**
*
    Verkkouutiset
  Pääkirjoitus | Politiikka | Kotimaa | Talous | Ulkomaat | Ajassa | Kolumnit | Sisältö
*

  • Etusivu
  • Ajanviete
  • Päivän sää
  • TV-ohjelmat
  • Viikon äänestys
  • Rekisteröidy
  • Arkisto
  • Haku Verkkouutisista:



    Poliittinen tina vuodelle 2001

    ILPO KIURU, 29.12.2000



    * Politiikan ja muun yhteiskuntaelämän päättäjien yhteisestä uudenvuodentinasta voi ennustaa paljon myönteisiä asioita. Jos tinaa perusteellisesti käännellään, sen varjosta paljastuu kuitenkin monia synkkiäkin yksityiskohtia.


    Taloudesta tina kertoo perusasennossaan pelkkää hyvää.

    Suomen talouskasvu jatkuu, vaikkakin hiukan vuotta 2000 hitaampana. Teollisuusmaiden järjestö OECD:n ennuste lupaa kasvuvauhdiksi noin viittä prosenttia ja kotimaisetkin tutkimuslaitokset neljän ja viiden prosentin välille sijoittuvaa kasvua.

    Tuotannon tekijöiden hinnat ovat pääosin ennustettavissa. Kolmas peräkkäinen tupo-ratkaisu takaa yleisen rauhan työmarkkinoille. Sen kustannukset ovat myös tiedossa alkavalle vuodelle.

    Energialähteiden hinnoista maailmanmarkkinoilla ailahtelevaisin on ollut öljyn hinta, mutta sitäkin on pyritty vakauttamaan öljyntuottajamaiden ja teollisuusmaiden yhteisin toimenpitein. Raaka-aineiden hinnoissa puolestaan ei yleisesti ottaen ole tapahtunut dramaattisia muutoksia.

    Suomelle tärkeä it-sektori jatkaa kasvuaan, sen takaavat vuonna 2000 solmitut yhteistyösopimukset. Alan suotuisan kehityksen myötä myös it-yritysten osakkeiden arvo säilyy.

    Valtion ensi vuodelle vahvistettu talousarvio pysyi raameissa. Peruspalvelut säilyttäen niitä varovasti jopa kehittäen - se supistaa valtion velkataakkaa ja veronalennusten muodossa kasvattaa kansalaisten reaalista ostovoimaa nelisen prosenttia.

    Talouden kasvulukujen myötä työttömyys alenee edelleen ja uusia työtilaisuuksia avautuu vilkkaaseen tahtiin. Työvoimapulasta kuitenkin muodostuu yhä vaikeampi ongelma. Palkkaratkaisu ilmeisesti kiihdyttää jonkin verran inflaatiota, mutta sitä jarruttavana tekijänä toimii puolestaan polttonesteiden hintojen aleneminen.


    Yhdysvaltain taloutta seurattava

    Suuri talouden kasvuun vaikuttava ulkoinen tekijä on Yhdysvaltain talous, jonka ennakoidaan jonkin verran, mutta hallitusti supistuvan vuonna 2001. Ellei tinaa kallisteta, suuria mullistuksiakaan ei ole luvassa.

    USA:n talouteen puolestaan kuitenkin vaikuttavat sikäläiset kotimaiset tekijät, joista vähäisin ei ole uuden presidentin George W. Bushin jo kampanjassaan lupaama kahdeksan miljardin dollarin veroale. Täysimääräisenä toteutuessaan se ei auta maan keskuspankin johtajan Alan Greenspanin pyrkimyksiä ylikuumenemisen hillintään.

    Pessimisti voikin nähdä tinan varjossa Yhdysvaltain veroalen toteutuvan ja signaloivan markkinoille viestiä, jonka seurauksena uskoa Yhdysvaltain talouteen koetellaan. Tunnettuahan on, että maailman pörsseissä seurataan tunnontarkasti erityisesti Greenspanin lausuntoja sekä Wall Streetin liikkeitä.


    Järkkyykö työmarkkinarauha?

    Tupo-ratkaisu takaa siis työmarkkinoille yleisen rauhan. Tiettyjen avainalojen jäämisessä tupon ulkopuolelle tuomiopäivän profeetta voi kuitenkin nähdä levottomuuksia.

    Elleivät satamien 3 600 ahtaajaa saa mielestään tyydyttävää työehtosopimusta he voivat halutessaan hiljentää teollisuuden vientisatamat. Ilman sopimusta ovat myös energia-alan lähes 6 000 työntekijää, jotka huolehtivat osin teollisuuden, mutta myös yksityissektorin energiansaannin toimivuudesta.

