**
*
    Verkkouutiset
  Pääkirjoitus | Politiikka | Kotimaa | Talous | Ulkomaat | Ajassa | Kolumnit | Sisältö
*

  • Etusivu
  • Ajanviete
  • Päivän sää
  • TV-ohjelmat
  • Viikon äänestys
  • Rekisteröidy
  • Arkisto
  • Haku Verkkouutisista:



    Uuden talouden uho päättyi mahalaskuun

    STT-IA, 29.12.2000



    * Vuoden 2000 huikeimmalla taloudellisella vuoristoradalla hurvittelivat monet ns. uuden talouden yritykset. Niiden arvo oli kevättalvella ampaissut taivaisiin, mutta jo keväällä alkoi syöksy, josta on tullut pitkä ja jyrkkä.


    Alkuvuoden ilmiö oli jono. Piensijoittajat jonottamalla jonottivat merkitsemään informaatioteknologia-alan ja muiden uuden talouden yritysten osakkeita näiden järjestäessä osakeantejaan alkuvuodesta - vain havaitakseen hetki myöhemmin päässeensä eroon rahoistaan.

    Esimerkiksi uuden talouden tähtiin kuuluvan nettioperaattori Saunalahden eli nykyisen Jippii Groupin osakeanti ylimerkittiin kuusinkertaisesti jo ensimmäisenä päivänä maaliskuussa.

    Merkintähinnaksi tuli 54 markkaa osakkeelta, nyt arvoa on noin 21 markkaa. Ja Jippii on sentään yksi parhaiten arvonsa säilyttäneistä it-yrityksistä.

    Heikoimmin on käynyt Internet-konsulttiyrityksille kuten TJ Groupille ja Satama Interactivelle. Niiden pörssikurssit ovat laskeneet yli 95 prosenttia alkuvuoden huippuarvoista.


    Toiset ostivat, toiset myivät

    Alkuvuoden hillittömät hinnat johtuivat yritysten näyttävistä kasvuluvuista ja - ennen kaikkea - kasvuennusteista.

    Esimerkiksi yksi uuden talouden airueista, oulunsalolainen matkapuhelinlinjojen valmistaja JOT Automation oli onnistunut nostamaan osakekurssiaan vuonna 1999 peräti 421 prosenttia, ja tammikuussa yhtiö julkaisi uudet näyttävät kasvuennusteensa.

    Ei ihme, että piensijoittajiakin syyhytti päästä kasvuun mukaan - etenkin kun eräät talousviisaat löivät löylyä julkaisemalla kirjoituksia, joiden mukaan it-yritysten ilmentämä uusi talous on vihdoin se taikakeino, jolla ikuinen unelma pysyvästä talouskasvusta on mahdollinen.

    Monet uuden talouden kärkihahmoista eivät itse unelmaan uskoneet. He myivät kun toiset ostivat.

    Mm. JOT Automationin perustaja ja suurin yksittäinen omistaja Veikko Lesonen myi lähes kaikki yhtiön osakkeensa huippukurssiin jo helmikuussa. Kului kaksi kuukautta ja JOT Automation antoi tulosvaroituksen. Yhtiön arvosta on jäljellä enää 20 prosenttia.


    Ensimmäiset suuret ruumiit

    Vuoden toinen ilmiö oli Lamborghinit. Saunalahden rikastuttamien Antti ja Jaakko Rytsölän ostamista italialaisista miljoona-autoista tuli kansakunnan puheenaihe juuri, kun it-yritysten syöksy oli keväällä alkanut.

    Luovuuden, ahkeruuden ja tulevaisuuden toivon tyyssijoina tunnetut it-yritykset alkoivat yhtäkkiä näyttää äkkirikkailta ahneuden pesiltä.

    Hurjat kasvuennusteet muuttuivat epäuskottaviksi. Havaittiin, että tulosta teki vain harva yhtiö, useimmat kynsivät syvällä tappioissa. Kaikenlaista takkuilua alkoi näkyä yhä enemmän.

    Maailmalla syntyivät ensimmäiset suuret uuden talouden ruumiit. Toukokuussa konkurssiin meni ruotsalainen Internet-kaupan pioneeriyritys ja esikuva Boo.com.

    Tietoisuus riskeistä hyökyi päälle, ja markkinoiden korjausliike oli raju.

    Todellisuudessa kasvu monissa it-yrityksissä jatkui, ellei aivan suurten puheiden mukaisena, niin ainakin melkein.

    Mm. Jippii Group ilmoitti syksyllä, että sen liikevaihto oli kasvanut 168 prosenttia tammikuusta syyskuuhun, ja vuoden taloudellinen tulos on kääntymässä vastoin aiempia ennusteita niukasti plussalle.

    Pörssikurssit eivät silti mainittavasti elpyneet. Alan maine oli totaalisesti mennyt.

    Telealan suuryrityksiä Nokiaa ja Soneraa uskottavuuskriisi ei koetellut, mutta maailman tuulet heiluttelivat niitäkin. Erityisesti Soneran kurssi alkoi madella loppuvuodesta kalliiden UMTS-lupien muodostaman riskin vuoksi.

    Lisää mustia pilviä nousi aivan loppuvuodesta, kun Yhdysvaltain talouskasvu näytti pysähtyvän. Microsoftin, AT&T:n, Lucentin ja monien muiden it-alan suuryritysten tulosvaroitukset osoittivat, että uusi talouskin on vanhasta riippuvainen.



    Talous -sivulle

    **