Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Lisää poliisikuntaa ja koulutusta

Hallitus tehostaa huumepolitiikkaansa



Hallitus aikoo ottaa käyttöön nykyistä tehokkaammat keinot huumerikollisuuden sekä huumehaittojen ehkäisyyn.


Tarkoituksena on lisätä tuntuvasti poliisikuntaa huumerikosten tutkintaan ja katuvalvontaan sekä tehostaa syyttäjäviranomaisten toimintaa. Huumeriippuvaisten hoito-ongelmia aiotaan ratkoa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä kouluttamalla.

Hallitus pääsi iltakoulussaan yksimielisyyteen periaatepäätöksensä päälinjoista, mutta sen toteuttamiseen tarvittavasta lisärahoituksesta kiistellään vielä ensi viikolla.

Ohjelma nielisi kahden ensi vuoden aikana noin 40-50 miljoonaa markkaa, josta noin puolet menisi huumepoliisin työn tehostamiseen.

Oikeusministeri Johannes Koskisen (sd.) mukaan ohjelmalla pyritään tehostamaan huumeiden vastaista työtä kaikilla alueilla ja saamaan myös kunnat siihen aktiivisemmin mukaan.


Huumerikostutkintaan ja katuvalvontaan 70 poliisia

Nykyisin huumerikostutkinnassa on päätoimisesti satakunta poliisia. Tällä miehityksellä ei pysytytä ottamaan edes tutkittaviksi kaikkia tiedossa olevia kovan tason huumejuttuja.

Poliisikuntaa lisäämällä aiotaan puuttua entistä valppaammin myös varsin näkyvään huumekauppaan kaduilla ja nuorison huvipaikoissa.

Tähän tarvitaan riittävän koulutuksen saaneita siviiliasuisia poliiseja. Kahden vuoden sisällä huumerikosten paljastamiseen ja tutkintaan koulutettuja poliiseja olisi hallituksen suunnitelmien mukaan 70 nykyistä enemmän.

Lainsäädäntöä ei hallituksen mielestä ole tarpeen muuttaa, sillä vireillä olevat poliisilain ja pakkokeinolain muutokset ovat jo tuomassa uusia työkaluja huumetutkintaan.


Syyttäjät esitutkintaan mahdollisimman varhain

Syyttäjäkuntaa vahvistamalla aiotaan varmistaa, että huumerikoksiin syyllistyneet myös joutuvat vastuuseen rikoksistaan.

Huumejuttujen vaikeutuessa ja lisääntyessä myös syyttäjän voimavaroja ja erikoiskoulutusta on lisättävä. Mallia otettaisiin talousrikossyyttäjien toiminnasta.

Huumeliigoja koskevissa jutuissa syyttäjä halutaan mukaan jo esitutkintaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sillä huumejutuissa kertomuksia usein muutetaan ja todistajia painostetaan.

Huumeidenkäyttäjien rangaistuksiin pyritään saamaan yhtenäiset pelisäännöt.


Vankiloihin testausta ja päihdekuntoutusta

Vankiloissa lisätään huumetestausta, kun sylkinäytetestit saadaan käyttöön. Lakiesitys siitä annetaan ensi kuun aikana.

Myös päihdeongelmaisten vankien kuntoutukseen aiotaan satsata nykyistä enemmän ja huolehtia, että kuntoutus jatkuisi myös vapautumisen jälkeen kotikunnassa.

Viime vuonna päihdeohjelmiin osallistui jo noin 700 vankia, mutta tarve on tätäkin suurempi. Myös lain nykyisin sallimaa vankilan ulkopuolista kuntoutusta halutaan lisätä.


Huumehoitoon laatukriteerit

Kunnat ovat saaneet yhä enemmän vastuuta huumeriippuvaisten hoidosta, mutta tietämystä eri hoitomuotojen vaikuttavuudesta ei kunnissa ole vielä tarpeeksi.

Tästä syystä tarvitaan perusteellinen katsaus eri hoitomuotojen sisällöstä ja vaikuttavuudesta, jonka pohjalta voidaan laatia päihdehoitoon laatukriteerit.

Huumeidenkäyttäjien HIV-epidemian taltuttamiseksi tarvitaan matalan kynnyksen palveluja, joita myös lastensuojelun ja etsivän nuorisotyön ammattilaiset voisivat käyttää nuorten huumeriippuvaisten hoitoon ohjauksessa.

STT-MH
29.9.2000


Politiikka -sivulle