Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Uusi tasavallan presidentti on työläiskodin tytär Helsingin Kalliosta



Suomen tasavallan yhdestoista presidentti ja ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen on maan kokeneimpia poliitikkoja, joka tuntee niin kotimaan kuviot kuin ulkopolitiikan syöveritkin.


Keskiviikkona presidentin juhlallisen vakuutuksen antanut helsinkiläisen työläiskodin kasvatti ehti olla ministerinä 3 243 päivää eli pitempään kuin kukaan toinen nainen.

Kaikkien aikojen ministerilistalla Halonen häviää muutamalla sadalla päivällä K.A. Fagerholmille ja Urho Kekkoselle.

Ulkoministerinä Halonen ehti toimia kahdessa hallituksessa yhteensä liki viisi vuotta. Hän oli ensimmäinen naisulkoministeri Suomessa. Kansanedustajana Halonen toimi vuodesta 1979 eli hän ehti ennen valintaansa presidentiksi aloittaa 22. valtiopäivänsä.

Halonen valittiin presidentiksi vaalien toisella kierroksella 6. helmikuuta. Hän sai 51,6 prosenttia äänistä eli yli 1,6 miljoonaa ääntä. Vastaehdokas, keskustan puheenjohtaja Esko Aho jäi reilun 100 000 äänen päähän.


Syntynyt jouluaattona

Tasavallan presidentti Tarja Kaarina Halonen on syntynyt Helsingissä jouluaattona vuonna 1943. Hänen vanhempansa olivat rakennustyöläinen Vieno Olavi Halonen ja kotiavustaja Lyyli Elina Loimola.

Halonen on ensimmäinen helsinkiläissyntyinen tasavallan presidentti. Halonen ei ole ollut naimisissa, mutta hänellä on yksi tytär, vuonna 1978 syntynyt Anna, joka opiskelee Britanniassa.

Halosen mukana presidentin virka-asuntoon Mäntyniemeen muuttaa hänen miesystävänsä, valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi, 51.

Halonen on koulutukseltaan juristi. Hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1968.

Kielitaidokseen Halonen ilmoitti vaalikampanjan aikana suomen lisäksi ruotsin ja englannin ja "seurustelutarpeiksi" saksan. Kouluaikoinaan hän on opiskellut latinan alkeet ja aikuisena myös espanjaa, italiaa ja venäjää.


Ay-uralta politiikkaan

Työuransa presidentti Halonen aloitti lakimiehenä Luotonvalvonta Oy:ssä vuosina 1967-68. Suomen ylioppilaskuntien liitossa hän toimi sosiaalisihteerinä ja järjestösihteerinä vuosina 1969-70.

Ennen poliittista uraansa Halonen toimi lakimiehenä Suomen ammattiliittojen keskusjärjestössä SAK:ssa vuodesta 1970 lähtien.

Uuden tasavallan presidentin poliittinen ura alkoi vuonna 1974, kun silloinen pääministeri Kalevi Sorsa (sd.) otti hänet eduskuntasihteerikseen. Vuonna 1976 Halonen valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon, jossa hän istui viisi vaalikautta.

Kansanedustajana Halonen toimi mm. sosiaalivaliokunnan puheenjohtajana. Valtioneuvoston jäseneksi hänet nimitettiin ensimmäisen kerran Harri Holkerin (kok.) hallitukseen sosiaali- ja terveysministeriksi vuonna 1987. Oikeusministerinä hän toimi vuosina 1990-91.

Tarja Halonen on osallistunut lukuisten kansalaisjärjestöjen toimintaan. Vaalikampanjan aikana esille nousivat erityisesti Seksuaalisen tasavertaisuuden Setan ja Setlementtiliiton puheenjohtajuudet, mutta hän on ollut myös mm. lasten ja nuorten teatteri Pienen Suomen hallituksen puheenjohtaja vuosina 1986-97 ja Työväen näyttämöiden liiton puheenjohtaja vuodesta 1994.

Halonen ilmoittaa harrastavansa kuvataiteita, teatteria ja uintia.

Katso myös artikkeli uuden presidentin valtaoikeuksista:

  • Uusi perustuslaki kaventaa presidentin valtaoikeuksia

    STT-MH
    3.3.2000


    Politiikka -sivulle