Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Pöytäkirja: Aho keskusteli Holkerin kanssa säästölaeista 1990



Kädenvääntö oppositiojohtaja Esko Ahon (kesk.) ja pääministeri Harri Holkerin (kok.) valtiontalouden tilanteesta laman kynnyksellä syksyllä 1990 käymien - tai käymättömien - keskustelujen sisällöstä jatkuu.


Aho on kiistänyt keskustelleensa tuolloin pääministeri Holkerin kanssa valtiontalouden syöksystä ja opposition tuesta hallituksen hätäohjelmalle.

Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaan tiistaina julkaisemasta keskustan eduskuntaryhmän pöytäkirjasta selviää kuitenkin, että Aho ja Holkeri keskustelivat yhteistyöstä säästökohteiden löytämiseksi marras-joulukuun vaihteessa 1990.

Aho saneli säästölakien läpiviennille eduskunnassa kovat ja Holkerin mukaan mahdottomat ehdot. Pöytäkirjan perusteella hänelle jäi kuitenkin epäselväksi, mitä lakeja hallitus haluaisi säätää. Pöytäkirjassa ei myöskään puhuta säästöistä erityisen "hätäohjelman" nimellä.


"Juna jätti"

Polemiikki nousi episodista, jonka Holkerin hallituksen aikainen poliittinen valtiosihteeri Matti Korhonen kertoo Risto Rankin tuoreessa Holkerin hallituksen talouspolitiikkaa käsittelevässä väitöskirjassa.

Korhosen mukaan Aholle kerrottiin talouden syöksystä ja tunnusteltiin, olisiko eduskunnassa vuodenvaihteessa läpivietävissä hätäohjelma. Tähän Aho oli Korhosen mukaan vastannut, että "talous on taloutta ja politiikkaa, uskon, mitä taloudesta sanotte, mutta juna meni jo, nyt on kyse poliittisesta vallasta".

Rankin mukaan Aho halusi talouden syöksyn jatkuvan varmistaakseen vallanvaihdon tulevissa eduskuntavaaleissa.

Holkeri on vahvistanut viime kesänä edesmenneen Korhosen kertoman. Hänen mukaansa keskustelu käytiin eduskunnassa pääministerin huoneessa valtiosihteeri Korhosen ollessa läsnä.

Aho on kiistänyt tapaamisen ja käydyn keskustelun. Aho sanoo tavanneensa Holkerin syksyllä 1990 vain kerran, marras-joulukuun vaihteessa valtioneuvoston kansliassa. Ahon mukaan Korhonen ei ollut tapaamisessa läsnä, eikä Holkeri esittänyt arvioita valtiontalouden syöksystä tai ehdotusta hätäohjelmasta.


"Kovat ehdot"

Suomenmaan julkaisema keskustan eduskuntaryhmän pöytäkirja kuitenkin vahvistaa, että jonkinlaisia keskusteluja Holkerin ja Ahon välillä säästötoimenpiteistä käytiin.

Marraskuun 27. päivänä 1990 päivätyssä pöytäkirjassa todetaan Ahon kertoneen, että pääministeri oli edellisenä perjantaina ottanut häneen yhteyttä ja tiedustellut mahdollisuutta yhteistyöhön säästökohteiden löytämiseksi.

Pöytäkirjan mukaan Aho oli sanellut yhteistyölle neljä ehtoa. Hallituksen piti luopua valtiosääntömuutoksesta, jolla helpotetaan säästölakien säätämistä, koska muutos veisi oppositiolta hampaat. Toiseksi säästötoimet eivät saisi koskea perusturvaa, asumista eikä aluepolitiikkaa. Lisäksi lihan alkutuotevähennyksen leikkaamisesta tulisi luopua ja postipalvelujen taso turvata.

Ahon mukaan "ehdot olivat kovat, mutta eivät mahdottomat. Keskustelujen aikana pääministerin puheista ei selvinnyt, mitä säästölakeja hallitus haluaisi säätää. Tänään iltapäivällä pääministeri ilmoitti, ettei näillä edellytyksillä voida päästä sopimukseen."

Suomenmaan tulkinnan mukaan vaikuttaa mahdolliselta, että Holkeri ja Aho tapasivat - toisin kuin Aho muistaa - tiistaina 27. marraskuuta kahteen otteeseen, ensin valtioneuvoston kansliassa ja sitten kenties lyhyemmin eduskunnassa niin, että valtiosihteeri Korhonenkin oli paikalla.


"Viihteen puolelle"

Kuinka vakavassa hengessä säästölakikeskusteluja ylipäänsä käytiin, ja esitettiinkö säästölait Aholle kohtalokkaalta kalskahtavana "hätäohjelmana", näyttää jättävän vielä spekuloinnin varaa.

Rankin väitöskirjan mukaan pääministeri Holkeri totesi tiistaiaamuna 27.11. 1990 talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa: "tapaan Ahon vielä tänään, voisiko jotain lakisääteisiä (menoja karsia). Mennee enemmän poliittisen viihteen puolelle".

Ranki totesi itse tiistain Kansan Uutisissa, että hänen arvionsa mukaan mahdollisessa hätäohjelmassa olisi ollut kyse enintään muutaman miljardin markan menoleikkauksista. Suomen syöksyä lamaan sillä ei olisi kuitenkaan voinut oikaista.

STT-IKK
3.11.2000


Politiikka -sivulle