Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Ajan suunnassa lyhyesti



Tänä vuonna tehty ennätysmäärä elinsiirtoja

Tänä vuonna on tehty ennätyksellisen runsaasti elinsiirtoja. Heinäkuun loppuun mennessä 116 potilasta on saanut uuden munuaisen ja 19 uuden maksan, kun koko viime vuonna tehtiin yhteensä 163 munuais- ja 30 maksansiirtoa.

Siirtojen lisääntymiseen on vaikuttanut sairaaloiden aktivoituminen elinsiirtotoiminassa. Siirrettävistä elimistä on kuitenkin jatkuva pula.

Munuais- ja siirtopotilaiden liiton mukaan moni kuolee uutta elintä odottaessaan. Jonossa on tällä hetkellä 220 potilasta ja se kasvaa jatkuvasti.

Munuais- ja siirtopotilaiden liitto täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Teemalla Täyttä elämää merkkivuottaan juhlistava liitto kannustaa jokaista kansalaista tekemään oman elintestamentin. Siirrot pelastavat vuosittain parinsadan ihmisen hengen.


Kultakuumetta Tiedekeskus Heurekassa

Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla on alkanut Kultakuume. Klondyken vuosisadan vaihteen suuren kultaryntäyksen voi kokea tiedekeskuksen Verne-teatterissa 70 millimetrin superelokuvan kautta.

Pääosassa ovat kullankaivaja Al Doherty ja hänen koiransa Blue, jotka tekevät viiden kuukauden retken Klondykeen sata vuotta kultaryntäyksen jälkeen.

Kultakuumeessa liikutaan myös Afrikan Kultarannikolla durba-juhlassa, jossa kuningas pukeutuu perinteiseen 22 karaatin kullasta valmistettuun juhla-asuun ja ottaa vastaan filmausryhmän.

Elokuvassa esitellään ensi kertaa ennennäkemättömiä kulta-aarteita: Thaimaassa pyhiinvaeltajat palvovat 18 metriä korkeaa kultaista Buddhaa. Elokuvan filmausryhmä on päässyt toisena maailmassa sisään myös Bangkokin kultaisena kimaltavaan kuninkaalliseen palatsiin.

Edelleen Kultakuumeessa liikutaan Intiassa sikhien Kultaisessa temppelissä ja Kanadassa syvällä maan uumenissa kultakaivoksessa.

Elokuvan kesto on 41 minuuttia. Ohjaus on David Lickleyn ja tuotannosta vastaa Science North, Kanada - Jim Marchbank, Colleen Zilio, Carolyn Thain, David Lickley. Esityksiä on päivittäin kolme.


La Nina- ja El Nino-säät ohi tältä erää

Sään kummallisista heittelyistä syytetyt sääilmiöt El Nino ja La Nina eivät vaikuta tällä hetkellä maapallon säähän, sanovat amerikkalaiset säätutkijat.

Amerikkalaisen ilmastontutkimuslaitos NOAA:n mukaan kaksi vuotta kestäneet ns. La Nina -säät ovat tällä erää ohi eikä kumpikaan sääilmiöistä vaikuta maapallon säihin tulevien yhdeksän kuukauden aikana.

El Ninon aikana Tyynen valtameren merivirrat tuovat tavallista lämpöisempää vettä Yhdysvaltain länsirannikolle, La Nina tuo puolestaan mukanaan viileitä merivirtoja. Kumpikin ilmiö aiheuttaa erityisesti Yhdysvalloissa melkoisia säämuutoksia.

Nyt ohi olevaa La Ninaa on syytetty mm. luoteis-Yhdysvalloissa jatkuneesta kuivuudesta, metsäpaloista sekä lisääntyneistä hirmumyrskyistä.

Kumpainenkin sääilmiö tuo kuitenkin mukanaan tavallista lauhempia talvia. Ns. normaalisäiden palaaminen saattaakin aiheuttaa kylmän talven ja nykyisillä lämmitysöljyn hinnoilla se on huolestuttava uutinen.


