Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







EU-komissiolle kolme valitusta UMTS-luvista



EU:n komissiolle on tehty kolme valitusta UMTS-lisenssien eli kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen jakotavasta. Kahdessa valituksessa ilmaisen luvan myöntäminen katsotaan laittomaksi toiminnaksi.


- Valittajien argumentti on se, että kauneuskilpailu on laitonta valtiontukea luvan ilmaiseksi saavalle yhtiölle, mikä lisäksi vääristää kilpailua sisämarkkinoilla, kertoi nimettömänä pysytellyt komission virkamies.

EU-maat ovat tarjonneet lisenssejä kahdella tavalla. Toinen on huutokauppa, joissa hinnat ovat kohonneet huippukorkeiksi. Esimerkiksi Saksassa valtio keräsi lupien myynnillä noin 300 miljardia Suomen markkaa.

Toinen tapa on niin sanottu kauneuskilpailu eli hallinnollinen menettely, jossa viranomainen myöntää luvat hakijoiden vertailun perusteella. Näin tapahtui esimerkiksi Suomessa viime vuonna.

Vertailussa viranomainen valitsee parhaaksi katsomansa hakijat esimerkiksi yhtiön taloudellisen tilanteen ja palvelutason perusteella sekä miten yhtiö sitoutuu verkkojen rakentamiseen.

Komissiossa katsotaan sekä hallinnollinen menettely että huutokauppa täysin yhteisön lainsäädännön mukaisiksi, EU-virkamies toteaa.

EU:n uudistetussa telelakiesityksessä todetaan, että kansalliset viranomaiset voivat käyttää taajuuksien jakoon huutokauppoja tai hallinnollista hinnoittelua. Luvan myöntäminen ilmaiseksi edellyttää kuitenkin tiettyjä ehtoja.

- Tällöin pitää edistää innovaatiota ja palvelujen kehittymistä. Lisäksi pelisääntöjen on oltava kaikille samat, virkamies sanoo.

Euroopassa toimiluvista runsas puolet jaetaan huutokaupoilla ja loput tarjousvertailun perusteella. Toimilupia on jaettu tai jakoa valmistellaan 21 Euroopan maassa.

Saksan, Britannian ja Italian toimiluvat myytiin tai myydään huutokaupalla. Ranska perii toimiluvasta kymmenien miljardien lisämaksun. EU-maista huutokauppaan päädyttiin myös Itävallassa, Belgiassa, Tanskassa ja Hollannissa.

Toisaalta esimerkiksi Espanjassa luvat myönnettiin ilmaiseksi Suomen tavoin. Yhtiöiden piti kuitenkin sitoutua tekemään investointeja televerkkoihin.

Vertailun perusteella toimiluvat jaetaan tai on jaettu lisäksi Ruotsissa, Portugalissa ja Irlannissa.

STT-MH
29.9.2000


Talous -sivulle