STT-IA, 28.12.2000

Joulun jälkeen monet innostuvat laihduttamaan. Tässä toistuu alkutalven härkäviikkojen henki, tulkitsee ruokahistorian tutkija Merja Sillanpää.

- Nykyajan joulussa yhtyy maatalousyhteiskunnan ikivanha sadonkorjuujuhla eli kekri, jota vietettiin loka-marraskuussa ja uudempi porvarillinen tapakulttuuri, selvittää Sillanpää.

Kekrijuhlilla ylensyönnin uskottiin takaavan hyvän sadon seuraavanakin vuonna. Nämä pakanalliset uskomukset ovat vaivihkaa siirtyneet kristillisen joulunvieton osaksi.

- Ennen uskottiin, että mitä raskaammin isännän pää notkui joulupöydässä, sitä pulskempia viljantähkiä huojui pellossa tulevana suvena.

Uskomus ei kuitenkaan kattanut juopottelua, muistuttaa Sillanpää.
- Päinvastoin. Jos isännän juhlamieli pääsi lipsahtamaan kaatokännin puolelle, edessä oli varma katovuosi.

Vanhaa perua on myös sanonta "Olispa aina joulu, että sais yölläkin syödä". Tapana oli jättää jouluruuat yöksi esille pöytään, sillä näin taattiin, että pöytä notkuisi koko tulevan vuoden.

Joulun jälkeen koittaa ainakin naistenlehdissä ihmedieettien sesonki.
- Ne jatkavat vanhaa härkäviikkojen perinnettä, tulkitsee Merja Sillanpää.

Entisajan ihmiset elivät talvivarastojensa armoilla ja joulumässäilyn jälkeen suu oli pantava säkkiä myöten, jos mieli selvitä hengissä kevääseen.

Loppukeväästä alkoivat köyhempien talojen ruokavarastot uhkaavasti huveta. "Kevät keikkuen tulevi" tarkoittaa sitä, että ihmiset horjuivat nälästä heikkoina. Sanonta jatkuu "suvi suuta vääristellen", sillä petäjäinen leivän jatkeena maistui karvaalta.

Ajassa -sivulle