Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Vappumuistio: Vappu muuttaa aikatauluja ja aukioloaikoja



Vapun juhlinta tuo omia muutoksiaan virastojen, kauppojen ja muiden liikkeiden aukioloaikoihin sekä joukkoliikenteen aikatauluihin.


Kaupoissa voi asioida lauantaina 29. huhtikuuta normaaliin tapaan. Vapunaatto sattuu tänä vuonna sunnuntaille. Vapunpäivänä eli maanantaina 1. toukokuuta kaupat ovat kiinni.

Alkon myymälät ovat aatonaattona auki normaaliin tapaan. Sunnuntaina ja maanantaina ne ovat kiinni. Seuraavan kerran Alkot palvelevat tiistaina 2. toukokuuta.

Pankit ovat kiinni vapunpäivänä, mutta valuuttaa voi vappunakin vaihtaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, Helsingin satamaterminaaleissa sekä Rautatieaseman valuutanvaihtopisteessä.

Seuraavan kerran pankit ovat auki tiistaina. Pankki- ja valuutta-automaatit toimivat vapun aikaan normaalisti. Myös postikonttorit ovat kiinni vapunpäivänä.


Vapunpäivän joukkoliikenne sunnuntai-aikataulussa

Vappu muuttaa jonkin verran kaukojunien aikatauluja. Lauantaina junat kulkevat lauantain normaalien aikataulujen mukaisesti, mutta yksi junavuoro on peruutettu.

Sunnuntaina junat noudattelevat pitkälti tavallisia sunnuntain aikatauluja, mutta eräillä reiteillä kulkee lisäjunia, ja joitain junavuoroja on peruttu.

Vapunpäivänä junat kulkevat sunnuntain aikataulujen mukaan ja tiistaina maanantain aikatauluissa. Normaaliaikatauluihin palataan keskiviikkona 3. toukokuuta.

Tarkempia tietoja junien kulusta saa VR:n aikataulukirjasta, asemilta, teksti-tv:n sivuilta 434 ja Internetistä ositteesta www.vr.fi.

Myös bussien aikataulut muuttuvat vappuna. Lauantaina pitkän matkan linja-autoliikenteessä ajetaan normaalit lauantain vuorot. Vapunaattona kaukobussit ajavat aikataulujen S-vuorot ja vapunpäivänä S- sekä SS-vuorot.

Linja-autojen aikataulut kannattaa tarkistaa joko linja-autoasemalta tai Matkahuollon aikatauluneuvonnan numerosta 0200-4000. Arkisin neuvontanumero palvelee kello 7-21, sunnuntaisin ja vappupäivänä neuvoja saa välillä 8-21.


Helsingin sisäinen liikenne ja terveyspalvelut

Vappuna Helsingin ydinkeskustan kadut rauhoitetaan jalankulkijoille. Autoilukielto alueella alkaa aattona kello 9 aamulla ja päättyy vapunpäivänä kello 18.

Kaupungin sisäinen joukkoliikenne noudattaa vapunaattona sunnuntain aikatauluja. Osa raitio- ja bussilinjoista kuitenkin kulkee poikkeusreittejä kello 17-1.30. Yölinjoilla 01N - 07N on lisälähtöjä vappuyönä.

Vapunpäivänä on sunnuntailiikenne. Erilaiset vapputilaisuudet kuitenkin aiheuttavat viivästyksiä keskustan liikenteeseen. Lisäksi ylimääräinen raitiovaunu 3X liikennöi ylioppilastalon ja Eiran välillä kello 7.45-20. Sen vuoroväli on 7-8 minuuttia. Yölinjat 01N - 07N liikennöivät myös vapunpäivän jälkeisenä yönä.

Helsingin terveysasemat ovat kiinni vapunpäivänä. Kiireellisissä sairastapauksissa päivystää koko kaupungin keskitetty terveyskeskuspäivystys.

Aikuiset voivat kääntyä kello 8-22 Marian ja Malmin sairaaloiden päivystysten puoleen. Päivystysten yhteinen numero on 310 6611.

Yöllä päivystävät sairaaloiden päivystyspoliklinikat. Päivystyspoliklinikoiden puoleen voi kääntyä myös päivällä erittäin kiireellisissä sairaus- ja tapaturmatapauksissa.

Lasten sairastapauksissa tulee kääntyä Lastenklinikan lastentautien päivystyksen puoleen. Lastenklinikan päivystysnumero on 471 76733. Hammaslääkäripäivystyksestä saa tietoa numerosta 736 166. Päivystävät hammaslääkärit ovat yksityislääkäreitä, jotka päivystävät joka päivä kello 9-21.

STT-IA
28.4.2000


Kotimaa -sivulle