Muut lehdet tiistaina 15.2.2000

Kansan Uutiset arvioi porvariyhteistyöpuheita

Sisäministeri Kari Häkämies (kok.) on viritellyt keskustelua kokoomuksen ja keskustan välisestä yhteistyöstä, jopa puolueiden yhdistymisestä joskus tulevaisuudessa. Taitaa vain olla turhan vaikea hanke keskustelun aiheeksikin.

Kun Häkämies availi yhteistyökeskustelua perjantaina Helsingin Sanomien haastattelussa, hän joutui jo maanantaina Ylen uutisten haastattelussa varoittamaan keskustaa "asettumasta porvarillisen yhteistyön johtajan asemaan". Sellainen yhteistyö loppuu hänen mukaansa lyhyeen.

Erittäin todennäköisesti keskustelut jäävätkin pikku pyrähdykseksi, sillä muuta sosiaalista tilausta tai motiivia näille keskusteluille ei ole kuin presidentinvaalien jälkeinen poliittinen krapula, ja se haihtuu viimeistään syksyn kunnallisvaaleihin mennessä.

Keskusta onnistui tekemään Esko Ahosta melkein presidentin. Niukka tappio kirvelee, mutta puolue elää myös voimantunnossa. Se uskoo murtautuneensa vihdoin etelän suuriin kaupunkeihin ja laskee Ahon puolentoista miljoonan äänipotin omakseen, vaikka siihen ei perusteita olekaan.

Moni keskustajohtaja uskoo, että keskusta on nyt paljon vahvempi kuin kokoomus, joka epäonnistui presidentinvaaleissa surkeasti. Häkämies ei aiheetta pelkää, että keskusta asettuu muitta mutkitta porvarillisen yhteistyön johtajan asemaan. Keskustalla kun on yleensäkin taipumusta ymmärtää yhteistyö siten, että se määrää ja muut tottelevat.

Kahdessa suuressa porvaripuolueessa on katsottu kateellisina vasemmistopuolueiden yhteistyötä, joka sujui presidentinvaaleissa saumattomasti ja tuloksellisesti. Vasemmiston ehdokas voitti, vaikka Suomi on vankasti porvarienemmistöinen maa.

Tulevaisuudessa vastaava "vahinko" estettäisiin tiiviillä porvariyhteistyöllä. Tämä lienee yhteistyökeskustelujen tärkein sytyke. Osa porvareista ei vieläkään ymmärrä, että kyse oli ensisijaisesti henkilövaalista ja vasta toissijaisesti ideologisesta ja puoluepoliittisesta valinnasta.

Kokoomus on sitoutunut vaalikauden mittaiseen hallitusyhteistyöhön vasemmiston, RKP:n ja vihreiden kanssa. Keskusta taas on suurin oppositiopuolue. On turha kuvitellakaan, että yhteistyökeskustelut johtavat mihinkään konkreettiseen yli tämän politiikan vedenjakajan.

Tosin kokoomuksessa on niitäkin, jotka kaataisivat nykyhallituksen jo kesken vaalikauden ja tekisivät uuden, ideologisesti oikeaoppisen hallituksen keskustan kanssa. He ovat kuitenkin pieni vähemmistö - ainakin toistaiseksi.

Häkämies saattaa kuulua tähän vähemmistöön. Hänen aloitteellisuutensa on herättänyt myös epäilyjä, että hänellä voi olla sittenkin aikeita jatkaa politiikassa Kuopioon paluun sijasta.

Todennäköisesti asia on kuitenkin juuri päinvastoin: vetäytyvänä miehenä hän on vapaa sanomaan ja tekemään, mitä todella ajattelee. Ehkä hän koettaa kepillä jäätä myös ystävänsä, puheenjohtaja Sauli Niinistön puolesta ja luvalla. Ehkä koko operaation tarkoitus ei olekaan johtaa yhteistyöhön, yhdistymisestä puhumattakaan, vaan ainoastaan tukkia kokoomusta Ahon vaalitappiosta syyttäneiden keskustalaisten suut.

