Muut lehdet maanantaina 28.2.2000

Etelä-Suomen Sanomat kaipaa kilpailua kotipuhelujen hintoihin

EU:n komissio aikoo puuttua paikallispuhelujen hintoihin. Komissio toivoo vuoden 2002 loppuun mennessä säädöksiä, joiden perusteella verkonomistajat joutuvat avaamaan linjoja myös kilpailevien yritysten tarjoamille palveluille. Taka-ajatuksena on turvata yhteisömaiden kansalaisille mahdollisimman edullinen pääsy internetiin.

Edessä on kiintoisa mittelö teleoperaattoreiden kanssa. Suomessa paikallispuheluhintoja on viime aikoina nostettu eikä suinkaan laskettu. Äskettäin Päijät-Hämeen Puhelin kertoi nostavansa maaliskuun alussa paikallispuheluminuutin hintaa 22 prosenttia. Tampereen Puhelin nosti minuuttihintaa puolella ja lähtötaso oli täkäläistä korkeampi. Viime vuonna korotuksen toteutti Sonera, toki siten, että pitkän puhelun hinta saattoi jopa laskea.

Internetin käyttö on viime vuosina yleistynyt nopeasti. Monissa perheissä on nähty puhelinlaskun moninkertaistuminen sen jälkeen, kun nettiyhteys on avattu. Vähitellen laskujen summat ovat todennäköisesti hieman alentuneet, mutta jääneet kuitenkin selvästi aiempaa korkeammalle.

Tavallisenkin nettikäyttäjän laskussa saattaa olla jopa tuhansia minuutteja paikallispuhelumaksuja. Vaikka minuutti ei monta penniä maksa, määrästä kertyy myös hintaa. Kysymys ei siis ole merkityksetön kansalaisten kannalta.

Tunteet ovat välillä kuumentuneet sähkön siirtohinnoista. Kohtuullistamisesta on käyty jopa oikeutta. Mielenkiintoisia linjanvetoja saataneen kuulla myös puhelujen siirtohinnoittelusta. Komissio tuskin pystyy ilmoittamaan, että puhelu on siirrettävä tietyllä kustannuksella esimerkiksi Lahden seudulla.

Verkonvuokrausta ja kilpailua on jo jonkin aikaa harjoiteltu niin kaukopuheluissa, matkapuheluissa kuin yritysten lähipuheluissakin. Viimeinen askel eli kilpa yksityisasiakkaiden puheluista ei ole vielä käytännössä mahdollista, sillä verkonomistajien noudattama hinnoittelu on pitänyt kilpailevat operaattorit poissa.

Monia solmuja on vielä avattava, ennen kuin kilpailu tulee kotipuheluihin. Oman lisämausteensa keskusteluun tuovat tietenkin uudet, nopeat tietoyhteydet, joita puhelinyhtiöt ovat alkaneet markkinoida. Ruotsissa on vakavasti pohdittu valtion tukeman nopean tietoverkon rakentamista jokaisen kodin seinään asti. Suurista puheista on matkaa tekoihin, ja laskun suuruus saattaa hirvittää.

Suomessa liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen tyrmäsi valtion puuttumisen asiaan. Hän ei halua ottaa valtiolle valintaa ja vastuuta kauaskantoisista tietoliikenneratkaisuista. Kilpailevia vaihtoehtoja on näet monta.

Hämeen Sanomat arvioi Ilkka Suomisen porvariyhteistyöpuheita

Kokoomuksen entinen puheenjohtaja, europarlamentaarikko Ilkka Suominen summaa yhteen kokoomuksen ja keskustan porvariyhteistyötä. Suomisen painotukset ovat porvariyhteistyölle yllättävän pisteliäitä, sillä hänet tunnettiin sentään jo 1970-luvulla kokoomuksen ja keskustan poliittisen yhteistyön puolestapuhujana.

Asiasta on keskusteltu iät ajat, Suominen heittää ja katsoo, että yleensä aloitteen tekee oppositiossa vaikuttava keskusta. Kuvaan kuuluu syyte demareiden ylivallasta ja tämän kurittaminen porvaripuolueiden yhteistyöllä.

Suominen asettui itse asiassa samaan rintamaan kokoomusjohtaja Sauli Niinistön kanssa. Kaksikko haluaa kehittää porvarillista yhteistyötä, mutta ei siltä kovin paljon odota. Niinistö on jokseenkin suoraan sanonut, että hän arvioi mieluummin nykyisen hallitusyhteistyön tuloksia kuin perustaa maahan yhtä porvaripuoluetta.

