Muut lehdet keskiviikkona 16.2.2000

Ilkka vaatii presidentti Halosta laukaisemaan EU:n Itävalta-kriisin

EU:n suurten jäsenmaiden sosiaalidemokraattiset johtajat ajoivat unionin sen historian pahimpaan kriisiin. On käsittämätöntä, että sosialistinen veljeys voi ulottua niin pitkälle, että EU määrättiin ryhtymään diplomaattisiin pakotteisiin jäsenmaataan vastaan, joka ei ole rikkonut ainuttakaan sopimusta tai direktiiviä.

Kuvaavaa punaisen sisäpiirin toimintavoille on, että Suomi pantiin, ainakin pääministeri Lipposen kertoman mukaan, päättämään kymmenessä minuutissa, yhtyäkö pakotteisiin vai ei. Kuinka monentena Suomelta kysyttiin, on kansalle kertomatta. Pääministeri on antanut kuvan, että kaikki muut olivat jo myöntymyksensä antaneet.

Lipposen päätöksessä vähintään sivuttiin valtiosäännön rajoja. Valtiosääntöasiantuntijan, professori Jyrängin mukaan asia olisi kuulunut tasavallan presidentin päätettäväksi.

Kuinka EU pääsee umpikujastaan irti, on tietämättömissä. Jotenkin se kuitenkin on hoidettava. Itävalta on itsenäinen maa - sillä tavalla kuin EU:n jäseniä itsenäisiksi voi sanoa - eikä sitä voi vaatia olemaan noudattamatta oman kansansa vapaissa vaaleissa ilmaisemaa tahtoa. On mahdotonta ajatella, että syrjintä jatkuisi niin kauan kuin oikeistopopulistit ovat hallituksessa.

Itävallan konservatiivinen ulkoministeri vetosi unionin ulkoministerikokouksessa kollegoihinsa sangen järkeenkäyvästi. Miksi nämä kuuntelevat Haideria, joka ei edes kuulu hallitukseen, sen sijaan että kuuntelisivat häntä, pääministeriä tai presidenttiä? Miksi rangaistaan maata, jonka hallitus ei ole syyllistynyt mihinkään?

Kun Lipponen puhuu "ulkomaalaisvihaa lietsovasta hallituksesta", ei hänellä ainakaan Itävallan hallituksesta ole mitään näyttöä sellaisesta. Paholaistamalla Haiderin EU lisää tämän kannatusta.

Moni katsoo nyt Suomen tulevaan presidenttiin. Vaalikampanjan aikana häntä sitoivat pääministerin sanelemat ohjeet, eivät kohta. Vähintään järkevä keskustelu voi päästä käyntiin, kun Itävallan suurlähettilästä ei kielletä tulemasta presidentin virkaanastujaisiin.

Toivottavasti presidentin ohella jollakin kokoomuslaisella ministerillä, jotka ovat varapääministeri Niinistön suulla tuominneet Lipposen saartopolitiikan, on rohkeutta puhua suurlähettilään kanssa.

Suomi on Itävallan lailla pieni puolueeton rajamaa, joka tuntee niin laittoman maahantulon kuin itälaajennuksenkin todelliset ongelmat. Olisi Suomelle tärkeää, että Itävallan ja EU:n suhteet normalisoitaisiin pian. Jos tällainen temppuilu etenee, se voi uhata mitä tahansa pientä maata.

Pienen Suomen uusi presidentti voisi puhua järkeä suurille aateveljilleen ja päästää nämä pälkähästä - ongelmahan on suurempi EU:n suurille kuin Itävallalle konsanaan.

Yhdistyvätkö keskusta ja Kokoomus, kysyy Kainuun Sanomat

Ministeri Kari Häkämies on lähtenyt rakentelemaan porvaripuolueiden yhteistyötä, jopa yhdistymistä. Vanha punamultamies Seppo Kääriäinen säestää. Mutta tuskinpa kokoomus ja keskusta hynttyitään yhteen lyövät.

Esko Ahon täpärä tappio presidentinvaaleissa on herättänyt pitkästä aikaa keskustelun porvaripuolueiden yhteistyöstä, jopa yhdistymisestä. Sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton yhteistä säveltä sekä presidentinvaalissa että hallituksessa on katsottu kateellisina.

Yhteistyön arkkitehdiksi on ilmoittautunut kokoomuksen ministeri Kari Häkämies, ainoa hallituksesta, joka liputti presidentinvaalien toisella kierroksella Esko Ahon puolesta.

