Muut lehdet perjantaina 3.3.2000

Lalli valittaa, että Helsinki ja helsinkiläiset hallitsevat

Eilen virkansa vastaanottanut tasavallan presidentti Tarja Halonen poikkeaa viran edellisistä kymmenestä haltijasta toisenkin merkittävän asian osalta kuin sukupuoleltaan.

Tarja Halonen on ensimmäinen syntyperäinen helsinkiläinen Suomen tasavallan presidenttinä - ja hän on myös ainoa presidentti, joka on ollut valittuna eduskuntaan Helsingin vaalipiiristä.

Tämä sopii hyvin nyky-Suomen kuvaan. Maata on jo viiden vuoden ajan hallinnut hallitusrintama, jonka nauttima kannatus on poikkeuksellisen vahvaa nimen omaan Helsingissä. Viime kevään eduskuntavaaleissa nykyisen hallitusrintaman puolueet saivat yli 85 prosenttiyksikön kannatuksen Helsingin vaalipiirissä. Sama poliittinen ilmapiiri pätee koko pääkaupunkiseutuun.

Vaikka kiihtynyt muuttoliike aiheuttaa kipeitä ongelmia myös Helsingin seudulla ja muutamassa muussa kasvukeskuksessa, ei maan hallitus ole halunnut tehdä mitään sen hillitsemiseksi. Yksi ilmeinen selitys tälle toimettomuudelle on poliittisen paineen puuttuminen.

Eläinlääketieteellisen korkeakoulun siirtokeskustelu ja sitä seurannut asian ratkaisu kertoivat selvästi, miten vaikea on saada aikaiseksi yhtäkään valtavirran suunnan kannalta vastakkaista päätöstä. Edes Paavo Lipposen tuki kotikaupungilleen Kuopiolle ei eläinlääketieteellisen sijoituspaikkaa määrättäessä painanut.

Maan hallitus kaavailee lehtitietojen mukaan lisäleikkauksia kuntien valtionapuihin. Tätä perustellaan Suomen talouden ylikuumenemisella. Tässä jälleen esimerkki alueellisen näkökyvyn puutteesta - tai vääristymästä maan poliittisessa johdossa.

Talouden ylikuumeneminen on aito ongelma pääkaupunkiseudulla ja muutamassa muussa maan kasvukeskuksessa, mutta kuntien valtionapujen leikkaukset kohdistuisivat kipeimmin maaseudulle ja ylipäätään maan muuttotappioalueille.

Viisasta politiikkaa olisi elvyttää taantuvia alueita ja hillitä taloutta siellä, missä esiintyy oireita ylikuumenemisesta, esimerkiksi työvoimapulaa tai asuntojen hintojen karkaamista yli tavallisen ihmisen mahdollisuuksien. Todennäköisesti yksittäiset tämän suuntaiset toimet kaatuvat kuitenkin siihen, ettei niillä olisi kannatusta pääkaupunkiseudulla.

Vallan keskittyminen Helsinkiin on nyt ennekokemattoman laajaa. Suomessa on helsinkiläissyntyinen ja ikänsä Helsingin vaalipiiriä eduskunnassa edustanut presidentti ja kaikki Helsingissä suurta kannatusta nauttivat puolueet yhteen keräävä hallitus. Talouselämän ja tiedotusvälineiden keskittyminen on sekin tuonut entistä enemmän taloudellista ja tiedotuksellista valtaa muualta maasta Helsinkiin.

Ei ihme, että maan päälehti Helsingin Sanomat asettuu koko arvovallallaan vastustamaan kehitystä, jossa maamme hallitusvallan vaihtoehdoiksi jäisivät normaalitilanteessa eurooppalaiseen tapaan joko vasemmistoon tai porvarillisiin puolueisiin nojaavat koalitiot.

