Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Seksiopetus hiertää yhä amerikkalaiskouluissa



Tänä vuonna meillä on sitten myös tämä terveyskasvatus, johon liittyy lyhyt lisääntymisen liittyvä filmi, selittää ala-asteen viidennen luokan opettaja Kathy Powell.


- Se on sellainen aivan harmiton filmi perusasioista, hän kiirehtii selittämään vanhemmille, jotka ovat paikalla kuulemassa kouluvuoden alkuun liittyvistä asioista.

Amerikkalaiset opettajat tietävät, että seksiin liittyvä valistus on yhä kuuma peruna kouluissa. Kathy Powellkin lupaa kymmenvuotiaiden lasten vanhemmille, että filmistä ilmoitetaan ajoissa, joten vanhemmat ehtivät kieltää, niin halutessaan, lastensa osallistumisen.

Kaksi vastajulkaistua amerikkalaistutkimusta osoittaa kuitenkin, että amerikkalaiset vanhemmat haluavat enemmän seksivalistusta, erityisesti keskiasteen oppilaille.

Vanhemmat toivovat, että nuoret oppisivat perusasiat seksitaudeista, aidsista ja raskauden ehkäisystä.


Pidättäytyminen virallinen linja

Virallinen opetusohjelma painottuu yhä pidättäytymisen hyveisiin. Valtaosa vanhemmista on kuitenkin huolissaan siitä, että tämä jättää nuoret tyhjän päälle, kun heistä tulee seksuaalisesti aktiivisia.

Kaikkiaan 36:n osavaltion kouluissa seksivalistus on sallittu vain sillä ehdolla, että oppitunnit painottuvat juuri pidättäytymiseen.

Yhdysvaltain huikeita teiniraskauslukuja onkin selitetty perustiedon puutteella. Selvitysten mukaan yli 4 miljoonaa nuorta hankkii vuosittain seksin välityksellä leviävän taudin ja vain puolet nuorista osaa käyttää kondomia ensimmäisen seksikokemuksensa aikana.

Osa vanhemmista vastustaa kuitenkin valistusta, koska heidän mielestään se yllyttää seksiin; he haluavat jättää aran aiheen kotien huoleksi.


Halaaminenkin ongelma

Pelkkä ruumiillinen kosketus aiheuttaa rajanveto-ongelmia kouluissa. Pikkupojan antama poskipusu koulun tiloissa tuomittiin aikoinaan seksuaaliseksi häirinnäksi ja nyt joissakin kouluissa halaaminen saattaa olla rangaistava teko. Jopa tyttöjen välinen halaus saattaa johtaa ongelmiin.

Texasissa, Eulessissa, 14- ja 15-vuotiaat tytöt erotettiin määräajaksi ystävien välisen lohdutushalauksen vuoksi. Koulun mukaan kyseessä oli "seksuaalinen kohtaus", koska tyttöjen ruumiit koskettivat tosiaan koko pituudeltaan.

Kaliforniassa, Fullertonissa, keskiasteen oppilaiden välinen halaus on luokiteltu "sopimattomaksi kiintymyksen osoitukseksi", kielto koskee myös saman sukupuolen välisiä haleja.

Perusteena halaamiskiellolle on yleensä se perussääntö, että asiaton ruumiillinen kosketus on luvatonta. Kielto sisältää niin huitomisen kuin seksuaalisen ahdistelunkin.

Koulut perustelevat rajoituksia sanomalla, että näin ei jouduta setvimään, milloin kyseessä on seksuaalinen ahdistelu tai muuten liian intiimiksi luokiteltava kosketus.

Nyt vanhemmat ihmettelevät, saavatko he itse halata lapsiaan koulun alueella ja miksi opettajat voivat halata oppilaita, mutta oppilaat eivät voi halata tosiaan.

STT-MH
29.9.2000


Ulkomaat -sivulle