    Ongelmia aiheutuu siitäkin, jos kunta-alan lastentarhanopettajat, sosiaalityöntekijät, psykologit ja kirjastonhoitajat, yhteensä 27 000 palkansaajaa, jäävät tulematta työpaikoilleen.


    Pysyykö energian hinta vakaana?

    Vastuulliset poliitikot osoittivat järkevää kylmäpäisyyttä, kun eivät ryhtyneet juoksuttamaan suomalaisten veromarkkoja öljyntuottajien taskuihin polttonesteiden veronalennusten muodossa.

    Useamman euron kysymys kuitenkin on, säilyykö öljyn maailmanmarkkinahinta vakaana ja onko hintataso lähelläkään nykyistä.

    Polttonesteiden hintojen jyrkkä nousu aiheuttaisi uudestaan ikäviä yllätyksiä. Teollisuuden tuottajahintoihin aiheutuisi nousupaineita, kotitalouksien lämmityskustannukset nousisivat, kuljetusyritysten toimintaedellytykset vaikeutuisivat ja yksityisautoilun hinta kohoaisi.

    Euroopassa nähtiin jo vuonna 2000 polttonesteiden korkeiden hintojen aiheuttamia levottomuuksia, jotka voivat toistua ja ilmetä Suomessakin.


    Mitä tapahtuu budjettikurille?

    Vuoden 2001 tapahtumat vaikuttavat jo hyväksytyn talousarvion toteutumiseen. Vaikutukset voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia.

    Jos talous ja työllisyys kehittyvät suotuisasti ja auttavat verotulojen ennakoitua suurempaan tuottoon, valtiolle muodostuu pelivaraa, joka on arvostusten mukaan käytettävissä yhteiseen hyvään. Voimakaksikko Lipponen-Niinistö käyttäisi pelivaran eittämättä valtion velanlyhennyksiin, jotta uusi, pidempiaikainen pelivara mahdollistuisi.

    Eduskunnassa on kuitenkin hyhmästä herännyt henkiin jakopoliitikkojen joukko, joka jakaisi valtiontalouden pelivaraa niin sanottuihin menoautomaatteihinkin. Hallitusyhteistyön kannalta ratkaisevaa on, kykeneekö Paavo Lipponen (sd.) pitämään puolueensa eduskuntaryhmän pihdeissä, kun talouden mahdollisesta liikkumavarasta päätetään.

    Hallituspuolueista varsinkin SDP:n eduskuntaryhmässä on eri motiivein esiintyviä toimijoita, joille muut arvot kuin sitoutuminen rationaaliseen talouspolitiikkaan ja sitä noudattavaan hallitusyhteistyöhön ovat tärkeämpiä.

    Demarien jakopoliitikot saavat vastakaikua keskustan ryhmästä, jolle jo strategisesti on tärkeää saada säröä hallitusrintaman sisään. Siksi kyse ei ole vain vuoden 2001 budjettikurista, vaan myös jo tulevasta. Hallitus istuu näet kehysriihtään kevättalvella ja jo tuolloin mitataan istuvan hallituksen yhteistyökykyä ja halua.

    Kun vuoden 2002 budjetin kehykset tuodaan keväällä eduskunnan vahvistettavaksi, politiikan tinan kääntelijät voivat nähdä merkkejä pyrkimyksestä muunlaiseenkin hallituskoalitioon kuin istuva on. Se taas tapahtuisi irtautumalla hallitusohjelmaan kirjoitetusta budjettilinjasta.


    Ydinvoimapäätös tekee tuloaan

    Talouteen liittyvät kysymykset eivät ole ainoita, jotka hallitusyhteistyön liitoksia koettelevat.

    Hallitus teki jo periaatepäätöksen käytetyn ydinjätteen loppusijoituslaitoksen perustamisesta Olkiluotoon. Päätökseen liitettiin lausuma, jonka mukaan hallitus informoi eduskuntaa asiasta ennen lopullisesta rakennusluvasta päättämistä. Tämäkään ei riittänyt vihreiden perusturvaministeri Osmo Soininvaaralle. Hän olisi halunnut asiasta laajempaa yhteiskunnallista keskustelua, mutta jäi äänestyksessä yksin.

    Vihreät ovat ilmoittaneet lähtevänsä hallituksesta, jos istuva eduskunta myöntää luvan viidennen ydinvoimalan rakentamiseen. Teollisuus puolestaan on ilmoittanut jättävänsä lupahakemuksen.