Tällä hetkellä sekä kokoomuksessa että keskustassa on jonkinlaista henkeä porvariyhteistyön virittämiseksi. Sopii epäillä, kuinka kauan puheet jatkuvat.

Politiikassa melkoinen vedenjakaja on se, mikä puolue käyttää valtaa hallituksessa ja mikä keskittyy oppositiossa puhumiseen. Kuinka keskusta voi rakentaa porvariyhteistyötä samaan aikaan, kun sen henki ja elämä on hallituksen arvostelu?

Ilkan mukaan EU:n rakennetuet vain kasvattavat alueellisia eroja

EU:n rakennerahastojen tuet on tarkoitettu tasaamaan alueellisia eroja, mutta tämä periaate ei ole toteutunut käytännössä. Päinvastoin ne valitettavasti lisäävät eroja. Sisäministeriön teettämä tutkimus vahvistaa käytännössä todetun kielteisen suunnan.

Tutkimuksella on monta tekijää, ja siksi on mahdoton väittää, että lopputulos on tarkoitushakuinen. Tarkastelun kohteena ovat olleet kuutosalueet, mutta varmaan hyvin samankaltaisiin johtopäätöksiin päädytään muiltakin tukialueilta.

Väestön ja tuotannon keskittyminen on tosiasia, eikä EU:n rakennerahaston tuista ja kotimaisesta lisärahoituksesta ole haluttu rakentaa tarpeellista patoa. Selvityksessä sanotaan varovasti, että näillä avustuksilla on korkeintaan hillitty keskittymiskehitystä. Myönteiset vaikutukset, jos niitä saavutetaan, näyttävät myös jäävän kovin lyhytaikaisiksi.

Kuutosalueelle on syntynyt edellisellä ohjelmakaudella jopa parikymmentätuhatta uutta työpaikkaa, mutta pysyviä näistä on vähimmillään vain kymmenesosa ja enimmilläänkin korkeintaan 5000.

Vanha sanonta siitä, ettei kannettu vesi pysy kaivossa, pitää edelleenkin paikkansa. Vai kannettiinko vettä väärään kaivoon? Aika usein on esitetty epäily, että uusia työpaikkoja luotaessa ei ole pidetty riittävän tiukasti kiinni siitä, ovatko ne todella perusteltavissa tarpeella ja siksi myös hyödyllisiä. Jos tehtävä on tarkoitettu kestämään vain projektin ajan, niin silloin sitä ei kannatakaan arvostaa uutena työpaikkana.

Täysin virheellinen johtopäätös olisi väittää, ettei EU:n tai oman valtion lisärahasta ole mitään hyötyä. Mutta se on osattava käyttää hyvin, ja siksi vastaanottajalla pitää olla valmiuksia hyödyntää tuki mahdollisimman tehokkaasti. Sekään ei kuitenkaan riitä alue-erojen vähentämiseksi, kun yhteiskunnassa tehdään toiseen suuntaan johtavia ratkaisuja, jotka vahvistavat muutamaa keskuskaupunkia.

Kasvukeskukset ovat houkutelleet yrityksiä maaseutua paremmin siksikin, että niillä on ollut hyvät mahdollisuudet saada yritystukia. Nyt onneksi ainakin teknologiavarojen jaossa näyttää tapahtuneen myönteinen muutos.

Mutta suurella osalla maaseutua on vaikea saada uusia yrityksiä ja lisätä työpaikkoja niin kauan, kun sieltä riisutaan palveluja, karsitaan valtion toimipisteitä, ja muukin keskittyminen jatkuu. Kaikki tämä vähentää työpaikkoja. Myös Euroopan sosiaalirahaston avustukset ovat selvityksen mukaan hyödyttäneet parhaiten nopeasti kasvavia alueita.

Keskittymiskehitystä vastaan taisteleminen on erityisen hankalaa siellä, missä maatalouden alkutuotanto ja julkiset palvelut hallitsevat aluetuotantoa. Tämä selvityksen toteamus ei yllätä ainakaan Etelä-Pohjanmaalla, missä odotettiin, että uudella rakennerahastokaudella otettaisiin aikaisempaa paremmin huomioon maakunnan erityispiirteet, alkutuotantovaltaisuus, korkea-asteen koulutuksen vähäisyys ja runsas muuttoliike.