Etelä-Suomen Sanomien mukaan Lipponen hakee uusia asemia

Pääministeri Paavo Lipposen (sd) Aamulehden ja Turun Sanomien haastattelussa esittämä avaus, että Suomea EU-neuvotteluissa edustaisi ulkoministerin rinnalla myös ulkomaankauppaministeri, on mielenkiintoinen aikana, jolloin Suomen uusi valtiosääntö on tulossa käytäntöön.

Lipponen on näkemyksessään eri mieltä kuin presidentti Martti Ahtisaari, joka perjantaina saneli valtioneuvoston pöytäkirjaan lauselman, jossa hän nimitti pelkästään ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) Suomen EU-valtuuskunnan johtoon.

Uuden tasavallan presidentin Tarja Halosen (sd) kanta asiaan ei ole tiedossa.

Pääministerin kannanotto on kuitenkin erittäin perusteltu ja järkevä aikana, jolloin EU:n sisällä ja ulkopuolella käydään laajoja ja kipeitä neuvotteluja unionin laajentamiseksi itään. Jo siinä on riittävästi työsarkaa yhdelle ulkoministerille.

Kun mukaan EU:n rutiiniasioiden ohella lisätään yhä kuumemmaksi käyvä keskustelu EU:n puolustusulottuvuuden laajenemisesta eli EU:n oman armeijan luomisesta, työkenttää kyllä riittää kahdellekin taitavalle ministerille. Myös Emu saattaa synnyttää uusia keskustelunaiheita.

Ajankohtaisena, mutta toivottavasti pian voitettuna ongelmana on esillä Itävalta, jonka uuteen hallitukseen suhtautuminen on Suomen hallituksessa aiheuttanut ristilaineita.

Asiaa voidaan tarkastella myös uuden valtiosäännön pohjalta. Ottamatta tarkkaa kantaa valtiosäännön kirjaimeen, jonka mukaan tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa valtioneuvoston kanssa, valtiosäännön henki on se, että maan ulkopolitiikassa hallituksen asema korostuu. Käytäntö jättänee sijaa tulkinnoille.

Yhden näkemyksen mukaan maan ulkopolitiikan käytännön työtä voi valtiosäännön hengen mukaan johtaa hallitus. Se, että hallituksessa ulkopoliittista toimintavaltaa annettaisiin pääministerin ohella kahdelle muulle ministerille, on oikeutettu, hajautettua vallankäyttöä suosiva linjaus, ja siten hyvin perusteltavissa ja ajanmukainen.

Lipposen kannanotossa voidaan nähdä yhteys myös taaksejääneeseen presidentinvaalitaisteluun. Esillä oli demarien ulkopoliittinen värisuora. Nyt värisuora rikottaisiin, kun ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi (kok) saisi merkittävän vastuun Suomen EU-neuvotteluissa ja EU-politiikan johdossa.

Lipposen puheenvuorolla voi olla yhteys myös kokoomuksen puheenjohtajaan Sauli Niinistöön, joka vaikenemalla ennen vaalia ei ainakaan hankaloittanut Tarja Halosen voittotietä.

On mielenkiintoista nähdä, minkälaisen kannan uusi presidentti asiaan ottaa. Odotettavissa lienee jonkinlainen asemien hakeminen, kun uuden valtiosäännön pätevyys käytännön ulkopoliittisessa johtamisessa todella mitataan.

Kalevan mukaan EU-asioissa ollaan perimmäisten kysymysten äärellä

Hallitusten välisessä konferenssissa ratkaistaan, miten EU selviää laajentumisesta kangistumatta. Pienten valtioiden on yhdessä estettävä vaikutusvaltansa kaventuminen.

Euroopan unioni on 15 valtion valtioliitto, jonka instituutiot ja päätöksentekotavat on alunperin laadittu kuuden jäsenmaan liitolle. Tukkoisuus on näkynyt unionin toiminnassa, jota voidaan syystä arvostella jähmeäksi, kömpelöksi ja itsevaltaiseksikin.