    Vihreiden ilmoitus ja mahdollinen irtautuminen hallituksesta ovat valtapolitiikkaa ja edullisten asetelmien hakemista vuoden 2003 eduskuntavaaleihin. Yhtä kaikki, puolueen lähtö hallituksesta kaventaisi Lipposen kabinetin parlamentaarista tukea, ei kuitenkaan ratkaisevasti.


    Da capo - korkeakoulut

    Hallitus teki syksyllä varsin poikkeuksellisen tempun vetäessään antamansa korkeakoulujen kehittämislakiehdotuksen pois eduskunnasta. Syynä oli se, että eduskunnan sivistysvaliokunta kasasi kehittämispakettiin noin miljardin markan edestä menoja, joita ei ollut budjetoitu vielä lainkaan.

    Kehittämislaki on tulossa eduskuntaan uudestaan vuonna 2001. Jos Kokoomuksen eduskuntaryhmässä sekä sivistysvaliokunnassa laajemmin esiintyy samanlaista pyrkimystä kuin syksyllä, kehittämislain taloudellisten perusteiden hyväksyntä saattaa aiheuttaa vielä erilaisia harmaita hiuksia.

    Hankalaksi käsiteltäväksi on povattu myös eduskuntaan keväällä tulevaa arpajaislakia. Yli puoluerajojen vastakkain ovat ryhmittymässä urheilu- ja kulttuuripuolueet valmiina puolustamaan tukemansa puoliskon osuutta arpajaisvoittovarojen käytössä.

    Arpajaislakiinkin sivistysvaliokunnalla on jo etukäteen kantansa. Valiokunnan mielestä varojen jakamisesta pitäisi säätää asetuksen sijasta lailla. Valiokunta myös ehdottaa, että taiteelle varattaisiin vähintään 38,5 prosenttia vuotuisesta tuotosta. Urheilu ja liikuntakasvatus saisivat 25 prosenttia, tiede 18,5 prosenttia ja nuorisotyö 9 prosenttia. Loput 9 prosenttia käytettäisiin samoihin tarkoituksiin erikseen päätettävällä tavalla.

    Osa kirjastojen lakisääteisistä tuloista on laman jäljiltä rahoitettu veikkausvoittovaroista. Nyt sivistysvaliokunta haluaisi kirjastorahat entiselle paikalleen budjettiin ja sitä kautta lisävaroja muulle kulttuurille sekä urheilulle.


    Kuka puolustaa ja millä?

    Henkisten huolien vastapainoksi poliitikot pääsevät ratkomaan myös erityisen materiaalista turvallisuutta, kun hallitus tuo eduskunnalle puolustuspoliittisen selonteon päivityksen. Puhe ei jääne pelkästään kinasteluksi helikopterijoukkojen sijoituspaikkakunnasta.

    Valmiusprikaatien tultua perustetuiksi ja lennoston saatua Hornetinsa on merivoimien uudistamisen vuoro. Vai onko? Ja osoitetaanko budjetissa riittävät määrärahat tarvittaviin tilausvaltuuksiin?

    Suomen hankkiuduttua materiaaliseen yhteistyöhön muiden Pohjoismaiden kanssa keskustelua käydään taatusti myös suomalaisen puolustusvälineteollisuuden tulevaisuudesta.

    Ja kun puolustusvoimien välineistö on kansainvälisesti katsoen entistä integroidumpaa ja aikaisempaa liikuteltavampaa sekä koulutettavien taistelijoiden määrä entistä niukempi, keskusteluun saattaa nousta uudestaan myös olemassa olevien varuskuntien tulevaisuus.


    Omantunnon kysymyksiä

    Puolueiden sisälle muodostunee rintamalinjoja myös useissa eettisissä ja omantunnon kysymyksissä, joita tuleva vuosi tuo mukanaan.

    Hallitus jätti yhtenä syksyn viimeisimmistä töistään eduskunnalle esityksen samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen virallistamisesta. Vaikka hallitus ei hollantilaistyyppistä yltiöliberalismia harjoittanutkaan, lain käsittely saanee eduskunnassa aikaan aaltoilua edustajien ja heidän taustaryhmiensä eettisten erojen mukaisesti.

    Keinoalkuinen hedelmöitys puolestaan ryhmittänee politiikan joukkoja feministeihin ja vähemmän feministeihin, seksuaaliseen tasa-arvoon eri tavoin suhtautuviin sekä aiheen tieteelliseen arvottamiseen eri tavoin suhtautuviin. Asia ei ole uusi, sillä se on ollut eri tavoin vireillä jo noin 15 vuotta, mutta suhtautumista siihen mitataan taas.