Yksinäinen papukaija saamassa seuraa

Tätä loistavansinistä papukaijaa kutsutaan maailman yksinäisimmäksi linnuksi. Brasiliassa asuvalla siniaralla ei seuralaisia, sillä sen arvioidaan olevan lajinsa viimeinen vapaana elävä yksilö.

Jo vuosikymmenen yksin elellyt lintu saattaa kuitenkin saada pian seuraa. Biologit aikovat vapauttaa sen asuma-alueelle ensi vuonna viisi siniaraa, jotka ovat syntyneet eläintarhassa Filippiineillä.

Biologit haluavat vapauttaa Aasiassa syntyneet linnut niiden lajin alkuperäiseen elinympäristöön, joka sijaitsee Brasilian koillisosassa. Luonnollisesti tavoitteena on saada linnut myös lisääntymään.

Ympäristöjärjestö Ibama toteaa, että hanke antaa uuttaa toivoa siniaran pelastumiselle sukupuutosta.


Ikiaikainen lemmen asteroidi

Romantiikan sanotaan olevan ajatonta. Samoin Eros-nimen saanut asteroidi on luultavasti maapalloa vanhempi. Tiedemiehet arvioivat, että kreikkalaisen lemmenjumalan mukaan nimetty asteroidi on aurinkokuntamme vanhimpia taivaankappaleita. Astronomit uskovatkin, että Eros antaa tietoa siitä, miten maa ja muut kiviplaneetat ovat syntyneet.

Miehittämättömän NEAR-avaruusaluksen mittausten perusteella on päätelty, että Eros on noin 4,55 miljardia vuotta vanha. Maapallon iäksi arvioidaan 4,50 miljardia vuotta.

Eros-asteroidia tutkivat tiedemiehet näyttävät pitävän mielessään nimeen liittyvän romantiikan. Asteroidin suurimman kraatterin nimeksi on ehdotettu Psykheä. Psykhe oli taruston mukaan Eroksen kuolevainen rakastajatar.


Väitös: Suomikoti jäi rakentamatta Inkerin ja Pietarin suomalaisilta

Venäjän vallankumous, kansalaissota ja pakolaisliike Suomeen hajottivat suomalaiskodin rakentajat rajan molemmin puolin, ja yhteinen tulevaisuus jäi rakentamatta.

Inkerin ja Pietarin suomalaisten sivistys-, kulttuuri- ja itsetuntopyrkimykset vuosina 1861-1917 käyvät ilmi inkeriläissyntyisen Toivo Flinkin väitöskirjasta, joka tarkastettiin viime viikon perjantaina Turun yliopiston kulttuurihistorian laitoksella.

Laajan venäjän- ja suomenkielisen kirjallisuuden ja arkistoaineiston pohjalta syntynyt tutkimus on laatuaan ensimmäinen. Flink pyrkii osoittamaan, että alueen suomalaisten sivistys- ja kulttuurielämää voidaan Suomen autonomian aikana pitää osana maan kulttuurihistoriaa.

Inkerinsuomalaisten henkiseen kehitykseen vaikuttivat ratkaisevasti maaorjuuden lakkauttamisen lisäksi suomenkielisen Kolppanan opettajaseminaarin perustaminen ja suomenkieliset lehdet.

Flink on tarkentanut alueen suomalaiskoulujen tilaa kuvaamalla niiden henkistä ja taloudellista ahdinkoa. Inkerinsuomalaisten kohdalla siihen liittyi maaorjuuden jäänteitä ja Venäjän keisarikunnan vierasuskoisiin kohdistamaa kansallisuuspolitiikkaa.

Vajaat sata vuotta toimineet Inkerinmaan ja Pietarin suomalaiset koulut sekä Kolppanan opettajaseminaari saivat rahoituksensa kuntoon vuoden 1917 syksyyn mennessä.

Samalla saatiin pystyyn kulmakivet, joille suomalaiskoti oli tarkoitus rakentaa. Historian uudet vaiheet pyyhkäisivät haaveet tieltään, eikä uusissa yhteiskunnallisissa oloissa kodin rakentamista päästy edes kunnolla aloittamaan.

Koonnut: IA
29.9.2000


Ajassa -sivulle