Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Suomalaisyritysten usko Venäjänkauppaan vahvistunut



Suomalaisyritysten usko Venäjänkauppaan on palannut. Ensimmäisen kerran Venäjän talouskriisin jälkeen Venäjänkauppaa käyvistä suomalaisyrityksistä useampi on laajentanut kuin supistanut liiketoimintaansa Venäjällä.


Idänkaupan Vientipalvelut -julkaisu kysyi huhtikuussa suomalaisyritysten näkemyksiä idänkauppaan. Kyselyyn vastasi 106 johdon tai keskijohdon edustajaa.

Vladimir Putinin valinta presidentiksi ja Venäjän talouden viimeaikainen kasvu on valanut uutta uskoa idänkauppaa käyviin yrityksiin. Lähes 90 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisyrityksistä odottaa Suomen viennin Venäjälle kasvavan tänä vuonna.

Vaikka yritysten halu pysyä Venäjän markkinoilla on selvästi vahvistunut, varsinaisiin tuotantoinvestointeihin Venäjän nykytilanne ei yrityksiä vielä rohkaise.

Seuraavan puolen vuoden aikana yrityksistä 37 prosenttia aikoo investoida jonkin verran Venäjälle. Viime marraskuussa vastaava luku oli 28 prosenttia. Pääosa investoinneista kohdistuu paikalliseen valmistukseen.

Tutkimukseen osallistuneista yrityksistä 15 prosentilla on valmistustoimintaa Venäjällä. Lisäksi noin viidennes yrityksistä valmistelee paikallisen tuotannon aloittamista.


Venäjän suojatoimet suurin riski

Lähes kaikki vientiyritykset myöntävät paikallisen valmistuksen kilpailuedut, mutta Venäjän korkea maariski pidättelee useita hankkeita.

Eniten suomalaisyritykset pelkäävät Venäjän ulkomaisiin yrityksiin kohdistamia suojelutoimia kuten tulleja, tuonnin määrällisiä rajoituksia, valuuttasäännöstelyä.

Lisäksi yrityksiä askarruttaa uuden presidentin todellinen valta-asema sekä valtion kontrollin tiukentuminen. Tshetshenian sodan laajentumista suomalaisyritykset eivät sen sijaan pidä todennäköisenä.

STT-IA
28.4.2000


Talous -sivulle