Tältä pohjalta ei voisi syntyä niin poliittiselta näkökulmaltaan Helsinki-keskeisiä ministeristöjä kuin ne, jotka ovat maata on nyt viimeisen viiden vuoden ajan hallinneet.

Tasavallan presidenttinä Tarja Halonen voisi tehokkaimmin voittaa puolelleen koko kansan luottamuksen, jos hän ottaisi tehtäväkseen maan alueellisen eheyden ja tasapainoisen kehityksen edistämisen. Syntyperäisenä helsinkiläisenä hänen tämän suuntaisia toimiaan ei voitaisi ainakaan leimata kotiinpäin vedoksi tai oman kannattajakuntansa hyvittelemiseksi.

Etelä-Suomen Sanomat pelkää ylikuumenemista

Suomen talous on kasvanut nopeasti kuusi vuotta peräkkäin. Viime vuonna tavaroiden ja palveluiden tuotanto oli 300 miljardia markkaa suurempi kuin vuonna 1993. Ennustajat odottavat nyt seitsemättä lihavaa vuotta. Valtiovarainministeriö hilasi juuri kasvuennusteensa 4,7 prosenttiin. Syksyllä ennuste oli 3,9 prosenttia, joten talousnäkymä on muuttunut erittäin paljon vain puolessa vuodessa.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö katsoi, ettei talous ole ylikuumentunut, mutta ylikuumentumisen vaara on merkittävä.

Ylikuumentuminen on noussut talouskeskusteluun ajoittain vuodesta 1996 lähtien. Vuonna 1998 pääministeri Paavo Lipponen arvioi, että Emun synty voi kuumentaa joitakin talouksia alhaisen korkotason vuoksi. Tuolloin vaaran merkkejä nähtiin Helsingin seudun rakennustyömailla.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoitti viime kesäkuun Suomi-katsauksessaan reaalitalouden ja rahamarkkinoiden ylikuumentumisesta vuosina 2000 ja 2001. Nyt myös valtiovarainministeriössä nähdään nopea kasvu uhkaksi vakaudelle, vaikka tuottaja- ja kuluttajahintojen nousu onkin pysynyt hyvin kurissa.

Helsingin pörssi ennätystehtailullaan on jo pitkään kertonut suurista odotuksista. Kurssitaso on monen mielestä noussut epäterveelle tasolle. Jopa syvästi tappiollisiin yrityksiin ollaan nyt valmiita sijoittamaan, jos toimiala jotenkin liittyy tietotekniikkaan.

Osakkeita jonotetaan kadulla 1980-luvun malliin. Asuntohintoja on pullistanut liian pieni tarjonta, mikä puolestaan on seurausta rakennusliikkeiden varovaisuudesta ja julkisen asuntotuotannon harkitsemattoman jyrkästä alasajosta.

Hyvin moni suomalainen voi iloita vaurastumisestaan. Myös usko tulevaan on arvokas asia talouskehityksen kannalta. Pitää kuitenkin muistaa ylikuumentumisen ankea kääntöpuoli. Jos omaisuusarvot jostakin syystä putoavat jyrkästi, ihmiset tuntevat köyhtyvänsä, kulutus vähenee ja kielteiset vaikutukset leviävät nopeasti. Kukaan ei tietenkään toivo äkkirysäystä, mutta kuinka onnistuu pehmeä lasku nykyoloissa?

Keskuspankin korkoase on tylsä. Tuloverojen kevennykset painottuvat lähivuosille talouskasvua jouduttaen. Valtion menojen tiukka linja ei ehkä yksin riitä jarruksi. Kansalaisten pitää siis entistä enemmän ottaa vastuuta päätöksistään. Viisas kuuntelee varoituksia ja rakentaa mahdollisuuksien mukaan taloudellista puskuria huonompien aikojen varalle.

Kaikkien lienee syytä välttää ylisuuria lainoja ja muita uusia taloudellisia sitoumuksia, jotka venyttävät kotitalouden maksuvalmiuden tiukalle. Nyt kannattaa jättää pelivaraa.

