Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon
äänestys


Haku Verkkouutisista:




Ulkomaat


Vanhat haamut kummittelevat Venäjällä

Venäjä on niin suuri maa, että sinne mahtuu monenlaisia mielipiteitä. Myös Suomesta ja suomalaisista.

Votka ja tupakka tappavat venäläismiehet ennen eläkeikää

Venäläiset juovat itsensä kuoliaaksi. Näin väittää maan terveysministeriö uusimmassa väestöraportissaan. Syntyvyys vähenee ja kuolleisuus lisääntyy, samalla kun viina ja tupakka vievät varsinkin miehet nuorena hautaan.

Amerikkalaisäänestäjillä vaikea valinta presidentinvaalissa

Vaalihuoneistot avautuvat Yhdysvalloissa vajaan kahden viikon kuluttua, mutta lukuisat äänestäjät horjuvat edelleen päätöksessään.

Parlamentti ja tuomioistuin herättävät EU:ssa eniten luottamusta

Euroopan parlamenttiin luotetaan EU-maissa enemmän kuin komissioon, ilmenee torstaina julkistetusta Eurobarometrista.

Koreoiden rautatieyhteys jatkuu Vainikkalaan asti

Sulkeutunut Pohjois-Korea avautuu varovasti ulkomaailmaan päin. Suurinta huomiota saavat korkean profiilin tapahtumat, kuten presidentti Bill Clintonin tuleva vierailu ja keskustelut Pohjois-Korean ohjusohjelmasta.

Holkeri: Nälkä ja väkivalta ovat kumppaneita

YK:n yleiskokouksen puheenjohtajan Harri Holkerin työhuoneen ikkunasta avautuu upea näköala syksyiselle East Riverille.
- Siitä ei saa kylläkään nauttia, sillä turvallisuussyistä verhot on pidettävä aina edessä, huomauttaa Holkeri.

Geenilohesta kohu Yhdysvalloissa

Amerikkalaisten ruokapöytiin saattaa ilmestyä kohtapuoliin pikakasvatettu geenilohi. Kehitteillä on kala, joka kasvaa huomattavasti tavallista lohta nopeammin.

Toiveikkuus lämmittää ihmisten mieliä energiapulan kylmentämässä Serbiassa

Näin juuri kadulla Mladan Dinkicin. Se lämmitti mieltäni ja teki minut niin onnelliseksi, että sitä on vaikea kuvata, sanoo 30-vuotias koneteknikko Rista Aleksandrovic Tasavallan aukiolla Belgradissa.

Milosevic taistelee asemastaan sosialistipuolueen johdossa

Jugoslavian entinen presidentti Slobodan Milosevic, 59, on edelleen Belgradissa ja hänen sanotaan käyvän kovaa kamppailua säilyttääkseen asemansa Serbian sosialistipuolueen (SPS) johtajana.

Kalifornian piilaakso on yhä pikkupoikien leikkikenttä

Naiset loistavat yhä poissaolollaan uuden tietotekniikan keskeisiltä paikoilta Yhdysvalloissa. Kalifornian piilaaksoa, tietotekniikan vallankumouksen kehtoa, pidetään edelleen keskenkasvuisten poikien valtakuntana.

Hyökyaalto voi vyöryä USA:n ja Britannian yli

Tulivuorenpurkaus hävittää La Palman saaren, syöksee miljoonia tonneja kallioperää mereen ja aiheuttaa 650 metriä korkean hyökyaallon.

Syvä luottamuspula vaikeuttaa rauhan rakentamista Sudaniin

Vuosikymmeniä jatkuneen sotimisen synnyttämä luottamuspula hidastaa yrityksiä lopettaa Sudania lähes koko sen itsenäisyyden ajan riivannut sisällissota.

Ruotsin ympäristörikosten määrä lisääntynyt

Ruotsissa ilmoitettujen ympäristörikosten määrä on lisääntynyt tämän vuoden aikana merkittävästi. Tänä vuonna odotetaan tulevan julki nelinkertainen määrä ympäristörikoksia viime vuoteen verrattuna.

Thacin sota, Rugovan rauha

Kosovon kunnallisvaaleissa on käytännössä vain yksi teema: maakunnan itsenäistyminen - vaikka vaaleissa ei päätetäkään siitä. Keskenään riitaisimmatkin albaanipuolueet ovat yksimielisiä pesäerosta serbien kanssa.

Tapahtui näinä päivinä...

Sivun alkuun