Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Ahtisaari oli sisäpolitiikassa hieman sivussa



Presidentti Martti Ahtisaaren rooli sisäpoliittisena päättäjänä ja myös sisäpoliittisena vaikuttajana jäi selvästi näkymättömämmäksi kuin hänen edeltäjillään.


Ahtisaari käytti sisäpoliittisia valtaoikeuksiaan säästeliäästi siinä mielessä, ettei hän juuri tehnyt päätöksiä vastoin valtioneuvoston kantaa.

Ahtisaari on kylläkin mm. monissa puheissaan puuttunut yhteiskunnan ongelmiin, mutta mitään suuria puheenaiheita näistä ei ole tullut. Mielipidevaikuttajana hän ei ole siten noussut samaan asemaan kuin esimerkiksi presidentti Mauno Koivisto.

Ehkä näkyvin sisäpoliittiseen vaikuttamiseen liittyvä Ahtisaaren hanke oli keskustelu työttömyyden nujertamisesta.

Ahtisaaren tullessa presidentiksi Suomi oli laman jäljiltä tyttömyyden suossa, joten hän perusti korkean tason työryhmän pohtimaan tilannetta.

Tämä ns. Pekkasen työryhmä sai nimensä puheenjohtajastaan toimitusjohtaja Matti Pekkasesta. Jotkut arvostelijat tosin pitivät työryhmää hallituksen asioihin puuttumisena.

Työryhmä esitti tukun suosituksia. Tavoitteena oli päästä työttömien määrässä alle 200 000:een vuoteen 2000 eli tähän vuoteen mennessä. Tavoitteeseen ei päästy. Monen mielestä tärkeintä kuitenkin oli, että työttömyyden ongelmiin paneuduttiin tosimielellä.

Pekkasen työryhmän suositusten ja ennustusten toteutumista tarkasteltiin tammikuussa presidentinlinnassa järjestetyssä tilaisuudessa.

Ahtisaari on tullut tunnetuksi maakuntamatkoistaan. Monet paikalliset ongelmat ovat tulleet hänelle varmasti tutuiksi. Mitään suuria kansallisia keskustelunaiheita näistä ei kuitenkaan ole syntynyt.

Joka tapauksessa Ahtisaari arkipäiväisti presidentti-instituutiota, mikä tuntuu miellyttäneen kansalaisia.


Hallitukset syntyneet melko kivuttomasti

Uusi perustuslaki kaventaa presidentin valtaa hallitusten nimittämisessä, ja hallitusten muodostaminen siirtyy entistä enemmän eduskunnan käsiin.

Ahtisaaren toimikaudella hallitus ei ole vaihtunut kuin kahdesti, kummassakin tapauksessa vaalien jälkeen. Kummankin hallituksen muodostamisessa on noudatettu virallisia kuvioita.

Nämä hallitukset on kuitenkin saatu kokoon kohtalaisen helposti, joten presidentin ei ole varsinaisesti tarvinnut puuttua asiaan.

Virallisessa päätöksenteossaan Ahtisaari ei juuri poikennut valtioneuvoston kannasta etenkään Paavo Lipposen (sd.) johtamien hallitusten aikana. Joskus hän kuitenkin liitti päätökseen lausumansa.

Tuorein tapaus on vain runsaan kahden viikon takaa. Kun Ahtisaari nimitti valtuuskunnat EU:n laajentumis- ja HVK-neuvotteluihin, hän ilmoitti lähtevänsä siitä, että tuleva ulkoministeri nimitetään valtuuskuntien puheenjohtajaksi.


Kolmasti vastoin valtioneuvoston kantaa

Ahtisaari toimi vain kolmasti vastoin valtioneuvoston kantaa. Nämä tapaukset ovat hänen ensimmäiseltä presidenttivuodeltaan, jolloin hallitusvaltaa käytti Esko Ahon (kesk.) johtama porvarihallitus.

Ahtisaari ei ollut toiminut presidenttinä kuin vajaat kaksi viikkoa, kun hän nimitti tuolloisen Hämeen läänin maaherraksi Kaarina Suonion sisäministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) esityksen mukaisesti. Valtioneuvoston enemmistö oli asettunut toisen ehdokkaan kannalle.

Hallitus ei seuraavana syksynä ollut päästä yksimielisyyteen Suomen ehdokkaasta EU:n komission jäseneksi. Ahtisaari ratkaisi asian nimittämällä ehdokkaaksi pätevimmäksi katsomansa Erkki Liikasen (sd.).

Pätevyyskysymys oli esillä myös keväällä 1995, kun ympäristöministeriöön haettiin uutta kansliapäällikköä. Ahtisaari poikkesi valtioneuvoston esityksestä ja nimitti virkaan Sirkka Hautojärven.

Armahduksissa presidentti Ahtisaari poikkesi - kumpaankin suuntaan - korkeimman oikeuden kannasta useammin kuin presidentti Koivisto kahden toimikauden aikana.

Nämä poikkeamat ovat kuitenkin liittyneet usein mm. lainsäädännössä tapahtuneisiin muutoksiin.

Armahdusasiat ovat muutoinkin aina erillisiä tapauksia, joten mistään "Ahtisaaren linjasta" ei voi puhua.

Lue myös artikkelit:

  • Ahtisaari ja tiedotusvälineet eivät tulleet toimeen
  • Ahtisaari arkipäiväisti presidentti-instituutiota maakuntamatkoillaan
  • Ahtisaaren kauppamatkat yritysten mieleen

    STT-IA
    3.3.2000


    Politiikka -sivulle