Toisin valitettavasti kävi, ja kaksi Etelä-Pohjanmaan seutukuntaa, Härmänmaa ja Pohjoiset Seinänaapurit, jäivät kokonaan tukialuejaon ulkopuolelle. Mutta aluejaosta ei voi syyttää pelkästään EU:ta, koska sen päätökset pohjautuivat kansallisille ratkaisuille.

Onko sitten aluepoliittisia ratkaisuja tehty ottamatta huomioon tavoitetta vähentää alueellisia eroja? Kysymykseen on vastattava myönteisesti toisenkin tutkimuksen antaman tiedon perusteella.

Myös Suomen Aluetutkimuksen selvitys osoittaa, että harjoitettu aluepolitiikka on ollut tehotonta. Parhaat vaikutukset siitä saatiin niillä hyvin toimeentulevilla alueilla, jotka eivät ole olleet EU:n tavoiteohjelmien piirissä. Siinä sitä onkin selittämistä, kun aluepolitiikka on vain kasvattanut alueellisia eroja.

Sisäministerin ja Aluetutkimuksen selvitykset kohdistuvat päättyneisiin ohjelmakausiin. Ehkä tällaiset tutkimukset voitaisiin tehdä myös alkavista kausista ja yrittää ennakoida niiden ohjelmien vaikutusta alueiden kehittymiseen ja eri alueiden eroihin.

Ilta-Sanomat käsittelee Kokoomuksen pyykinpesua

Pyykinpesu kehnosti menneiden presidentinvaalien jälkeen jatkuu kokoomuksessa. Eilen oli asialla liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen (kok). Hän arvosteli sanomalehti Länsi-Suomessa niitä kokoomusvaikuttajia, jotka toimivat innokkaammin vaalien toisella kierroksella kuin ensimmäisellä kierroksella, jolloin puolueen oma ehdokas Riitta Uosukainen oli vielä mukana.

Heinonen ei mainitse ketään nimeltä, mutta hän lienee muiden tavoin huomannut, että mm. Raimo Ilaskivi, Ilkka Kanerva ja Jarmo Virmavirta pääsivät eturiviin Esko Ahon kampanjassa samaan tapaan kuin esimerkiksi Sirpa Pietikäinen Tarja Halosen kampanjassa.

Osa kokoomuslaisista kävi Heinosen mukaan "paljon kovemmilla kierroksilla" Ahon ja Halosen kamppailun aikana kuin oman ehdokkaan puolesta. Ikäväkseen Heinonen havaitsee, että "juuri tästä ryhmästä" osa on käynyt puheenjohtaja Sauli Niinistön kimppuun. Heinosen mielestä Niinistö toimi oikein kieltäytyessään ohjailemasta kokoomuslaisia ääniä vaalien toisella kierroksella.

Kokoomus asetti Uosukaisen presidenttiehdokkaakseen osittain hurmahenkisissä merkeissä. Kenelläkään kokoomuslaisella ei tietenkään olisi ollut mitään "puolueen pelastajan" valituksi tulemista vastaan, mutta kun hänen suosionsa alkoi vaalien alla nopeasti pudota, puolue ei lähtenyt todelliseen vääntöön omansa puolesta.

Tässä mielessä tilanne muistutti kuuden vuoden takaisia vaaleja, joissa puolueen silloinen presidenttiehdokas Raimo Ilaskivi jäi vaille puoluejohdon täyttä tukea.

Kokoomus lähti presidentinvaaleihin "katsotaan miten käy" -asenteella, vaikka parempaan tulokseen olisi tarvittu "tehdään ehdokkaastamme presidentti" -asenne.

Sekään ei olisi riittänyt viemään Uosukaista Mäntyniemeen, mutta olisi johtanut säällisempään kannatusprosenttiin ja vähentänyt jälkipyykin määrää.

Onko sitten väärin oman pudottua lähteä osoittelevasti jommankumman jäljellä olevan ehdokkaan kelkkaan? Ei tietenkään, joskin tyylipisteitä tulisi enemmän, jos olisi ensin vähintään yhtä pontevasti kampanjoinut oman puolesta.

