Pohjoinen ulottuvuus myös turvallisuuspolitiikkaa
Vuonna 1997 julkistettu Pohjoisen ulottuvuuden aloite on Suomen ulkopolitiikan kunnianhimoisin hanke sitten ETYK:n ja EU-jäsenyyden. Pohjoinen ulottuvuus sisältää lukuisan määrän erilaisia aloja. Virallisen linjauksen mukaan perinteinen turvallisuuspolitiikka ei kuulu aloitteen piiriin.
Suomen turvallisuus ja (turvallisuuspoliittinen)
suhde Venäjään vaikuttavat kuitenkin keskeisesti
aloitteen taustalla.
Suomen ulkopolitiikkaa leimaa
vahva perinteinen turvallisuuspoliittinen ote,
mutta toisaalta myöskin ymmärretään, että niin
sanotuin pehmein keinoin voidaan saavuttaa kovia
tuloksia.
Venäjän vakaa ja myönteinen kehitys on
venäläisten, Suomen, EU:n ja Pohjoisen
ulottuvuuden keskeinen etu. Suuri osa pohjoisen
ongelmista on luonteeltaan muita kuin
turvallisuuspoliittisia, mutta turvallisuuskin on
vahvasti kuvassa mukana - sukellusvene Kurskin
onnettomuus osoitti sen.
Toisaalta myöskään eurooppalainen
turvallisuuspoliittinen keskustelu ei ole irti kylmän
sodan haamuista, vaikka aina välistä niin
uskotellaankin. NATO:n laajentuminen,
aseteknologian laadullinen kehitys ja EU:n
sotilaallisen roolin vahvistuminen merkitsevät yhä
asevaraisen turvallisuuden korostunutta asemaa.
Täten kylmän sodan rakenteet ovat edelleen
läsnä.
Tähän yksioikoisuuteen Pohjoinen ulottuvuus voi
parhaimmillaan olla yksi lääke.
Taustalla koko maanosan kehitys
Pohjoisen ulottuvuuden aihepiiri on herkkä
kokonaisuus, joka sisältää ympäristöön,
alkuperäiskansoihin, taloudelliseen kehitykseen,
raaka-ainevaroihin sekä valtioiden välisiin koviin
turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin liittyviä asioita.
Näennäisesti erilliset asiat eivät kuitenkaan ole
riippumattomia laajemmista yhteyksistä, vaan
ovat olennainen osa koko Euroopan kattavaa
tulevaisuuden rakentamista.
Pohjoisen ulottuvuuden laajempi
kansainvälispoliittinen luonne selittyy pitkälti
ideologisen vastakkainasettelun päättymisen
myötä syntyneellä murrostilalla. Vallitsevat
murrostekijät tuottavat kehyksen, jossa myös
Pohjoinen ulottuvuus saa sisältönsä ja
merkityksensä.
Murrostilaan sisältyy, että turvallisuus niin
käsitteenä kuin konkreettisena poliittisena
toimintanakin on laajentunut. Kylmän sodan
aikana Neuvostoliiton läntiset rajat olivat ennen
kaikkea turvallisuusrajoja.
Nyt Pohjoisen
ulottuvuuden hankkeen avulla pyritään rajasta
luomaan yhteistyön ja vuorovaikutuksen raja, joka
luo edellytyksiä vakaalle poliittis-taloudelliselle
kehitykselle.
Samalla Pohjoisen ulottuvuuden avulla on
mahdollisuus tuoda Venäjä lähemmäksi
Eurooppaa, jolloin koko Euroopan
turvallisuustilanne voisi kehittyä vakaaseen
suuntaan.
Suomen ja siten EU:n ongelma on,
kuinka yhdistää Venäjän kanssa laajeneva
yhteistyö ja avoimempi raja, kuitenkaan
menettämättä rajan valvontaa.
Turvallisuustermein voidaan ajatella, että Venäjän
läntinen raja on menettämässä merkitystään
perinteisenä vastakkainasettelun
turvallisuusrajana, mutta on sitä edelleen laajan
turvallisuuden uhkien muodossa. Tässä kiteytyy
Pohjoisen ulottuvuuden ydin: kuinka luoda
taloudellista ja muunlaista vuorovaikutusta
Venäjän kanssa, jotta tulevaisuus siellä
muodostuisi vakaammaksi.
Sisältö saatava selkeämmäksi
Laajempi turvallisuuspoliittinen merkitys
Pohjoisen ulottuvuuden yhteydessä on perusteltu
mm. Kosovon sodan opetuksilla. Kansainvälinen
turvallisuuspoliittinen asetelma on vielä hyvin
hauras. Suomelle tämä merkitsee mahdollisuutta
luoda Pohjoisen ulottuvuuden kautta politiikkaa,
joka tukee EU:n tavoitteita Venäjän suhteiden
tiivistämiseksi.
Siten Suomen NATO-ratkaisu sekä EU:n kehitys
kohti puolustuskyvyn omaavaa liittovaltioita ja
NATO:n laajeneminen määrittävät kehyksen, jossa
myös Pohjoisen ulottuvuuden hankkeen
tulevaisuus määräytyy.
Suomen tulee itse huolehtia Pohjoisen
ulottuvuuden eteenpäinmenosta. On
ymmärrettävää, että ohjelman "myynti" Brysseliin
edellytti tiettyjä painotuksia ja sanamuotoja.
Mutta voimakas oma panostus luo Suomelle
edellytyksiä vaikuttaa vastakin sekä
kahdenvälisiin että EU:n ja Venäjän keskinäisiin
suhteisiin.
Pohjoinen ulottuvuus tarvitseekin entistä
selkeämmän poliittisen sisällön, jotta hankkeen
turvallisuuspoliittinen merkitys avautuisi sekä
kansalaisille että Brysselin toimijoille.
KARI LAITINEN
29.9.2000
Kirjoittaja toimii erikoistutkijana Tampereen yliopiston politiikan
tutkimuksen laitoksella.
Politiikka -sivulle
|