Suomenmaa on huolissaan pääkaupunkiseudun asuntopulasta

Pääministeri Paavo Lipponen käytti viikko sitten painavan puheenvuoron pääkaupunkiseudun asuntotilanteesta. Hänen mielestään asuntojen puute sekä niiden korkeat hinnat ja vuokrat uhkaavat ei vain Helsingin seudun vaan koko maan kehitystä.

Lipposen mielestä työpaikat saattavat jäädä kokonaan syntymättä tai syntyä ulkomaille. Ollenkaan varmaa ei hänen mukaansa olisi, että ne syntyisivät muualle Suomeen.

Pääministerin mielestä valtiolla on "kiistaton vastuu tarjota kohtuuhintaista tonttimaata asuntorakentamiseen pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa". Myös liikenneinvestoinneissa valtiolla on pääministerin mielestä voimakas rooli.

Olisi liian helppo ratkaisu vastustaa jyrkästi ja viitata keskittymiskehitykseen, jota hallitus on omilla toimillaan voimakkaasti tukenut. Valtion toimia tarvitaan nyt pääkaupunkiseudulla. Ongelmat on päästetty niin pahoiksi, että vaikka keskittymiskehitys loppuisi tähän paikkaan, sietämättömät vaikeudet jäävät. Erityisesti ne kohdistuvat asumisen hintaan. Niitä on korjattava yhteisin voimin.

Mutta jotta muu Suomi voisi hyväksyä miljardien markkojen investoinnit - sellaisista summistahan täytyy olla kysymys - pääkaupunkiseudun keskittymisongelmien hoitamiseen, on samanaikaisesti lisättävä myös maakuntien vetovoimaa.

Muuten panostus Helsingin seudulle vain lisää ja kiihdyttää muuttoa, ja kohta ollaan samassa tai vielä pahemmassa tilanteessa kuin nyt. Olisikin nyt hyvä tilanne rakentaa kokonaisvaltainen ohjelma, johon sisältyisi myös aluepoliittisia toimia, jotka toimivat jarruna muuttotappioalueilla. Tähän ohjelmaan on viime aikoina esitetty paljon aineksia lähtien Norjan mallin suomalaisista sovellutuksista.

Rivien välistä voi lukea pääministerinkin myöntävän, että villi markkinatalous - yritysten ja työpaikkojen kannustettu keskittyminen - ei pystykään hoitamaan asiaa loppuun asti, ei edes asuntojen tarvetta. Varmasti hänkin näkee myös sen, että vaikka ongelmaa nyt lääkittäisiin voimakkaastikin, kierre vain kiihtyy, jos muutakin ei tehdä samalla.

Myös maakunnilla on tässä työsarkaa. Omia ponnistuksia markkinointikeinoja myöten on lisättävä. Onhan maakunnissa olemassa paljon vetovoimatekijöitä, joita ei ole osattu oikealla tavalla hyödyntää, kun kehityksessä kilpaillaan. Tämä näkyy siinäkin, että moni pääkaupunkiseudulle muuttaja yllättyy törmätessään arkiseen todellisuuteen: asumistason laskuun, kauan kestäviin työmatkoihin ja moniin muihin hankaluuksiin.

Keskustelussa on otettava esille myös asumisen laatu. Tutkimusten mukaan suomalaisten ihanneasuntomuoto on pientalo. Suomi on hyvin harvaan asuttu, joten tähän pitäisi olla mahdollisuuksia. Kuitenkaan pääkaupunkiseutu ja monet muutkaan kaupungit eivät ole kansainvälisesti katsoen erityisen pientalovaltaisia. Päin vastoin, suomalainen asuu usein kerrostaloasunnossa.