Aho itse on pysynyt hiljaa. Itse asiassa hän ei ole paljastanut edes sitä, mihin tästedes aikoo ryhtyä. Sen sijaan keskustan väliaikainen puheenjohtaja Seppo Kääriäinen liputtaa avoimesti, mutta varovaisesti, porvaripuolueiden yhteistyön puolesta. Keskustaa hirvittää sosialidemokraattien valta-asema ja pitkä oppositiokausi.

Kääriäisen ei luulisi olevan ensimmäinen keskustalainen, joka lähtee liimautuman kokoomuksen kylkeen. Mies on yksi vankimpia punamultayhteistyön kannattajia puolueessaan. Ilkeä sanoisi, että hätä on suuri.

Jotain kertoo myös se, että keskustan pää-äänenkannattaja, Suomenmaa, ilmoitti, että keskustassakin voidaan nyt puhua porvarillisista puolueista. Kovin kauan ei ole siitä, kun keskusta halusi nimenomaan erottua sekä vasemmistosta että porvareista määrittelemällä itsensä ei-sosialistiseksi, ei missään nimessä porvarilliseksi, puolueeksi.

Mutta ovatko miehet myöhässä? Toisin kuin puoluejyrät toivoivat, kansa ei nähnyt presidentinvaalia vasemmiston ja oikeiston kamppailuna. Muut seikat ratkaisivat. Muuten ei olisi selitettävissä se, että vahvasti porvarillisessa maassa, kuten meille selitetään, vasemmistodemarista tulee maan päänainen.

Häkämies halusi jättää puolueiden yhdistämisen seuraavien sukupolvien tehtäväksi. Se on viisasta, sillä nyt keskustan ja kokoomuksen välillä vallitsee kyräilyn ja kateuden ilmapiiri. Sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton yhteistyölle on helpompi selitys: puolueet ovat niin erikokoisia, että isompi voi sanella - väitettiin mitä tahansa.

Häkämiehen puhe seuraavasta sukupolvesta, siitä joka on jo eduskunnassa, mutta ei vielä vallassa, on älykästä myös siksi, että olemme juuri lukeneet, että suurin osa nuorisostamme ei tiedä, onko kokoomus vasemmisto- vai oikeistopuolue.

Ei jako enää pelaakaan entiseen malliin. Ainakin 90-luvun alusta asti hallituspuolueet ovat noudattaneet jotakuinkin samanlaista politiikka, olipa viiteryhmä sitten vasemmistolainen tai oikeistolainen.

Porvaripuolueiden, jos keskusta nyt sellaiseksi tunnustautuu, yhteistyön tiellä on myös se iso este, että kokoomus on ollut kannattamassa kasvukeskuspolitiikkaa, jonka vastustamisella keskusta on halunnut etenkin viime aikoina erottautua. Kokoomuksen kannattajat ovat etelän suurissa kaupungeissa, keskustan maakunnissa. Käskemällä ei äänestäjiä saada yhteiseen ruotuun.

Keskustan ja kokoomuksen yhteistyöllä on vielä vähemmän perinteitä kuin keskustan ja sosialidemokraattien yhteisillä ponnistuksilla. Yhteistyö varmaankin houkuttaa, mutta puolueiden yhdistymistä ei näillä eväillä ole näköpiirissä.

Päinvastoin. Sekä kokoomus että keskusta ovat viime vuosina etsineet kumppaneikseen mieluummin SDP:n kuin toisensa. Porvarihallitustakaan ei olisi syntynyt, elleivät sosialidemokraatit olisi jättäytyneet omasta tahdostaan oppositioon

Kansan Uutisen mukaan työsopimuslaki pakottaa Kokoomuksen tekemään valinnan

Onko kokoomus pelkästään Suomen Yrittäjien (SY) myötäilijä ja edun valvoja? Puolue joutuu vastaamaan tähän kysymyksen, kun pitkään valmisteltu työsopimuslain uudistusesitys tulee hallituksen ja eduskunnan käsittelyyn.

Valinta lienee vaikea, sillä työsopimuslakikomitea pääsi laajaan yhteisymmärrykseen lähes kaikista merkittävistä uudistusehdotuksista, myös vaikeasta yleissitovuusongelmasta. Vain SY äänesti komitean puheenjohtajan professori Kari-Pekka Tiitisen muotoilemaa kompromissia vastaan.

Tiitisen esityksen puolesta äänestivät mm. palkansaajajärjestöjen, Teollisuuden ja työantajien (TT) ja Palvelutyönantajien (PT) edustajat. Suurin osa kokoomuksen kannattajista on palkansaajia, ja monissa ammattijärjestöissä kokoomuslaisia on myös ylimmässä johdossa.

