Horjuuko suomalainen oikeuskäytäntö?
Kansalaiset ovat hämmentyneitä tuomioistuimien ratkaisuista, varsinkin siksi koska eri oikeusasteet kumoavat usein toistensa päätökset. Yhdessä jutussa käräjäoikeus langettaa ja hovioikeus vapauttaa, seuraavassa voi käydä päin vastoin. Miten tämä on mahdollista? Voivatko lain tulkinnat todella vaihdella näin runsaasti? Onko suomalainen oikeuskäytäntö ollut aina näin horjuvaa?
Oikeudenkäytön mahdollisia virheitä ajateltaessa on otettava huomioon rikosten muuttuminen viime vuosituhannen lopussa. Erityisesti 1980-luvun nousukausi, lamavuodet ja niiden jälkimainingit ovat poikineet runsain mitoin laajoja talousrikoksia.
Petoksia, velallisen erehdyttämisiä ja muita talousvilppejä on toki ollut aikaisemminkin, mutta ani harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta entiset ministerit, pankinjohtajat ja muut yleistä arvonantoa nauttivat tunnetut kansalaiset ovat olleet kunniallisia kansalaisia.
Syytettyjen nimekkyys on luonnollisesti lisännyt talousrikoksiin kohdistuvaa yleistä mielenkiintoa. Julkisuuden myötä ihmisten on helpompaa ottaa kantaa vaikkapa Ulf Sundqvistin saamiin syytteisiin kuin jonkun toisen, täysin tuntemattoman henkilön. Oikeusprosesseja selostetaan laajalti, ja asioita on helppo seurata menemättä yleisöksi käräjäsaliin. Samalla tuomioistuinten päätökset kiinnostavat ja niihin on vaivatonta ottaa kantaa.
Huumejutut vyöryvät oikeussaleihin
Talousrikokset ovat saaneet paljon julkisuutta ja niistä annetut tuomiot kritiikkiä myös sen takia, että yhteiskunnassa keskustellaan samanaikaisesti muista talouselämän kysymyksiä, varsinkin optioista. Niiden myöntäminen ei ole sinänsä laitonta, mutta onko moraalisesti ja eettisesti oikein palkita jonkin firman johtoa pelkästä voitosta, silloinkin kun menestyksen taustalla on dollarin kurssin muutos tai muu valuuttaselittäjä?
Toinen oikeuslaitosta tavattomasti työllistävä uusi rikoslaji ovat huumeet. Käräjäoikeuksien kaapeissa saattaa olla vielä tallella lasten leikkikaluja muistuttavia autoja, moottoripyöriä ja liikennemerkkejä, joilla havainnollistettiin kolareita. Näitä ei enää tarvita, sillä liikennerikosten aika on ohi, eräitä poikkeuksia ja valitettavan yleistä törkeää rattijuoppoutta lukuun ottamatta.
Huumejutut sen sijaan täyttävät oikeussaleja ja samalla niistä annetut tuomiot jakavat mielipiteitä. Puhtaan juridisesti huumerikollisuus ei ole erityisen ongelmallista, koska siitä on selvät säädökset, mutta asenteellisesti ja elämänkatsomuksellisesti asia on paljon mutkikkaampi.
Niin sanottuja mietoja huumeita halutaan vapauttaa milloin yksilönvapauteen ja milloin kansainvälisyyteen vedoten, yhteiskunnalle väistämättä aiheutuvista seurauksista piittaamatta. Huumeiden hankintaan poikkeuksetta liittyviä rikoksia kieltäydytään sinisilmäisesti ottamasta huomioon.
Kansainvälistyminen lyö leimansa
Viime vuosien aikana oikeuslaitosten työ on myös kansainvälistynyt, mikä on sekin lisännyt julkista keskustelua. Eri puolilta maailmaa, sekä läheltä että kaukaa, Suomeen tilapäisesti tai pysyvästi muuttaneet ihmiset tekevät suhteessa huomattavasti enemmän rikoksia kuin syntyperäiset suomalaiset.
Vieraskielisten ja toisrotuisten ihmisten tekemiset kiinnostavat enemmän kuin kotoisten suomalaisten. Julkinen keskustelu olisi vielä vilkkaampaa, jos näitä oikeudenkäyntejä seurattaisiin enemmän.
Toisen kulttuurin edustaja pitäisi periaatteessa tuomita suomalaisessa oikeuslaitoksessa samoilla perusteilla kuin Suomen kansalainen, mutta käytännössä tämän periaatteen noudattaminen tuottaa usein ongelmia.
Vieraasta poliittisesta järjestelmästä tai uskontokunnasta tulevan rikollisen on joko vaikea tai periaatteessa mahdoton ymmärtää suomalaista yhteiskuntaa lakeineen ja asetuksineen. Selkeimmin tämän huomaa moninkertaisista rikoksen uusijoista, joihin suomalainen rangaistusjärjestelmä ei tehoa.
Eri oikeusasteiden päätösten horjuvuudelle on muitakin selittäjiä kuin edellä mainitsemani, mutta yksi asia on varma: tuomioistuimet ja niiden ratkaisut herättävät tulevaisuudessakin paljon huomiota. Monien aikaisemmin tunnustettujen normien ja auktoriteettien horjuessa ihmiset kysyvät hyvän ja pahan, oikean ja väärän eroa oikeuslaitokselta.
ANNELI MÄKELÄ-ALITALO
28.7.2000
Kirjoittaja on Suomen ja Skandinavian historian dosentti Helsingin yliopistossa.
