Heidi Liehu:

Presidentinvaaleissa olivat vastakkain "vanha ja uusi nainen"

Toisella puolella oli miesehdokas Esko Aho, jota tukivat entiset missit ja urheilijat. Siis ne, joita ilman miehinen valta ei tule toimeen. Toisella puolella tekijänainen Tarja Halonen, jonka oli valtaan pyrkivänä todisteltava naiseuttaan.

- Vasta sitten kun tasa-arvo on toteutunut, voidaan äänestää vain maailmankuvan perusteella. Sukupuolikysymys käy väistämättä vielä maailmankuvan edellä, valistaa Liehu niitä, jotka miettivät, ratkaisiko sukupuoli vaalien lopputuloksen.

Liehu puhuu presidentinvaaleista ja tiedotusvälineistä poleemisessa kirjassaan Vasen oikea, vasen oikea. Arvostelun kärki kirjassa on suunnattu omistuskulttuuria, kapitalismia vastaan.

Liehun mielestä media kaupallisena voimana palvelee näkyvästi miehistä valtaa ja naisen kehon kauppaa. Onneksi se kuitenkin palvelee samalla myös tiedonkulun kanavana ja auttaa naisen nousua itsenäiseksi tekijäksi.

Rahalla ostetut mainokset johdattivat vaaleissa silti lähelle miehisen vallan voittoa, arvioi Liehu. Kuvat Ahosta kauniin vaimonsa kera kuuluivat näihin mainoksiin.
- Kirsti Ahon imago oli kuin perinteisen, miesvaltaa kauniisti tukevan naiseuden klassinen ilmentymä.

- Vaikka hän ei joutunut tekemään muuta kuin mitä kuka tahansa julkisuuden henkilö joutuu tekemään - "myymään" ajamaansa asiaa eli tässä tapauksessa miehensä ehdokkuutta, niin Kirsti Ahon kehonkuvilla ostettiin miehisen vallan jatkuvuutta.

Liehun mukaan Ahot joutuivat tahtomattaan edustamaan perinteistä mallia. Se, mikä oli heidän parisuhteessaan aitoa sitoutumista toiseen ihmiseen, asetettiin kyseenalaiseksi. Aho esiintyi vaaleissa uuden ajan presidenttinä, mutta hänen huomattiin pelaavan vanhalla reseptillä.

Vapaus valita

Kirsti Ahoa ei sovi eikä pitäisi syyttää "perinteisen" naisen osan edustamisesta. Silti tuo hänen oikeutettu ja tunteisiimme vetoava elämänmallinsa asettui historiallisen vaalin yhteydessä vaativaan valoon.

Naisen kotiin jäämisen onni oli yksi Ahon kampanjan tahdoton piilotajuinen viesti - viesti kestävän parisuhteen pohjasta.

Liehu muistuttaa, että edellisissä presidentinvaaleissa perinteistä naista esitti Elisabeth Rehn, jolle sovitettiin kuvaa isoäitinä ja miehelleen kahvia kaatava naisena.

Tarja Halonen esiintyi sitävastoin käydyissä vaaleissa hyvänä yksinhuoltajaäitinä sille kansanosalle, jolle ydinperhe ei ollut todellisuutta.

Ruumis vai sielu

Tasa-arvokysymyksen valossa oli erityisen osuvaa, kun Tarja Halonen viittasi vaalikamppailun aikana tehdyssä Uutisvuoto-show'ssa Esko Ahon komeuteen. Liehu päättelee Halosen pyrkineen näin siirtämään naisen perinteisen objektiroolin miehelle.

Ulkonaisiin seikkoihin kiinnitetään yhä naisen kohdalla enemmän huomiota kuin miesten kohdalla. Vaikka nainen olisi pyrkimässä valtaan juuri sitä varten, että muullakin olisi merkitystä.

Presidentinvaalit näyttivät, kuinka kaukana tuo päämäärä vielä on. Tarja Halonen joutui jopa vastaamaan naisellisuuttaan koskeviin kysymyksiin, ja hänen ulkonäköään arvioitiin yleisesti äänestäjien keskuudessa.

Tarja Halonen ei ollut tarpeeksi nainen, ei tarpeeksi kaunis. Niinpä Kirsti Aho ja Tarja Halonen tuntuivat lopulta nousevan lähes yhdenvertaisten ehdokkaiden asemaan, kun kuvan lumemaailma ja muut kaupalliset median muodot uhkasivat imeä tyhjiin varsinaiset sisällöt, sanoo Liehu.

Patriarkaatin diktatuuri

Esko Aho joutui ydinperheen lisäksi melkein kuin tahtomattaan puolustamaan "taantumuksellista" puolta vaaleissa. Hän puhutteli kansaa edustamalla oikeistolaista, kansallisvaltion itsenäisyyttä tukevaa ideologiaa, mikä viime metreillä huipentui vielä Itävallan vapauspuolueen puolustamiseen.

- Kansallisvaltioiden maailmassa muukalaisviha elää nimenomaan miehisen menneisyyden kaikuna, sen järjestelmän kaikuna, jossa on täytynyt pitää väkivalloin kiinni maan rajoista ja vihata muukalaista kansallisvaltiota uhkaavana voimana.

- Tarja Halonen saattoi voittaa vaalit myös juuri sen vuoksi, että hänen haluttiin symboloivan kaikkea sitä mitä naiselta odotetaan: empatiaa, kansainvälisyyttä ja suvaitsevaisuutta.

Heidi Liehun kirja ilmestyi Sphinx-kustantamolta samoin kuin hänen edellinen pohdintansa Perhosten valtakunta vuodelta 1998. Pienkustantamo on Heidi Liehun ja hänen äitinsä runoilija Rakel Liehun yhteinen yritys.

STT-IA
28.4.2000

Politiikka -sivulle