STT-IA, 29.12.2000

Vaalitaistelu alkoi heti alkuvuodesta esivaalien koukeroilla. Demokraattien Al Goren piti olla puolueensa vuorenvarma ehdokas, mutta senaattori Bill Bradley pisti Gorelle tiukasti kampoihin esivaalivaiheessa.

Republikaanipuolella ehdokkaita oli runsaasti, kirkkain puolueen tähti oli kuitenkin Texasin kuvernööri George W. Bush. Senaattori John McCain oli kuitenkin sinnikkäästi Bushin kannoilla ja Bush joutuikin taistelemaan toden teolla varmistaakseen ehdokkuutensa.

Molemmat puolueet kruunasivat ehdokkaansa loppukesästä mahtipontisissa puoluekokouksissa.

Demokraattien kokouksessa Al Gore oli kuitenkin jäädä väistyvän presidentti Bill Clintonin varjoon. Clinton vetäytyikin kiltisti taka-alalle, vaikka hänen mielensä paloi vaalikiertueelle Goren puolesta. Clintonin seksisotkujen pelättiin langettavan varjon Goren kampanjan ylle.

Tasapäinen taistelu

Jo varhain oli selvää, että vaalikamppailusta tulee tiukka. Bush ja Gore olivat vuorovedoin gallup-johdossa ja erot olivat marginaalisia.

Varsinaisena vaalipäivänä tilannetta ei saatukaan ratkeamaan ja ratkaisijan asemaan jäi Florida; siellä aloitettiin pitkä ja vaiheikas ääntenlaskusota.

Monissa muissakin osavaltiossa ehdokkaiden erot olivat vain muutamia tuhansia ääniä.

Lopulta, viiden viikon vaiheikkaan oikeuskiistelyn jälkeen Al Gore vetäytyi kisasta joulukuun 14. päivänä. Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös äänten käsin laskennasta ei jättänyt enää taistelun mahdollisuutta.

Al Gore sai koko maassa enemmän ääniä - yli puoli miljoonaa -, kuin Bush, mutta Bush sai lopulta 271 valitsijaa, yhden enemmän kuin tarvittiin. Floridan voitto heltisi 537 äänellä.

Vaalikiistan aikana amerikkalaisten, varsinkin mustien, luottamus äänestysjärjestelmän oikeudenmukaisuuteen horjui. Tasaväkisen vaalin tuloksena myös Yhdysvaltain kongressiin saatiin lähes tasatilanne. Republikaaneilla on edustajainhuoneessa erittäin niukka enemmistö ja voimasuhteet senaatissa ovat tasan 50-50.

Elian ja mellakat

Kiista kuubalaispoika Elian Gonzalesin kohtalosta jatkui vuoden 2000 puolelle. Elianin äiti hukkui monien muiden Kuuba-pakolaisten mukana Floridan rannikolla marraskuussa 1999. Elian pelastettiin merestä ja hänen Kuubassa asuva isänsä vaati poikaa takaisin.

Elianin Miamissa asuvat sukulaiset eivät halunneet luovuttaa poikaa; seurauksena oli erittäin monimutkainen oikeustaistelu huoltajuudesta. Kiista huipentui huhtikuussa siihen, että erikoisjoukot kaappasivat Elianin Miamista sukulaisten talosta ja veivät hänet Yhdysvaltoihin saapuneen isänsä huostaan.

Oikeus päätti lopulta kesäkuussa, että Elian kuuluu isälleen; isä ja poika palasivat välittömästi Kuubaan. Kuukausia Elianin paluun estämiseksi mellakoinut Miamin kuubalaisväestö piti päätöstä verisenä loukkauksena.

Lähi-idän rauha

Presidentti Bill Clinton haaveili lähi-idän rauhansopimuksesta, jonka synnyssä hänellä olisi merkittävä rooli.

Clinton kutsuikin osapuolet, palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin ja Israelin pääministeri Ehud Barakin huippukokoukseen kesäasunnolleen Camp Davidiin.

Kesäkuun alkupuolella alkaneet neuvottelut venyivät kuitenkin odotettua pidemmiksi ja lukuisien ulosmarssiuhkausten jälkeen osapuolet lähtivät Yhdysvalloista tyhjin toimin kahden viikon neuvottelurupeaman jälkeen.

Clinton yritti toimia rauhankyyhkynä vielä syyskuussa, mutta tämäkin yritys epäonnistui.

Yhdysvalloissa koettiin myös konkreettisesti kansalaisjärjestöjen voima. Parikymmentuhatpäinen mielenosoittajajoukko häiritsi huhtikuussa Washingtonissa pidettyä Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kokousta.

Järjestöjen rahoituspolitikkaa vastustavat mielenosoittajat saivat sanomansa selkeästi läpi ja samalla kansalaisjärjestöt nousivat varteenotettavaksi poliittiseksi voimaksi myös Yhdysvalloissa.

Luonto näytti myös mahtinsa, kun kesän aikana länsirannikon osavaltiossa paloi pari miljoonaa hehtaaria metsää, huomattavasti enemmän kuin normaalivuosina. Palot aiheuttivatkin keskustelun Yhdysvaltojen metsänhoidon laiminlyönneistä.

Ulkomaat -sivulle