Työnantajajärjestöjen johtajat ovat luonnollisesti lähes pelkästään kokoomuslaisia, ja kokoomus on muutenkin yleensä kuunnellut herkällä korvalla Eteläranta 10:n toiveita.

Ryhtyykö kokoomus nyt todella taisteluun näitä kannattajiaan ja viiteryhmiään vastaan, kuten puheenjohtaja Sauli Niinistön viimeviikkoisista puheista saattoi päätellä? Niinistöhän vakuutti, ettei puolue missään tapauksessa hyväksy työehtosopimusten yleissitovuuden laajentamista. Palkansaajajärjestöissä tämä tulkittiin siten, ettei komiteassa löydetty kompromissikaan kelpaa kokoomukselle.

Niinistön jyrkät puheet saattoivat johtua kokoomuksen vaalien jälkeen vallanneista paniikkitunnelmista. Niinistö halusi ehkä torjua keskustan vyörytystä pienten ja keskisuurten yrittäjien keskuudessa. Aloittihan keskusta yrittäjien kosiskelun jo ennen eduskuntavaaleja työreformiohjelmallaan, joka on vähintään puoliksi yrittäjäjärjestössä laadittukin.

Yllättävää ja kokoomuksen itsensä kannalta vahingollista kuitenkin olisi, jos puolue vaihtaisi perinteiset tukijansa SY:n perin monenkirjavaan jäsenjoukkoon. Silloin puolue luopuisi myös kannattamasta työmarkkinaosapuolten järjestäytynyttä yhteistyötä, joka on Lipposen toisen(kin) hallituksen kantavia pilareita.

SY:n kypsyyttä työehtopöytään on epäilty sekä palkansaaja- että työnantajajärjestöissä. Tiitisen komiteassa SY otti itselleen varsinaisen häirikön roolin äänestyttämällä niin suurista periaatteellisista asioista kuin mitättömistä muotoseikoistakin.

SY on mm. SAK:n mielestä liian hajanainen järjestö kyetäkseen sopimaan mistään uudistuksesta ja sen tulo tupopöytään voisi halvaannuttaa koko sopimuskulttuurimme. Tällainen järjestökö on kokoomuksen uusi isäntä?

Tiitisen kompromissi tarjoaa kokoomukselle mahdollisuuden myös rakentavaan linjaan. Yleissitovuus ei juuri laajene, vaan ainoastaan täsmentyy. Se on kaikkien osapuolten etujen mukaista, sillä tähän asti tulkintoja on jouduttu hakemaan vuosia kestäneissä oikeusprosesseissa, joiden lopputulos on saattanut olla kohtuuton sekä palkansaajien että yrittäjien kannalta.

Mutta halutessaan kokoomus voi tehdä työsopimuslain uudistamisesta kiistan, joka koettelee vakavasti nykyistä hallitusyhteistyötä. Se vastaisi kokoomuksen yhteistyöneuvottelukumppanin, keskustan, toiveita ja etuja.

Vaalitulos ei jakanut kansaa kahtia, katsoo Kaleva

Uusi tasavallan presidentti Tarja Halonen valittiin hieman yli 100000 äänen enemmistön turvin. Vaalitulos oli ennätyksellisen tasaväkinen ja synnytti heti puheita kansan jakaantumisesta kahtia. Samoin hävinneet ryhtyivät syyttämään kokoomuslaisia porvariaatteen pettämisestä.

Porvarien kannalta "onneton" vaalitulos on myös ryöpsäyttänyt ilmoille tiiviin keskustelun kokoomuksen ja keskustan yhteistyöstä vasemmistopuolueiden tapaan. Jopa yhdistymisestä on puhuttu.

Kalevan Suomen Gallupilla teettämä tutkimus on kuitenkin yllättävä. Reilu enemmistö, 58 prosenttia kansalaisista on tyytyväinen presidentinvaalin lopputulokseen.

Tyytymättömiä ei ole enää lähes puolet, vaan ainoastaan 29 prosenttia. Hieman useampi kuin joka kymmenes - 12 % - on toisaalta tyytyväinen, toisaalta tyytymätön. Tämä kertonee vaaliasetelmien nimenomaan kokoomuslaisille aiheuttamasta tuskasta.

Uusi presidentti Tarja Halonen voi aloittaa työnsä tiukasta vaalituloksesta huolimatta rauhallisesti. Esko Ahoa vaaleissa tukeneista 17 prosenttia ilmaisee olevansa tyytyväinen presidentinvaalin tulokseen. Noin viidennes Ahoa äänestäneistä ei osaa tarkkaan määritellä tämänhetkisiä ajatuksiaan.

