Muut lehdet perjantaina 25.2.2000

Karjalainen peräänkuuluttaa malttia työmarkkinapöytään

Jo 90 prosentissa työmarkkinoista on saatu aikaan sopimus siitä, millä ehdoilla ja hinnalla työntekijä myy tänä vuonna työpanoksensa työnantajalle.

Linja on ollut maan taloudelliseen tilanteeseen sekä Suomen EMU-kytkentään sopiva. Metalliliiton ja Rakennusliiton presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen varjossa avaama 3,1 prosentin yleislinja on hyväksytty lähes vastalauseitta kaikilla tahoilla.

Syntyneiden sopimusten on sanottu olevan nimenomaan kustannusvaikutuksiltaan 3,1 prosenttia, mutta jo nyt on todettavissa, että raja on ollut hyvin liukuva. Taustalla on tehty erilaisia taulukkokorjauksia, vuosilisäjärjestelyjä ja tekstimuutoksia, joiden ansiosta muutamilla aloilla yksittäiset työnantajat ovat laskeneet todellisten työvoimakustannustensa nousevan tänä vuonna jopa 5-6 prosentilla.

Itse asiassa tähän mennessä ei ole tapahtunut mitään yllättävää, sillä sopimuksia ovat tehneet pääsääntöisesti ne liitot, jotka olisivat olleet myös keskitetyn tulopoliittisen ratkaisun kannalla.

Vasta nyt alkaa todellinen työmarkkinavääntö, kun jäljellä ovat paperin, kemian, AKT:n ja muutamien muiden avainalojen työehtosopimusneuvottelut. Näiden alojen vaatimukset ovat todella eri luokkaa kuin mitä pidetään tässä tilanteessa yleisesti hyväksyttävänä. Sitä paitsi työtaisteluillaan ne voivat häiritä pahasti myös jo sopimuksensa tehneiden alojen työskentelyä ja järkyttää koko yhteiskunnan toimintoja.

Jo nyt on laittomilla painostuslakoilla aiheutettu arvaamattomia vahinkoja kansantaloudelle.

Aivan syytön ei ole tilanteessa työnantajapuolikaan. Silloin kun optioiden jakaminen, miljardivoittojen kirjaaminen, osakkeiden pörssiarvon ja voitonjaon korostaminen sekä kymmenien miljardien yritysostot antavat kuvan teollisuuden rahassa kylpemisestä, on työntekijöiden vaikea olla menemättä osille.

Kyseessä ei olekaan nyt jälkeenjääneisyyksien korjaaminen, vaan yritysten tämänhetkisen voiton jakaminen, sillä asialla ovat jo ennestäänkin parhaiten palkatut alat.

Joka tapauksessa 6-7 prosentin suorat kustannusvaikutukset ovat jo sellaisinaankin tähän tilanteeseen sopimattomia. Jos niiden taakse kätkeytyy vielä muita työaikaa koskevia vaatimuksia ja liukumia, tilanne on kestämätön.

On nimittäin muistettava, että jos nyt hyväksytään tilanteeseen nähden ylisuuria vaatimuksia, tauti tarttuu. Jo tähän mennessä vuoden sopimuksen tehneet alat lähtisivät varmasti ensi vuonna korjaamaan jälkeenjääneisyyttään ja inflaation tarpeet olisivat valmiit. Sitä ei EMU:n jäsenyydessä enää korjattaisi muulla kuin korkojen nostolla ja työttömyydellä.

Siksi juuri nyt tarvitaan kylmää harkintaa jäljellä olevien työehtosopimusneuvottelujen loppuun saattamisessa. Maltti on nyt koko kansan etu.

Keskipohjanmaa katsoo aluepolitiikan kärsineen ison tappion

Eläinlääketieteellisen tiedekunnan siirto Helsingistä Kuopioon on hautautumassa. Hallitus ratkaisi kiistan niinkuin tällaiset kiistat tavataan ratkoa. Helsingin ja Muun-Suomen etujen ollessa vastakkain pääkaupungin kanta painaa usein enemmän.

On tietenkin vaikea sanoa, kuinka paljon koko keskustelua ylläpidettiin vain taktisista syistä presidentinvaalien yli. Lopputulos oli joka tapauksessa sellainen kuin Kehä kolmosen takana osattiin uumoilla.

Päätös havainnollistaa puheiden ja tekojen ristiriitaa. Nykyinen ja tuleva presidentti niinkuin monet ministeritkin ovat lukuisia kertoja vakuuttaneet, että maakuntakeskukset ja niiden ympäristöt selviytyvät vain huippuosaamisen kautta. Sitä on luvattu kaikin tavoin edistää. Kauniit periaatteet näyttävät kuitenkin unohtuvan, kun edessä on konkreettinen tilaisuus vaikuttaa asioihin tekojen tasolla.

On suorastaan surkuhupaisaa kuunnella niitä perusteluita, joilla tiedekunnan muuttoa on vastustettu. On kauhisteltu niiden tutkijoiden ja opiskelijoiden kohtaloa, jotka joutuisivat jättämään nykyiset kotinsa ja muuttamaan laitoksen mukana. Ikäänkuin toiseen suuntaan tulijoilla ei olisi ollut vastaavia tuntemuksia.