Pääministerin näkemyksessä on myönteistä, että hän toivoo tulevien liikenneratkaisujen paitsi tiivistävän kaupunkirakennetta myös antavan lisää mahdollisuuksia rakentaa omakotialueita. Kun kansalaiset tätä toivovat, siihen pitää johdonmukaisesti pyrkiä.

Pohjalainen kysyy onko meillä malttia vaurastua

Viime vuosi oli kuudes perättäinen talouskasvun vuosi. Niin pitkää yhtäjaksoista kansantalouden kasvun kautta ei ole ennen koettu itsenäisen Suomen historiassa.

Hyvän ajan uskotaan jatkuvan tänä vuonna. Valtiovarainministeriö tarkisti juuri tämän vuoden kasvuennustettaan reilusti ylöspäin. Kokonaistuotannon odotetaan nyt kasvavan 4,7 prosenttia.

Suomella näyttäisi siis menevän oikein hyvin. Siitä huolimatta valtiovarainministeri Sauli Niinistön otsalla on huolen rypyt. Hänen ongelmanaan on, miten saada suomalaiset uskomaan tässä tilanteessa maltin välttämättömyyteen.

1990-luvun alun suuren laman muiston haalistuessa yhä useampi ihmettelee, miksi vyö täytyy aina vain pitää tiukalla, vaikka kaikki talouden mittarit osoittavat vuodesta toiseen hyvään suuntaan.

Osa ammattiyhdistysliikkeestä onkin jo hylännyt vastuun kantamisen ja valinnut itsekkyyden. Myös poliittisten päättäjien keskuudessa on kasvavia haluja päästä vihdoin jakamaan äänestäjilleen hyvän talouskehityksen hedelmiä.

Edessä olevista vaaroista varoittelevaa valtiovarainministeriä ei käy kateeksi. Lakoilla uhkaavien ammattiliittojen varoittelu taitaa sitä paitsi olla jo liian myöhäistä: ne ovat tiensä valinneet. Niinistön pitäisi kuitenkin saada sanomansa uppoamaan niihin poliitikkoihin, jotka lähiaikoina päättävät valtion ensi vuoden budjetin kehyksistä.

Hallitusohjelmassa on sovittu, että vuotuiset menot jäädytetään vuoden 1999 tasolle. Siitä sitoumuksesta valtiovarainministeriö haluaa ehdottomasti pitää kiinni. Niinistön mielestä tavoitetta on mieluummin kiristettävä kuin löysättävä - siitäkin syystä, että taloudessa on ylikuumenemisen merkkejä.

Niinistö ja hänen virkamiehensä ovat oikeassa yrittäessään teroittaa, että nousukauden loppu tulee vastaan aivan varmasti. Elämistä ei siis saa mitoittaa siten kuin kasvu jatkuisi ikuisesti. Pahimmassa tapauksessa huumasta herätään yhtä karusti kuin 1990-luvun alussa.

Pitäisi muistaa, että suuren laman lasku on edelleen maksamatta. Valtiolla on yhä velkaa 410 miljardia markkaa. Historiallisen pitkän nousukauden jälkeen velkaa on vasta päästy nirhaisemaan hiukan pienemmäksi - ja siitäkin on kiittäminen valtionyhtiöiden myynnistä saatuja tuloja.

Missä kunnossa valtiontalous on seuraavan taantuman tullessa? Pysymällä tiukalla linjalla rakennetaan pehmusteita ja pidetään ohjat omissa käsissä. Lipeämällä linjalta päästetään pakkanen suoraan sisälle sitten kun se on tullakseen. Siinä vaiheessa ei sitten enää kysellä, mitä mieluiten haluaisimme tehdä. Ja pakon edessä tehdyt ratkaisut ovat harvoin oikeudenmukaisia.

Kyse on pohjimmiltaan vanhasta tutusta ongelmasta: onko meillä malttia vaurastua vai pilataanko vuosien määrätietoisen työn tulokset taas kerran vauhtisokeudella.

Koonnut: TK
3.3.2000

Muut lehdet -sivulle