Myös sukupuoli ja ikä vaikuttaa mielipiteisiin: kaksi kolmesta naisesta on tyytyväinen vaalitulokseen, mutta miehistä vain 49 prosenttia. Tyytyväisimpiä taas ovat nuoret, alle 25-vuotiaat.

Mielipidetutkimuksen valossa voi peilata myös viime päivien puheenaihetta eli porvariyhteistyön mahdollisuuksia: se ei näytä kovin realistiselta. Kokoomuslaisista, vaalien ratkaisijoista, peräti 44 prosenttia on Halosen valintaan tyytyväinen; vain reilu kolmannes on tyytymätön.

Keskustan kannattajien keskuudessa pettymys on ymmärrettävästi suuri; 67 prosenttia närästää vaalitulos. Mutta yllättäen viidennes keskustaa äänestäneistä on haudannut sotakirveensä ja ilmaisee tyytyväisyyttä Halosen valintaan. Saman voisivat tehdä jo puolueen kellokkaatkin. Vaalitaistelun jatkaminen seuraavat kuusi vuotta uuvuttaa ylenmäärin.

Keskisuomalaisen mukaan toimittajat kaihtavat antamasta tietoja itsestään

Politiikan toimittajien asenteet vaikuttavat näyttävästi median sisältöön, vaikka he tämän haluavat kieltää. Objektiivisuutta ja puolueettomuutta mieluusti korostetaan. Näin tehdään, vaikka lukuisat tunnetut ammattilaiset omaavat yhteiskunnallisen taustan. Ammattitaitoiset Yleisradion Hilppa Kimpanpää ja Pentti Lumme, Helsingin Sanomien Unto Hämäläinen ja Keskisuomalaisen Lasse Kangas käyvät heistä esimerkeiksi.

Helsingin Sanomien toimitus halusi presidentinvaalien yhteydessä kartoittaa ensiksi kaikkien journalistien poliittiset asenteet ja edustamansa median menettelyn taustoineen. Journalistiliitto kieltäytyi antamasta jäsentensä yhteystietoja tarkoitukseen.

Tämän jälkeen kysely suunnattiin politiikan toimittajille, mutta heidän yhdistyksensä oitis kehoitti jäseniään vaikenemaan. Politiikan toimittajien yhdistyksen puheenjohtajan Aamulehden Kirsti Pohjosen mielestä kyselystä ja sen tuloksista olisi saattanut koitua kiusallista julkisuutta.

Ministeri Max Jakobson kirjoitti äskettäin, että mediavalta on yhä suuremmassa määrin omistajista tai muista taustaryhmistä irtaantunutta riippumatonta toimittajavaltaa. Tämä näkyi ehkä kirkkaimmin viime viikkoina Ilkka-yhtymän sanomalehti Pohjalaisessa, kokoomuksen entisessä äänenkannattajassa, jonka sisältö nyt valjastettiin vasemmiston presidenttiehdokkaan Tarja Halosen tukemiseen.

Pohjalaisen omistajien ajatukset todennäköisesti poikkesivat toimittajien linjasta, samoin tekee Pohjalaisen kunniakas perinne.

Toimittajien herkkänahkaisuus on yleisesti tunnettua. Silti Journalistiliiton kieltäytyminen tutkimuksellisesta yhteistyöstä kuulostaa omituiselta. Eikö totuus saa tulla julki?

Politiikan toimittajien puheenjohtajan Kirsti Pohjosen sanoissa reilusti pelätään todellisuuden paljastumista. Mutta miksi sitä ei saisi tieteellisesti tutkia ja kaikelle kansalle julkistaa? Eivätkö toimittajat olekaan valmiita avoimuudelle ja vuoropuhelulle silloin, kun sitä heiltä itseltään odotetaan? Vai pelätäänkö aiheellisesti ammattietiikan kuhmuuntumista?

Johtavan median toimittajien enemmistöllä ovat selkeät yhteiskunnalliset aatteet, jotka eivät herkästi havannoidu tavalliselle kansalaiselle asiajournalismissa. Taitava journalisti hallitsee hienovaraisen piilovaikuttamisen. Tätä käytetään runsaasti. Toimittajan arvomaailma heijastuu vaikkapa asenteissa eri puolueisiin, kansakunnan avainhenkilöihin, maakuntiin ja vakaumuksiin.

Muotivirta suosii nyt cityhelsinkiläisyyttä ja sille läheistä sateenkaarihallintoa, kun taas muulle Suomelle kelpoisia asioita ja näkökohtia vähätellään, jopa kavahdetaan.

Koonnut: TK
16.2.2000

Muut lehdet -sivulle