Hallituksen äänestyspäätös siirtovalmistelun lopettamisesta on poliittinen - kuten olisi ollut päinvastainenkin ratkaisu. Tehtyä päätöstä voidaan kyllä selittää tiedepoliittisilla syillä, mutta sellaisia löytyy myös Kuopion puolesta.

Ei ole vaikea arvata, että pääkaupungin valtamediat puolustavat hallituksen päätöstä kokonaisuuden eduilla. Henkilö, joka tarkastelee asioita pääkaupungin näkövinkkelistä, yleistää usein oman näkemyksensä kokonaisnäkemykseksi. Yhtä helppoa on ounastella, että samassa yhteydessä Kuopiota hyvitetään jollakin korvikkeella, joka Helsingistä katsottuna voisi maakuntiin sopia.

Kuopiolaisten lohduksi on tietysti sanottava, että tuskinpa eläinlääketiede on enää se alla, jonka kehittäminen edistetään talousalueen kasvua parhaiten. Kaikkien tieteiden kehittämisellä on myönteisiä vaikutuksia, mutta uusien työpaikkojen kannalta on onneksi olemassa ärhäkämpiäkin moottoreita.

Pohjimmiltaan tässä keskustelussa on kuitenkin kyse isommasta asiasta kuin vain yhdestä tiedekunnasta ja sen merkityksestä. Kyse on koko hajasijoittamisen ideasta, johon liittyy myös kaikkien alueiden oikeus tasapuoliseen kehitykseen.

On mielenkiintoista nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu keskushallinnossa. Valtion aluehallintoa on voitu järjestellä uudelleen. Se on tarkoittanut myös supistuksia. Asiassa on ollut myönteisiä puolia - tosin enemmän muualla kuin Keski-Pohjanmaalla. On aivan totta, ettei hallinnon varaan pidäkään rakentaa kuntien tai maakuntien tulevaisuutta.

Mutta miten käy nyt, kun alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen puhuu keskushallinnon hajauttamisesta? Ministeri on itsekin epävarma. Hän lupaa yrittää, mutta myöntää, ettei sisäministeriö sellaiseen yksin pysty.

Myös paljon puhut kehittämisvarat ovat toimineet toisin kuin julkisuudessakin on usein uskottu. Tuoreen selvityksen mukaan (Helsingin Sanomat 24.2) EU:n rahastoista saadut varat eivät ole kyenneet tasaamaan alueiden välisiä eroja. On käynyt päin vastoin. Parhaan edun ovat korjanneet ne keskukset, jotka pärjäisivät muutenkin. Kehityserot ovat vain kasvaneet niin alueiden välillä kuin niiden sisälläkin.

Aluepolitiikkaan käytetyt varat eivät ole kokonaisuudessaan lisääntyneet vaan supistuneet. EU:n rakennerahastoista jaettiin kuutosalueille Suomen viiden ensimmäisen jäsenyysvuoden aikana noin miljardi markkaa. Samaan aikaan eduskunta kuitenkin leikkasi budjetista 1,6 miljardia.

Uuden ohjelmakauden alkaessa maakuntien kansanedustajille ja muille edusmiehille jää entistä suurempi tehtävä huolehtia siitä, että alueille luvatut varat todella saadaan oikeisiin tarkoituksiin.

Ei kehitystä voi jättää missään kannetun veden varaan. Perusvastuu on jokaisella alueella itsellään. Silti oikeus ja kohtuus lähtee siitä, ettei aluekehitystyöhön tarkoitetuilla varoilla sentään lisätä eroja, vaan tasataan niitä

Keskisuomalaisen mukaan presidentti pysyy vahvana vaikuttajana

Vajaan viikon kuluttua Suomi saa uuden presidentin ja myös uuden perustuslain, jossa määritellään valtionpäämiehen rooli, asema valtiokoneistossa ja valtaoikeudet toisin kuin tähän saakka.

Perustuslain mukaan eduskunnan ja hallituksen vastuualueelle siirtyy monia tähän saakka presidentin valtapiiriin kuuluneita elementtejä. Pääministerin asema korostuu. Tasavallan presidentti säilyttää silti keskeisen vaikuttajan roolin, mutta nyt hänen työssään johtavaksi periaatteeksi kohoaa yhteistoiminta valtioneuvoston kanssa.

Presidentin ja hallituksen vallanjaossa arin alue on tietysti ulkopolitiikka, jonka vanha perustuslaki määritteli hyvin presidenttikeskeiseksi, kirjaimellisesti siten, että Suomen suhteista ulkovaltoihin määrää presidentti. Jo Mauno Koiviston presidenttikaudella tätäkin kohtaa ryhdyttiin käytännön tasolla parlamentarisoimaan.

Suomen EU-jäsenyyden aikana hallituksen ulkopoliittinen rooli on entisestään täsmentynyt, ja pääministeristä on tullut luonteva vallankäyttäjä myös kansainvälisellä tasolla.