Jokainen valtio voi kuitenkin vaikuttaa päätöksiin, joten mitään elintärkeää ei tule voimaan, elleivät kaikki ole asiasta yhtä mieltä. Yksimielisyysvaatimus on kuitenkin jähmettänyt päätöksentekoa. Kun EU aikoo laajentua lähes 30 valtion yhteenliittymäksi, se ei onnistu ilman instituutioiden perusteellista remonttia.

Eilen käynnistyneessä hallitusten välisessä konferenssissa tarkastellaan komission kokoa, äänten painottamista neuvostossa ja määräenemmistöpäätösten laajentamista neuvostossa. Pienille maille neuvottelut ovat tärkeät; niiden on yhdessä kyettävä estämään suurten jäsenvaltioiden pyrkimys kasvattaa omaa painoarvoaan ministerineuvostossa. Suomi on valmis tinkimään yksimielisyysvaatimuksesta, mutta ei omasta komissaarista.

Pienten valtioiden yhteistyö ei Itävallasta syntyneen kiistan takia onnistu. Pääministeri Paavo Lipposen arvion mukaan EU:n reaktiot Itävaltaa vastaan pidetään voimassa niin kauan kuin Jörg Haiderin äärioikeistolainen Vapauspuolue on vallassa. Joidenkin toisten arvioiden mukaan HVK ja pienten valtioiden yhtenäisyyden rikkominen olisi Ranskan ankaruuden osaselitys, ovathan suuret maat halunneet jo pitkään vahvistaa omaa asemaansa.

Etenkin Ranskalle tämä on tärkeää, jotta se kykenee huolehtimaan maanviljelijöidensä eduista unionin laajentumisen jälkeenkin. HVK:n aikana puheenjohtajuus on Portugalilla ja Ranskalla, jotka innokkaimmin kannattivat Itävallan rankaisemista.

Unionin päätöksenteon uudistamiseksi on kehitelty useitakin ratkaisuja. Yksi vaihtoehto on tinkiä jäsenyyskriteereistä niin, että osa valtioista jäisi EU:n ulkokehälle ja sisärenkaaseen pääsisivät vain ne maat, jotka pystyvät täyttämään tiukat edellytykset.

Niinhän nytkin on asia, sillä EU:n taloudelliseen sisärenkaaseen kuuluvat vain Emu-maat. Jatkossa muodostuisi ydinalueita muillekin aloille. Tämä merkitsisi unionin hajoamista monen kerroksen väkeen. Se romuttaisi monet EU:n tavoitteet, mutta palvelisi tärkeintä asiaa: rauhan säilymistä Euroopassa.

HVK vaatii Suomelta paljon, sillä samaan aikaan käydään myös laajentumisneuvotteluja. Siksi pääministerin ajatus jakaa taakkaa ja vastuuta EU- ja ulkopolitiikan johtopaikoilla on järkevä. Presidentti ja ulkoministeriö ovat taas lähteneet siitä, että molempien neuvottelujen johtaminen kuuluu ulkoministerille.

Kädenvääntö ei ole kokoomuksen ja SDP:n eli Kimmo Sasin ja Erkki Tuomiojan välinen, vaan vastakkain on kaksi instituutiota. Kisa ei vaikuta hedelmälliseltä. Työnjako on voimien tarkoituksenmukaista käyttöä.

Savon Sanomat kysyy, miksi porvariyhteistyöpuheen alkavat vasta vaalien jälkeen

Presidentinvaalit laukaisivat yllättäen keskustelun kahden suurimman porvaripuolueen yhteistyöstä. Keskustelun avaajana toimi sisäministeri Kari Häkämies, joka ainoana nykyisen hallituksen kokoomusministereistä liputti julkisesti porvariehdokkaan puolesta.

