyytyi. Vuonna 1987 kilpailuihin syntyi turbosarja, kun joku keksi asentaa potkuriin moottorikelkan moottorin. Käytettiin myös mm. pyykkikoneen, moottorisahan ja mopon moottoreita.
Vuonna 1991 saapuivat poliisit tylysti paikalle ja kielsivät kilpailun. He vetosivat siihen, että moottoriajoneuvokisoja varten olisi pitänyt anoa erillinen lupa. Loppujen lopuksi lainvartijat kuitenkin heltyivät ja sallivat näytösluontoisen ajon.
Multialla on vuodesta 1988 järjestetty komeasti MM-kisat, ja myös muilla paikkakunnilla on kilpailtu. Suomi ei kuitenkaan yksin voi kehua potkurikilpailuillaan. Niitä on käyty myös ainakin Kanadassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Norjassa, Itävallassa ja Hollannissa.
Potkukelkkailusta uusi maaseutumatkailuhanke
Potkukelkkailusta on luvassa uusi maaseutumatkailutrendi. Porskutellen Narskuvassa Talvessa hanke aloitettiin 1998, kertoo pääsihteeri Mirja Nylander Maaseutumatkailun teemaryhmästä.
Kelkkailukausi on tarkoitus laajentaa ympärivuotiseksi; lajin menopelejä kun nykyisin löytyy joka vuodenaikaan.
Meille suomalaisille potkuttelu on ikimuistoisista ajoista tuttu liikuntamuoto. Se kiinnostaa myös ulkomaisia matkailijoita; ihastuneita yhteydenottoja on tullut mm. Kreikasta, Italiasta ja Saksasta.
Ulkomaisten turistien mukaan moottorikelkkailua voi harjoittaa lukuisissa maissa, mutta potkukelkkailua tarjotaan miltei yksinomaan Suomessa.
Maaseutumatkailun tavoitteena on tuoda esille potkuttelun merkitys laajasti harrastettavissa olevana, ympäristöystävällisenä ja terveyttä parantavana liikuntamuotona.
Hankkeessa on matkailuyrittäjien lisäksi mukana mm. käsityöläisiä suunnittelemassa ja valmistamassa potkutteluasuja, menopelien valmistaja, reitistöjen rakentajia ja huoltajia, aktiivikelkkailijoita opastamassa matkailijoita potkuttelemaan sekä elintarviketieteilijä ja ruoanlaittajia suunnittelemassa ja tekemässä potkuttelijan eväitä.
Potkutteluhankkeessa on tällä haavaa mukana toistakymmentä matkailuyrittäjää eteläisestä Suomesta pohjoiseen.
STT-MH
27.10.2000
