Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Lobbarit laskivat veronkevennysten vaikutukset

Veronkevennys suosii prosentteina pienituloisia ja markkoina suurituloisia



Ensi vuodeksi ehdotetut veronkevennykset jättävät keskivertopalkansaajan kukkaroon parisataa markkaa nykyistä enemmän kuukaudessa.


Suhteessa eniten kevennyksistä hyötyvät noin 6 000 markkaa verotettavaa tuloa kuukaudessa ansaitsevat kansalaiset, joiden veroaste putoaisi laskentatavasta riippuen 1,4-1,9 prosenttiyksikköä, kertovat Veronmaksajien ja SAK:n laatimat laskelmat.

Markkamääräisesti eniten kevenee kuitenkin hyvätuloisten verotus.

Kuusi tonnia tienaavien kukkaroon jää kuukaudessa runsas satanen nykyistä enemmän, mutta esimerkiksi 20 000 markan verotettavilla tuloilla hyöty on jo kolmisensataa markkaa kuukaudessa.

Tulojen kasvaessa veroprosentti kuitenkin putoaa enää 1,0-1,5 prosenttiyksikköä. Pienituloisia auttaa suhteellisesti enemmän valtioverotuksen alarajan nostaminen sekä tulonhankkimisvähennyksen korottaminen.

Lisäksi verotaulukoiden ylintä porrasta aiotaan keventää vain puolella prosenttiyksiköllä, kun veroprosenttia muuten aiotaan alentaa prosenttiyksiköllä.


Veronmaksajat tahtoo jatkoa ensi vuonna

Sekä Veronmaksajien että SAK:n luvut perustuvat valtiovarainministeriön tiistaina julkistamaan ehdotukseen ensi vuoden verotaulukoiksi.

Veronmaksajien laskelmissa tulovero kevenee 1,0-1,4 prosenttiyksikköä, SAK:lla taas 1,5-1,9 prosenttiyksikköä. Eroa selittää se, että Veronmaksajat laskee mukaan palkkojen korottamisen arviolta 3,5 prosentilla, kun taas SAK vertailee veronkevennysten vaikutusta samoina pysyviin tuloihin.

Veronmaksajat patistaa hallitusta jatkamaan kevennyksiä vähintään samaa tahtia myös kahtena seuraavana vuonna, jotta hallitusohjelman verotavoitteet toteutuisivat.

SAK:n apulaisosastopäällikkö Matti Viialainen puolestaan kiittelee sitä, että kevennykset kohdistettiin nimenomaan työn verotukseen.

- Rakenteellisen työttömyyden takia kevennykset pitäisi kuitenkin kohdistaa vielä rohkeammin pieni- ja keskituloisten hyväksi, katsoo Viialainen.

Hän pitää myös tärkeänä sitä, että kevennykset rahoitetaan valtiontalouden ylijäämällä eikä palveluja tai tulonsiirtoja leikkaamalla.

Kaikkein pienituloisempien verotusta on vaikea enää keventää, koska he maksavat pelkkää kunnallisveroa. Viialaisen mielestä asteikon alapäähän jääville olisi kuitenkin eniten apua työmatkakulujen omavastuun poistamisesta, joka käytännössä antaisi palkansaajille automaattisen 3 000 markan verovähennyksen.

STT-IKK
28.7.2000


Politiikka -sivulle