Ahtisaari ja tiedotusvälineet eivät tulleet toimeen
Martti Ahtisaari tuli presidentiksi Suomen päivänpolitiikkan ulkopuolelta. Sama ulkopuolisuus leimasi myös hänen suhteitaan kotimaisiin tiedotusvälineisiin.Lupaukset ja odotukset olivat aluksi korkealla. Presidentin ulkopoliittinen neuvonantaja Alpo Rusi julisti kauden alkuvaiheessa, että nyt alkaa uusi, enemmän kommunikoiva käytäntö.
- Presidentti Ahtisaari on kasvanut nopean tiedonsaannin ja -välityksen kulttuurissa, Rusi sanoi Politiikan toimittajien lounaalla maaliskuussa 1994. Rusi lupasi tuolloin, että Ahtisaari esittää näkemyksiään useammin kuin edeltäjänsä.
Heti presidenttikauden aluksi sattui kuitenkin kömmähdys, joka merkitsi ainakin lopun alkua kuherruskuukaudelle julkisuuden kanssa.
Ruotsin vierailulta huhtikuussa 1994 Ahtisaari palasi kotiin laastari otsassa. Presidentti syytti ensin lipsahtanutta teräskampaa, mutta muutti Aftonbladetin kohujutun jälkeen tarinaansa.
Lopullinen virallinen totuus olivat lakeerikenkien liukkaat pohjat. Myöhemmin levisi lisää juoruja törmäilevästä presidentistä.
Ahtisaaresta näkyi, että irvailu riipi. Vuosien edetessä puheisiin ja haastatteluihin alkoi ilmestyä katkeraa sävyä tiedotusvälineitä kohtaan.
Tiedotusvälineissä taas Ahtisaaren puheet saivat vähemmän tilaa kuin edeltäjille oli annettu. Puheita moitittiin latteiksi ja mitäänsanomattomiksi.
Herkkä hipiä
Rusi syytti Ahtisaaren kauden loppupuolella Kehä III:n sisäpuolisia valtamedioita presidentin aloitteiden väheksymisestä. Pienemmät lehdet maakunnissa olivat neuvonantajan mielestä vastaanottavaisempia.
Katkeruus ei väistynyt edes silloin, kun Ahtisaari oli kerännyt laajaa kansainvälistä ja kotimaista kiitosta toiminnastaan Kosovon kriisin välittäjänä. Kesällä 1999 presidentti esitti Yleisradion yksityistämistä "epäasiallisten poliittisten viihdeohjelmien" takia.
Politiikan toimittajat pyysivät ahkerasti mutta tuloksettomasti Ahtisaarta vierailemaan tai puhumaan tilaisuuksissaan. Puheenjohtaja Kirsti Pohjonen edeltäjineen pommitti kansliaa kutsuilla, mutta presidentin ohjelmasta ei koskaan löytynyt tilaa.
- Hän taisi pelätä poliittisia toimittajia, koska hänen tietämyksensä sisäpoliitikasta oli puutteellinen, Pohjonen arvelee.
Toisin kuin edeltäjänsä Mauno Koivisto Ahtisaari ei pitänyt myöskään epävirallista yhteyttä toimittajiin, Pohjonen huomauttaa. Ulkomaantoimittajien yhdistyksen juhlavieraaksi Ahtisaari sentään suostui.
Statisti huippukokouksissa
Ahtisaaren näkyvyys EU:n huippukokouksissa väheni kauden mittaan. Suomen liityttyä EU:n jäseneksi Ahtisaari osallistui kokouksiin, mutta valtuuskuntaa johti pääministeri Paavo Lipponen (sd.).
Ensi aluksi Ahtisaari osallistui Lipposen kanssa samoihin lehdistötilaisuuksiin, mutta presidentin statistin rooli tuli pian selväksi. Lipponen selosti kokousten tulokset ja Suomen linjaukset, ja Ahtisaari mahdollisesti lisäsi jotakin yleisluontoista.
Presidentti osallistui vain ulkopoliittiseen keskusteluun, eikä hänellä juuri ollut omaperäistä sanottavaa.
Irlannin puheenjohtajakaudesta vuodesta 1996 lähtien Ahtisaari alkoi käydä näyttäytymässä vain myöhään yöllä, yleensä johtajien päivällisten jälkeen, koska niillä käsiteltiin presidentin toimivaltaan kuuluvaa ulkopolitiikkaa.
Joskus jäi tämäkin tapaaminen väliin: Luxemburgin huippukokous joulukuussa 1997 teki kauaskantoisia päätöksiä muun muassa EU:n laajentumisneuvottelujen aloittamisesta - mutta presidentti ei halunnut sanoa toimittajille yhtään mitään.
Lehdistötiedottaja puuttui
Ahtisaaren ongelmalliset mediasuhteet myönnetään presidentin taustajoukoissakin. Päiväkirjassaan Entisen presidentin tekijä Lasse Lehtinen julkaisee kirjeenvaihtoaan Rusin kanssa ja pahoittelee kanslian epäviisaita valintoja ja reaktioita.
Ahtisaarella ei Jussi Lähteen lähdettyä kansliasta ollut lehdistötiedottajaa, mikä Lehtisen mielestä oli paha puute. Lehtinen pohtii, ettei kukaan ollut tajunnut, millaiseen höykytykseen suoralla kansanvaalilla valittu presidentti joutuu.
- Niitä töyssyjä pehmentämään olisi ajat sitten tarvittu ammattilainen, mieluusti viisikymppinen äkäinen naistoimittaja, joka olisi teille kansliassa osannut ja uskaltanut sanoa suoraan ja purkaa jotkut miinat etukäteen, Lehtinen kirjoittaa Rusille.
Lehtisen näkemys saa tukea muualtakin. Kukaan ei ollut suoranaisesti vastuussa presidentin lehdistösuhteista, joten ne jäivät auttamatta huonolle hoidolle.
Ahtisaari ei ollut käytännössä koskaan tiedotusvälineiden tavattavissa pääkaupungissa - pelkästään maakunta- ja ulkomaanmatkoillaan.
Seuraus oli, että presidentti sai kotimaan politiikkaa koskevia kysymyksiä ulkomaanmatkoillaan, mistä hän ei ollenkaan pitänyt.
Esimerkiksi Alho-Sundqvist-tapauksesta Ahtisaaren mielipidettä kyseltiin Japanissa. Hän kieltäytyi vastaamasta.
Lue myös artikkelit:
STT-IA
3.3.2000
