Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Sadan vuoden sisällä Suomen ilmasto on kuin Tanskan nyt

Lämpötila Pohjoismaissa kohoaa radikaalisti



Lämpötila Suomessa nousee talvella yli viisi astetta ja kesällä noin kolme astetta seuraavien 50-100 vuoden aikana, jos tuoreet tulevaisuudenennusteet Pohjolan radikaalista ilmastonmuutoksesta toteutuvat.


Tutkimustulosten perustella Pohjola lämpenee sadassa vuodessa lisäksi enemmän kuin maapallo keskimäärin ja Suomessa päästään leudoimpiin oloihin sitten viime jääkauden.

Suomen Luonnonsuojeluliiton torstaina julkistamasta ruotsalaisennusteesta selviää sekin, että perinteinen suomalaistalvi jää auttamatta historiaan.

- Ilmaston lämpenemisen vuoksi lumi ja jää vähenevät ja Etelä-Suomeen lienee turha toivoa lumista joulua. Tulevaisuudessa Itämeri voi pysyä talvella jäättömänä, Suomen Luonnonsuojeluliitto summaa.

Kasvihuoneilmiön vaikutuksia Pohjoismaihin on tutkinut Ruotsin Ilmatieteen ja hydrologian laitos. Sweclim-projektin vetäjä, suomalaistutkija Markku Rummukainen toteaa ensi maanantaina ilmestyvässä Suomen Luonto -lehdessä, että nykyiset ennusteet on tarkoitettu myös päätöksentekijöiden käyttöön.

- Pystymme esittämään aikaisempaa yksityiskohtaisemman tulkinnan ilmaston mahdollisesta kehityksestä. Tällainen tieto on tärkeää vaikkapa tulvariskien ennakoinnissa, Rummukainen sanoo.


Lapin kesästä Baltian kesään

Rummukaisen mukaan ruotsalaislaskelmat perustuvat olettamukseen, jonka mukaan hiilidioksidin määrä ilmakehässä kaksinkertaistuu. Minä vuonna, se riippuu ihmisestä.

- Olemme siirtymässä ennen kokemattoman lämpimään vaiheeseen. Maapallon tasolla puhutaan keskimäärin 2,6 asteen muutoksesta vuoteen 2100 mennessä, joten Pohjola näyttäisi lämpenevän selvästi enemmän kuin maapallo keskimäärin, tutkija arvioi.

Suomelle lämpenemisellä olisi selvästi havaittavat seuraukset. Kasvukausi pitenisi kuukaudella, puusto ja kasvisto muuttuisivat, helteet voimistuisivat ja pahimmat pakkaspiikit laantuisivat. Lämmin ilmasto toisi mukanaan kovia syyssateita ja varhaisia keväitä - hiihtokelit eteläisessä Suomessa olisivat harvinaista herkkua.

- On kuin Suomi siirrettäisiin tuhat kilometriä etelämmäs. Tanskan ilmasto ulottuu laskelmien mukaan sadan vuoden kuluttua Järvi-Suomen pohjoisosiin ja lounaassa ilmasto on jo saksalainen. Baltian kesät valtaavat Lapin, Rummukainen ennustaa.


Tulvariski kasvaa, sateita reilusti enemmän

Suomalaistutkija toteaa, että ilmaston muuttuessa myös tulvariski kasvaa. Kun sateet lisääntyvät sadassa vuodessa jopa neljänneksellä, nousee samalla tulvien todennäköisyys.

- Jos tulvan riski on nyt yksi sadasta, se voi tulevaisuudessa olla yksi viidestä tai kymmenestä etenkin Lapissa, hän sanoo.

Suomen Luonto -lehti puolestaan arvioi, että sateet saattavat olla kovakin pala nykyisiin tulva- ja kuivuusrytmeihin tottuneelle luonnolle. Kun vettä ei haihdu tarpeeksi, sitä jää entistä enemmän maastoon ja jokien kuljetettavaksi.

Sweclimin vetäjä Markku Rummukainen on silti toiveikas maailmanlaajuisen ympäristöpolitiikan toteutumisesta ja kasvihuonekaasuja rajoittavasta Kioton sopimuksesta. Hänen mukaansa on hienoa, miten nopeasti sopimusneuvottelut on saatu käyntiin.

- Parasta olisi, jos tulevaisuus osoittaisi etteivät skenaariomme toteudu. Silloin ilmastoasia olisi otettu vakavasti.


Suomen Ympäristökeskus: Luvassa suorastaan hirmuinen ilmastonmuutos

Suomen ympäristökeskuksen hydrologi Esko Kuusiston mukaan tuorein ennuste Suomen ilmaston dramaattisesta lämpenemisestä kuulostaa varsin todennäköiseltä.

Kuusisto arvelee Suomen Luonnonsuojeluliiton julkistaman ruotsalaistutkimuksen perusteella, että useiden lämpöasteiden muutos ilmastossamme sadan vuoden sisällä tulee olemaan "iso, suorastaan hirmuinen".

- En ole tuloksista yhtään yllättynyt. Kyllä nämä Sweclimin Suomea koskevat ennusteet tuntuvat realistisilta ja osuvat omien odotusteni kanssa hyvin yksiin, Kuusisto mainitsee.

Hydrologi painottaa, että ruotsalaistutkimus antaa uutta tietoa ilmastomme ja luontomme tulevaisuudesta, sillä kotimaista ilmastoennustetta vastaavalle ajalle Suomella ei omasta takaa ole.

- Tosin jo viisivuotinen Silmu-projekti 90-luvulla pääsi vastaaviin tuloksiin. Sen mukaan muun muassa puusto muuttuu niin, että kuusi väistyy ja koivu valtaa alaa. Ilmaston lämpenemisennuste noudattelee niin ikään samoja ratoja, Kuusisto toteaa.

Kuusiston mukaan Sweclim-tutkimuksen väitteet ilmastonmuutoksen rajuudesta merkitsevät sitä, että Suomessa on pian lämpimämpää kuin kertaakaan jääkauden jälkeen, 10 000 vuoteen.

- Asiantuntijajoukko ei enää kummemmin kiistele ilmastonmuutoksen syystä. Ihmisen aiheuttama kasvihuoneilmiö muuttaa pohjoista luontoamme lähemmäs Tanskan ja Saksan ilmastoa, eikä se ole Suomelle pelkästään hyvä asia, Kuusisto sanoo.

STT-MH
3.11.2000


Kotimaa -sivulle