Ministeri Häkämiehen näyttävä ulostulo on otettu vastaan keskustassa varovaisen myönteisesti. Varapuheenjohtaja Seppo Kääriäinen katsoo, että tunnusteluluonteiset keskustelut voitaisiin käynnistää vielä tämän kevään aikana. Puolueiden yhdistämiseen asti kummallakaan taholla ei sitä vastoin uskota. Kyse on toistaiseksi vasta seurustelun aloittamisesta.

Presidentinvaalin täpärästi hävinnyt Esko Aho lohdutteli vaali-iltana tukijoitaan muistuttamalla, että tappioon sisältyvät myös voiton avaimet. Aho viittasi vaalituloksen avaamiin uusiin mahdollisuuksiin. Tuolloin hänen sanojensa tulkittiin liittyvän keskustan vahvistumiseen kokoomuksen kustannuksella.

Tämä näkymä realisoituikin muutama päivä myöhemmin tuoreimmassa puoluegallupissa. Tosin se ei mitannut tuntoja toisen kierroksen jälkeen. Seuraavan puoluegallupin tulos voi olla tuntuvasti dramaattisempi.

Aho tuskin kuitenkaan tarkoitti niinkään porvaripuolueiden kannatuskehitystä viitatessaan vaalituloksen avaamiin mahdollisuuksiin. On oletettavaa, että hänellä oli mielessään myös toinen visio, vaalin virittämä yhteistyönäkymä. Porvaripuolueiden neljäs perättäinen tappio presidentinvaaleissa avasi keskustan ja kokoomuksen kannattajien silmät karvaalle tosiasialle: vain puolueiden yhteistyöllä porvarillinen enemmistö voi saada porvaripuolueita edustavan presidentin.

Nyt käydyt presidentinvaalit saattavat olla lähtölaukaus porvarikentän eheyttämiselle kohti poliittisen kentän kahtiajakoa ja samalla eurooppalaista mallia. Kokoomuksessa tämänkaltaista ajattelua on väläytelty aikaisemminkin. Keskusta on pitäytynyt kolmijaon kannalle sekä ideologisin että valtapoliittisin perustein.

Lipposen kaksi sateenkaarihallitusta ovat kuitenkin kypsyttäneet keskustajohtajatkin uuteen todellisuuteen. Porvaripuolueiden kilpailu hyödyttää vain vasemmistoa - ja saattaa syrjäyttää keskustan loputtomalle korpitaipaleelle.

On selvä, että kumpikaan suuri porvaripuolue ole näillä näkymin halukas sulautumaan yhteen. Ministeri Häkämies on oikeassa sellaisen yrityksen turmiollisuudesta porvariyhteistyölle. Keskustan ja kokoomuksen hitsaus yhteen ei sitä paitsi välttämättä kasvattaisi porvarikentän voimaa.

Kokoomus vuotaisi vasemmalle, kuten käydyissä vaaleissa nähtiin. Myös keskustan kentässä on äänenpainoja, jotka haluavat pitää välimatkaa kokoomukseen nimenomaan sosiaalipoliittisin syin. On merkille pantavaa, että paine porvaripuolueiden yhteistyöhön on lähtenyt kentältä ja nimenomaan maakunnista, eikä puoluejohdosta.

Tässä toistuu kokoomuskentän käyttäytyminen vaaleissa. Kenttäväki maakunnissa oli siihen valmiimpi kuin puolue- ja ryhmäjohto. Kentällä kuohuu, ja sen paineen yksi purkautumisväylä on yhteistyön käynnistäminen vastaisen varalle. Monien kokoomuslaisten mielestä yhteistyötä olisi pitänyt käynnistellä ennen vaaleja eikä niiden jälkeen.

Seuraavat kannatuslukemat viestittävät puolueille, olisiko seurustelua jatkettava aina kihlajaisiin asti. Syksyn kunnallisvaaleissa on ensimmäinen yhteistyön testausmahdollisuus.

Koonnut: TK
15.2.2000

Muut lehdet -sivulle