Martti Ahtisaari halusi silti säilyttää valtionpäämiehen vastuualueen myös EU:n huipputasolla silloin kun asialistalla valtioiden suhteisiin tai ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kytkeytyviä kysymyksiä. Presidentin ja pääministerin yhteinen huippukokousedustus nostatti julkisuuteen ns. kahden lautasen ongelman.

Uuden presidentin astuessa virkaansa vallanjakokysymykset ulkopolitiikan osalta eivät ole täsmällisesti selvillä. Hallitus on työnjakoa keskuudessaan pohtinut ja pyrkinyt etsimään toimintatapoja, "jotka helpottavat yhteisen linjan löytämistä ulkopolitiikan keskeisissä kysymyksissä".

Erilaisia linjauksia tai suoranaista vastakkainasettelua presidentin ja hallituksen välillä ei näiltä osin ole tiedossa. Hallituksen pohdinta keskittyi lähinnä käytännön asioihin, esimerkiksi siihen kuka johtaa puhetta hallituksen ulko-ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa ja kuinka yhteistoiminta muutoin käytännössä järjestetään.

Virkaansa astuva presidentti Tarja Halonen tuskin jää ulkopolitiikan osalta pelkäksi presidentilliseksi kulissiksi. Hän on jo aiemmin ilmoittanut haluavansa osallistua EU-huippukokouksiin silloin kun niiden asialista valtionpäämiehen läsnäoloa hänen mielestään tuntuisi edellyttävän. Toki hän osallistumisensa edellyttää yhteispäätöstä, mutta käytännössä hallitus tuskin hänen tahtoaan vastaan asettuu.

Uusi perustuslaki muuttaa jonkin verran ulkopoliittisen päätöksenteon marssijärjestystä, mutta takariviin se ei presidenttiä tässä suhteessa töni. Uusi järjestelmä mahdollistaa toki tällaisenkin, mutta lopulta valtionpäämiehen todellinen rooli muokkautuu asianomaisen itsensä halun ja tahdon mukaiseksi. On syytä olettaa, ettei Tarja Halonen halua olla pelkkä maatalousnäyttelyiden avaaja, kuten uusi ulkoministeri Erkki Tuomioja aikoinaan myrkyllisesti presidentin tulevaa asemaa luonnehti.

Suomenmaan mukaan keskustelu porvariyhteistyöstä on alkanut hyvin

Presidentinvaalien jälkeen käyty julkinen keskustelu puolueiden yhteistyöstä on ollut hyvää tuuletusta. Sysäyksen keskustelulle antoi juuri vaalitulos. Sosiaalidemokraatit onnistuivat taitavan taktiikkansa ja vastapuolen hajanaisuuden vuoksi saamaan ehdokkaansa läpi, vaikka heidän oma kannatuksensa on samaa luokkaa kuin kahden muun suuren puolueen, Keskustan ja Kokoomuksen.

Vaikka Kokoomuksen kannattajista enemmistö - kristillisistä ja ruotsalaisista puhumattakaan - äänesti keskustalaista ehdokasta, porvarillisen puolen hajaannus mahdollisti sosiaalidemokraattien voiton. Osittain porvarillisten äänestäjien vähemmistön käyttäytyminen selittyy lojaalisuudella hallitusyhteistyötä kohtaan, osaksi myös innostuksella naisehdokasta kohtaan.

Demarien taktiikka perustui paitsi oman puolueen voimaan Vasemmistoliiton ja vihreiden nöyrään tukeen ja ay-koneiston estottomaan hyväksikäyttöön. Presidentinvaalien pesu puhtaaksi politiikasta onnistui aika pitkälle valtamedian tuella.

Keskustelu Keskusta - Kokoomus -akselilla on ollut enimmäkseen avointa ja raikasta. Soraääninä ovat erottuneet muutamien helsinkiläisten kokoomuskellokkaiden pääkaupunkilaista ylemmyydentuntoa ja kepukammoa uhkuvat puheenvuorot. Onneksi valtaosa kokoomusväestä näkee keskustan hyvänä, mahdollisena yhteistyökumppanina eikä tyhmien maalaisten pelivälineenä.

Vasemmalla ennakkoluuloton yhteistyökeskustelu on herättänyt levottomuutta. Kepumörköä on nostettu seinälle ja Vasemmistoliiton taholta on ehdotettu jopa kaikkien puolueiden yhteisiä vaaliliittoja Keskustaa vastaan. Pelko kansan neljänneksen valtakirjaan perustuvan vallankäytön vaarantumisesta on aiheellinen.

Tästä eteenpäin tarvitaan keskustelun jatkumista. Sen pitää olla avointa mutta ei aina julkisuuden valoissa paistattelevaa. Se mitä ei välttämättä kaivata, on julkiset tai salaiset sopimuspaperit, puolueiden yhdistymiset tai uusien perustamiset. Istuva hallitus istukoon näiden keskustelujen häiritsemättä, ellei se jostain syystä koe luonnollista ennenaikaista kuolemaa.

Koonnut: TK
25.2.2000

Muut lehdet -sivulle