Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Väitös: Tilaton väestö palkattiin suurvalta-ajan armeijaan



Kolmikymmenvuotisen sodan aikana sotaväkeen pestattiin tavallisesti tilattomia, jolloin varsinainen veroa maksava maanviljelijäväestö säästyi väenotoilta.


Ruotsin 1600-luvun ns. suurvalta-ajan kotimainen jalkaväki rekrytoitiin väenotoilla, joissa kymmenen miehen - tai vuodesta 1642 alkaen talon - muodostamista ruoduista otettiin yksi mies sotaväkeen.

Jo kolmikymmenvuotisen sodan aikoihin vakiintui kuitenkin käytäntö, jossa erityisesti varakkaat talolliset palkkasivat puolestaan sijaisia (ruots. leigdekarl).

Sijaisjärjestelmän yleistyminen johti siihen, että palkkamiehiä oli Ruotsin armeijassa välillä enimmillään lähes 80 prosenttia kotimaasta otettujen alokkaiden joukossa. Ala-Satakunnassa sijaisia oli noin 30-50 prosenttia otetuista.

Kyseessä oli siis eräänlainen palkka-armeija, jonka palkkauksen hoitivat kuitenkin talonpojat eivätkä keskieurooppalaiseen tapaan ns. sotaurakoitsijat tai värvärit, kertoo FL Mikko Huhtamiehen tuore väitöskirja Sijaissotilasjärjestelmä ja väenotot. Taloudellis-sosiaalinen tutkimus sijaissotilaiden käytöstä Ala-Satakunnan väenotoissa vuosina 1631-1648.

Tutkimuksessa tarkasteltiin Ala-Satakunnassa sotaväenottoja ja sijaissotilasjärjestelmää kolmikymmenvuotisen sodan ns. Saksan sotavaiheen aikana vuosina 1631-1648.

Palkkamiehiksi pestattiin tutkimusalueella tavallisesti tilattomia, jolloin varsinainen veroa maksava maanviljelijäväestö säästyi väenotoilta.


Yleinen järjestelmä koko Euroopassa

Ruotsin suurvalta-ajan leigdekarl ei ollut keskieurooppalaisen palkkasotilaan pohjoismainen vastine; ei tehtäväänsä koulutettu ammattisotilas vaan siviili, joka lähti palkkiota vastaan toisen sijaisena sotaväkeen.

Toisin kuin varsinaisia palkkasotilaita sijaissotilaita käytettiin muiden kotimaisten nihtien tavoin pääasiallisesti linnoitusten varusväkenä.

Palkkamiehellä ja varsinaisella eurooppalaisella palkkasoturilla oli kuitenkin myös yhdistäviä piirteitä: molemmille pestin otto tarjosi uuden elinmahdollisuuden.

Palkattujen sijaisten käyttö asepalveluksen välttämiseksi oli yleinen eurooppalainen käytäntö.
- Missään maassa sijaisten käyttö ei ollut kuitenkaan yhtä laajaa eikä saanut yhtä järjestelmällisiä piirteitä kuin 1600-luvun Ruotsissa, tutkimus kertoo.


Autioituminen uhkasi

Sijaisjärjestelmä toimi verraten sujuvasti niin kauan kuin ylijäämäväestöä oli saatavilla. Lähes vuosittaisten väenottojen takia miehistä alkoi kuitenkin nopeasti olla pulaa, minkä seurauksena sijaisten palkat nousivat.

Sijaisille jouduttiin maksamaan huomattavia korvauksia - ne vastasivat korkeimmillaan jopa pienen maatilan hintaa, noin 200-250 kuparitaaleria.

Jos sijaista ei saatu, oli isännän tai tämän pojan lähdettävä itse sotapalvelukseen, mikä merkitsi tavallisesti maatilan autioitumista.

Talon ainoan työntekijän joutuminen elinikäiseen asepalvelukseen oli työvoimapulan aikana vakava uhka pienen maatilan tulevaisuudelle. Sijaisjärjestelmä vaikutti yleiseen autioitumiskehitykseen.


Kasvattipojista tykinruokaa

Tutkimusalueella sijaisia voitiin hankkia karjavarallisuuden turvin. Karjanhoito soveltui vähemmän työvoimaa vaativana paremmin sota-ajan olosuhteisiin, koska työvoimasta oli väenottojen takia jatkuva pula.

Sijaisten käytössä toteutui näin myös kruunun etu, sillä isäntien jäädessä kotimaahan veroa maksaviksi maanviljelijöiksi valtion tulot eivät vähentyneet.

Talonpojat alkoivat myös varautua väenottoihin ennakolta ostamalla taloihin kasvattipoikia, jotka lähtivät tarpeen tullen talon puolesta sotaväkeen. Toiminta sai välillä suoranaisen ihmiskaupan piirteitä.

Monin paikoin Euroopassa läänitetyn maa-alueen suhde läänittämättömään oli ratkaiseva tekijä, siinä pystyttiinkö väenottoja toimeenpanemaan keskusvallan kannalta tehokkaasti. Vain siellä, missä keskusvalta oli riittävän vahva pakko-otot toimivat keskusvallan kannalta sujuvasti.

Useissa maissa yleisiä pakko-ottoja ei kuitenkaan voitu järjestää, koska aatelin asema oli liian vahva ja sen maaomistus liian laajaa. Aateli joko esti alaisuudessaan olevien talonpoikien rekrytoinnin tai ainakin rajoitti sitä oleellisesti.

- Vastaava havainto voidaan tehdä myös Ala-Satakunnasta, sillä väenotot rasittivat talonpoikia eniten alueilla, joilla rälssimaata oli paljon suhteessa veromaahan.

- Näillä alueilla myös sijaisia oli vaikea löytää, koska aatelin hallinnassa olevat vapaa-alueet vetivät työvoimaa ja samalla potentiaalisia sijaissotilaita puoleensa, kertoo Huhtamies.

IA
27.10.2000


Ajassa -sivulle