    Keinoalkuista lisääntymistä koskevaa lainsäädäntöä valmistellut komitea ehdotti muutama vuosi sitten, että keinohedelmöityksen käyttö sallittaisiin vain miehen kanssa parisuhteessa elävälle naiselle miehen luvalla. Laki kieltäisi keinohedelmöityksen yksinäisiltä naisilta. Kyse on myös suhtautumisesta muun muassa alkiotutkimukseen sekä sikiöiden kloonaukseen.

    Erilaisia vankkoja käsityksiä poliitikoilla on myös työntekijöiden yksityisyyden suojasta, johon niin ikään muovataan kantoja: pitääkö huume- ja alkoholitestit tehdä pakollisiksi tai saako esimerkiksi työntekijän sähköpostia avata muut kuin asianomainen itse.

    Kun muistetaan, että kirkko on osallistunut myös aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun, poliitikkojen ratkaistaviksi tuleviin kysymyksiin saadaan pikantti lisä hengenmiehiltä ja -naisilta.


    Näkymättömät kädet...

    Politiikka ei ole kaikkivoipaa. Mutta kaikki on politiikkaa. Niinpä useat näkymättömät kädet, politiikan ulkopuoliset, yllättävätkin tapahtumat saattavat sotkea politiikan normaalin päivärytmin.

    Suomi on - onneksi - säilynyt toistaiseksi hullun lehmän taudilta. Todennäköisyys tautitapausten ilmenemiseenkin on kovin pieni. Mutta entäpä, jos yksikin tapaus maastamme todettaisiin, useammista puhumattakaan?

    Todennäköisyys suureen ympäristökatastrofiinkin on häviävän pieni. Mutta ydinvoimalaonnettomuus naapurissa tai myrkkylastin kaatuminen suuren taajaman liepeillä lankeavat lopulta poliitikkojen päänvaivaksi.

    Lähi-idän selkkaus pois lukien mahdollisuudet vakaviin kansainvälisiin selkkauksiin ovat lientyneet. Mutta entäpä, jos…?

    Viime vuosikymmenen alun kaltaista taloudellista lamaa ei ole näköpiirissä, ei edes lievää jyrkempää taantumaa. Mutta kun Yhdysvaltain talouskasvu on jatkunut jo kymmenkunta vuotta, kun yksityisetkin amerikkalaiset ovat ostaneet osakkeita velkarahalla, osakkeiden arvot ovat nousseet ja tästä aiheutunut varakkuuden tuntu saa kuluttamaan enemmän kuin ansaitsee. Entäpä, jos osakkeiden arvo laskee jyrkästi ja niiden ostoon käytetyt velat vaaditaan maksuun?


    ...ja näkyvät

    Puolueiden johdossa ei erilaisista spekulaatioista huolimatta tapahtune mullistuksia.

    Kokoomuksen Sauli Niinistölle ei ole Lahden kesäkuiseen puoluekokoukseen ilmaantunut haastajia. Tuskinpa ilmaantuukaan. Mitään syytä ei ole myöskään olettaa, että Niinistö jättäisi paikkansa Lahdessa. Yllätyksiä koettaisiin, jos luopumisilmoitus jostakin syystä tulisi.

    SDP:n Paavo Lipposella on jatkamiselleen puoluejohtajana vuoteen 2002 saakka vajaan puolentoista vuoden takainen mandaatti. Johtajaspekulaatioilta puolueessa ei kuitenkaan ole vältytty tappiollisten eduskunta- ja kunnallisvaalien jälkeen. Nähtäväksi jää, purkautuvatko paineet muiden väylien kautta, esimerkiksi eduskunnasta, Lipposen syliin.

    Esko Aho on vielä kevään sapattivapaalla keskustan puoluejohdosta, mutta Anneli Jäätteenmäki on monen ulkopuolisenkin mielestä täyttänyt paikan hyvin. Liiankin hyvin, Aho saattaa miettiä. Ja paremmin kuin Aho, saattaa moni keskustalainenkin miettiä.

    Keskusta kuitenkin piti viime kesäkuussa varsinaisen puoluekokouksensa eikä pelkän puheenjohtajavalinnan vuoksi kokoonnuttane vuoden sisään toistamiseen.

    Vaikka olihan Kokoomuskin koolla ylimääräisesti elokuussa 1994.

    Mutta mitäpä tuota somaa tinaa liikaa pyörittämään.



    Politiikka -sivulle

    **