Kysyntä ja tarjonta eivät divareissa aina kohtaa
Kirjat ajautuvat nykyään entistä nopeammin alennusmyynteihin, eikä niitä sen jälkeen kustantajilta saa. Vanhoja opuksia hamuavan onkin usein turvauduttava antikvariaatteihin. Mutta minkälaisia ristiriitoja vanhojen kirjojen kauppa sisältää?
Antikvariaateissa on alueellisia eroja, mutta suurimmista kaupungeista löytyy yleensä ainakin yksi korkeatasoinen liike. Asiakkaan ei tosin enää tarvitse välttämättä edes poistua kotoaan, sillä Internet-aikakausi on muuttanut myös vanhan tavaran kauppaa. Verkossa oleva palvelin muuttuu sitä tärkeämmäksi, mitä useammat divarit ilmoittavat sinne tuoteluettelonsa.
Antikvariaatinpitäjät iloitsevat edelleen Paasilinnasta, Päätalosta ja Waltarista, kestosuosikeista joita liikkuu hyvin ja joille on kysyntää. Intohimoisten Waltari-keräilijöiden määrä on kylläkin viime vuosina alkanut laskea. Vaikeuksia kauppiaille tuottavat kaksi kirjaryhmää: ne joita ei ole ja ne joita on liikaa.
Kysyntää on, vaan ei tarjontaa
Italialainen humoristi Italo Calvino lienee se kirjailija, jota asiakkaat joutuvat useimmiten kyselemään turhaan. Koska kirjankustannus on aina riskinottoa, painokset on järkevä pitää mieluummin liian pieninä kuin ylisuurina. Calvinon kohdalla on kuitenkin tapahtunut paha virhearviointi.
Viesti Calvinon tarpeesta on kantautunut kustantamoihin, ja ensimmäinen pokkaripainos otettiin äskettäin. Klassikko Jos talviyönä matkamies nousi heti Akateemisen kirjakaupan myyntilistan kärkipäähän. Suosio saattaa edesauttaa sitä, että muistakin hävinneistä helmistä otetaan uusia painoksia.
Vaikeasti löydettäviä, mutta paljon kysyttyjä teoksia riittää. Kauppiaat mainitsevat hyviksi esimerkeiksi James Joycen novellikokoelman Dublinilaisia, osan Charles Bukowskin tuotannosta sekä hieman yllättäen myös antiikin klassikot.
Kysyntä vaihtelee
Kysynnän vaihtelua on hankala ennustaa, koska siihen vaikuttaa niin moni asia.
Esimerkiksi kotimainen dekkarikirjallisuus vietti jonkinasteista hiljaiseloa ennen kuin Ilkka Remes ja kumppanit panivat lajityypin uuteen nousuun. Tämä on voinut aiheuttaa myös sen, että Mauri Sariolan vanhoja poliisiromaaneja kysytään joidenkin mielestä enemmän kuin koskaan. Toisaalta Waltarin Komisario Palmua on haluttu aina.
Kysyntä muuttuu myös yksittäisen kirjailijan kohdalla. Harva on tähti heti uransa alussa, ja niinpä ensimmäisten teosten painokset ovat pieniä.
Moni kotimaisen kirjallisuuden ystävä tuskailee sitä, että Laila Hietamiehen, Arto Paasilinnan ja Jari Tervon varhaisimpia kirjoja on vaikea löytää.
Kirjat, joita kukaan ei huoli
Niin karulta kuin se kuulostaakin, valtaosa vanhoista kirjoista ei kiinnosta ketään.
Arvottomat niteet ovat antikvariaateille huomattava ongelma, koska niitä on niin paljon. Kuolinpesistä löytyy paljon muutamia vuosikymmeniä sitten maineessa ollutta kirjallisuutta, joka on vanhentunut tyystin.
Antikvariaatit ovat kysynnästä yleensä hyvin perillä, ja ne ovat erittäin tarkkoja siitä, mitä suostuvat ottamaan vastaan. Niinpä todella yhdentekevät kirjat päätyvät pian kirpputoreille. Kirpputorit ovat antikvariaatteja yllättävämpiä paikkoja, koska sadan roskakirjan seasta voi aina löytää aarteen, joka ei ole edes kallis.
Lopulta kaatopaikalle
Kirpputorien kirjarivistöjen tutkiskelu on suhteellisuudentajua kasvattavaa puuhaa. Kun puhutaan, että kirjallisuus oli ennen parempaa kuin nykyään, unohdetaan helposti, että menneiden aikojen mitättömyyksiä ei kukaan muista.
Kirpputoreja kiertävä oppii pian huomaamaan, millaiset määrät arvottomia teoksia ennenkin painettiin.
Kirpputoreilla pitkään maanneiden opusten kohtaloa ei ole vaikea arvata. Sitä ei myöskään tarvitse surra. Huono kirja on vain yhdistelmä painomustetta ja paperia.
Kuten helsinkiläinen antikvariaattialan konkari Seppo Hiltunen on todennut, kirjallisuuden ystävän kuuluu tajuta, milloin arvoton nide on syytä heittää menemään.
STT-IKK
28.7.2000