Kokoomuksen ongelma on, ettei sillä ole suurissa hankkeissa kykyä samanlaiseen väkivahvaan vääntöön kuin keskustalla ja demareilla. Tällä kertaa keskustan vääntö melkein riitti, ja keskustan poliittista taitoa kuvaa, että se saa kokoomuksen tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, ettei se aivan riittänyt.

Keskustan ja kokoomuksen yhteistyöhanke on nähtävä tätä psykologista taustaa vasten. Heinosen mukaan yhteistyöpuheilla ei saa antaa sellaista signaalia, ettei kokoomuksen tulisi jatkaa entiseltä pohjalta yhteistyötään Sdp:n kanssa.

Savon Sanomat käsittelee vaalirahoituksen julkisuutta

Hallitus antoi perjantaina eduskunnalle lakiesityksen vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuudesta. Lakia on tarkoitus soveltaa jo ensi syksyn kunnallisvaaleissa. Lakiesitys perustuu asiaa pohtineen komitean esittämiin linjauksiin.

Hallituksen esityksessä ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia kunnallis-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa valituiksi tulleita ja heidän varajäseniään. Presidentinvaaleissa ilmoitusvelvollisuus koskisi puolestaan kaikkia ehdokkaita sekä heidän takanaan olevia puolueita ja valitsijayhdistyksiä.

Valituksi tulleiden on ilmoitettava kampanjan kokonaiskustannukset ja sen rahoitus. Rahoittajatahot, viimekädessä yksityiset henkilöt, yritykset ja yhteisöt, on kerrottava julki siinä tapauksessa, että tuki ylittää 10000 markkaa. Eurovaaleissa ilmoitusvelvollisuuden alaraja on 20000 markkaa.

Vaalirahoituksen julkisuus on kaikkinensa tervetullut uudistus. Se tervehdyttää vaalien ilmapiiriä. Nykyinen menettely on paitsi epäoikeudenmukainen ehdokkaiden kesken, myös omiaan luomaan epäilyjä valittujen sidonnaisuudesta heitä rahoittaneisiin tahoihin. Korruptioepäilyt koskevat yhtä hyvin kunnallista kuin valtiollistakin päätöksentekoa. Luottamustehtäviä ei voi hoitaa, jos luottamushenkilöiltä puuttuu luottamus.

Lakiesitys täyttää pääpiirteissään siihen kohdistuneet odotukset. Ilmoitusvelvollisuuden rajoja tosin olisi voinut porrastaa enemmän. 10000 markan alaraja on sopiva valtiollisissa vaaleissa, mutta kunnallisvaaleja ajatellen aivan liian korkea. Ehdokkaiden budjetit kunnallisvaaleissa jäävät kaupungeissakin usein alle 10000 markan. Vain Helsingin seudulla kampanjat voivat olla tuntuvastikin suurempia. Kunnallisvaaleissa ilmoitusvelvollisuuden sopiva alaraja olisikin 5000 markkaa.

Enemmän harkintaa olisi vaatinut ehkä myös ilmoitusvelvollisuuden ajankohta. Jälki-ilmoitus ei palvele enää kyseistä vaalia, vaan tähtää seuraavaan vaaliin. Äänestäjien olisi hyvä tietää ainakin karkeat budjetin raamit jo etukäteen. Sillä tiedolla saattaisi olla merkitystä äänestyskopissa.

Rahoituksen julkisuuslaissa olisi syytä puuttua myös muun kuin rahallisen tuen julkistamisvelvollisuuteen. Tiedossahan on esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen vaalityöhön valjastama työvoima. Tämä on nähty kaikissa vaaleissa, eritoten eduskunta- ja presidentinvaaleissa.

Esimerkiksi nyt pidetyissä presidentinvaaleissa ammattiyhdistysliikkeen työvoiman valjastaminen Tarja Halosen taakse saattoi olla jopa ratkaiseva lopputuloksen kannalta. Tämä tuki ei kuitenkaan näy missään tilityksissä.

Presidentinvaalien ehdokkaat, ainakin kaksi loppusuoralle päässyttä ehdokasta, tekisivät palveluksen demokratialle ja samalla hankkisivat itselleen luottamusta julkistamalla budjettinsa lakiesityksen mukaisesti, ay-liikkeen kaikkinainen panos mukaanlukien. Tähänastinen informaatio on ollut lähinnä kiertelyä, enemmän salailua kuin julkistamista.

Koonnut: TK
28.2.2000

Muut lehdet -sivulle