Kun työ puhdisti synnyttäneen äidin

Näin kertoo filosofian tohtori Hilkka Helsti, joka on tehnyt väitöskirjatutkimuksen äitiyden ja äitiysvalistuksen konflikteista 1900-luvun alkupuolella ja keskivaiheilla.

Naisten työn arvo alkoi kasvaa 1800-luvun loppupuolella, suurten nälkävuosien jälkeen, kun maataloudessa siirryttiin leipäviljan viljelystä maitotalousvaltaiseen tuotantoon, Helsti muistuttaa.

Maatalouden muutos heijastui suuresti myös naisen asemaan, olihan karjanhoito yksinomaan naisten harteilla. Nyt äitien oli palattava nopeasti synnytyksen jälkeen töihin, kävivätpä jotkut äidit synnyttämässä kesken työnsäkin palaten heti toimeen.

Ennen vastasynnyttäneitä äitejä oli pidetty saastaisina, poikkeavina, ja heidän pelättiin pahimmillaan saastuttavan myös kotinsa ja perheenjäsenensä.

Niinpä äidit eivät saaneet käsitellä elintarvikkeita, syödä samassa pöydässä muiden kanssa tai koskea toisten astioihin. Äidit eivät myöskään saaneet kätellä, tavata vieraita, nukkua miehensä vieressä tai olla sukupuoliyhteydessä.

Äitien eristäminen päättyi kirkottamiseen noin kuuden viikon kuluttua synnytyksestä.

1860-luvulla kirkottaminen muuttui vapaaehtoiseksi, minkä vuoksi tapa alkoi höltyä. Samalla sen tilalle nousi uusi riitti, pikainen työhön palaaminen.

Työn puhdistava vaikutus

Työ oli tärkeä foorumi, jolla naisten ja äitien kunnia mitattiin. Työstä tuli Helstin mukaan myös lääke raskauden ja synnytyksen vaivoihin.

Suomalaisessa agraarikulttuurissa työtätekevä ihminen nautti suurta arvostusta ja häntä pidettiin "normaalina". Niinpä alettiin ajatella, että pikainen töihinpaluu puhdistaisi myös äidin.

Äiti saattoi siis puhdistautua ryhtymällä normaaliksi eli tekemällä sitä, mitä kaikki muutkin tekevät.
- Silloin hän ei ollut enää likainen, Helsti kertoo.

Lika on hänen mukaansa tässä yhteydessä miellettävä sosiaaliseksi kysymykseksi.

- Aikaisemmin kyseessä oli nimenomaan rituaalinen puhtaus eli ei siinä välttämättä tarkkailtu sitä, oliko esimerkiksi äidin jälkivuoto lakannut vai ei. Keskimäärin kirkottaminen tapahtui kuuden viikon kuluttua synnytyksestä, jolloin vuotokin oli lakannut, Helsti toteaa.

Perhesäännöstelyn alueella konflikti

Vuosisadanvaihteessa myös perhesuunnittelussa tapahtui muutos.

- Alettiin ajatella, että yhden tai kahden lapsen saaminen oli hienoa, kun sen sijaan isoa lapsilaumaa pidettiin häpeänä. Monet katsoivat sen olevan osoitus surkeudesta ja moukkamaisuudesta, Helsti kuvailee.

Nyt löikin kansan syvissä riveissä voimakkaasti läpi syntyvyyden säännöstelyn ajatus. Ehkäisystä tuli eräänlainen ajan henki, joka läpäisi kaikki yhteiskuntakerrokset.

- Siitä tuli myös sosiaalinen erottautumiskeino. Ihmiset, jotka halusivat olla varteenotettavia, ryhtyivät rajoittamaan myös perheen kokoa.

Ihmiset neuvoivat toisiaan ja tieto keinoista levisi suusta suuhun. Yleisimmät ehkäisymenetelmät olivat keskeytetty yhdyntä, kondomi ja abortti. Ihmiset tekivät abortteja omatoimisesti tai kääntyivät itseoppineiden abortintekijöiden puoleen.

Sen sijaan kätilöt ja lääkärit eivät antaneet syntyvyyden säännöstelystä minkäänlaisia neuvoja.

- Voi sanoa, että lapsirajoitus oli kansanomainen idea, koska terveydenhuoltohenkilöstö ei sitä millään lailla edistänyt - päinvastoin esti.

Lääkärit ja kätilöt eivät kuitenkaan vastustaneet syntyvyyden säännöstelyä niinkään omista syistään, vaan koska vallalla oli väestöpolitiikka, joka puhui isompien perheiden puolesta väestömäärän kasvattamiseksi.

Lääkärit olivat myös sitä mieltä, että säännöstely oli epäterveellistä.

Säännöstelystä tuli sittemmin normi

Syntyvyyden säännöstelyn idea sopi Helstin mukaan hyvin yhteen kansan tuon ajan äitiyskäsitysten kanssa.

- Äidithän olivat maalla ja suurelta osin kaupungeissakin hyvin keskeisesti perheen elättäjiä ja äitien työ oli äärimmäisen tärkeää.

Niinpä syntyvyyden säännöstely istui näihin käsityksiin saumattomasti.

- Eli jos syntyi koko ajan lisää lapsia, niin se vähensi äitien mahdollisuuksia työntekoon ja vaikutti myös äitien terveyteen. Tietenkin myös suuren perheen elättäminen oli työläämpää, Helsti huomauttaa.

Ehkäisykeinoja oli toki tunnettu jo paljon aikaisemminkin. Mutta nyt muutamassa vuosikymmenessä tilanne muuttui niin, että syntyvyyden säännöstelystä tuli normi, jolloin useimmat alkoivat sitä harjoittaa.

Kotisynnytyksen ehtona puhtauden korostus

Kun kotona synnytettiin, niin kätilöt ja lääkärit pitivät suurena ongelmana hygieniaa. Tämän vuoksi äidit joutuivatkin kiihkeän siisteysvalistuksen kohteeksi.

Heille painotettiin, että synnytyksen yhteydessä ja ylipäätänsä muutenkin pitää siivota, pestä ja pyykätä.

- Tämä oli myös uutta, koska suomalaiset kodit olivat aikaisemmin nykyisiä aika paljon likaisempia. Tai sanotaan, että puhtaus- ja likaisuus-käsitykset olivat erilaiset, Helsti aprikoi.

Puhtauskampanjaan oli kätilöiden ja lääkäreiden lisäksi valjastettu myös mm. kansakoulunopettajat, kotitalouskoulut ja erilaiset yhdistykset.

Valistuksessa vaadittiin, että äiti pestään ennen synnytystä ja lapsi synnytetään huolellisesti siivotussa huoneessa puhtaiden lakanoiden päällä.

Kätilö peseytyi ennen ja jälkeen synnytyksen bakteereita tappavalla aineella. Lisäksi vastasyntynyt pestiin ja käärittiin puhtaisiin kapaloihin.

Aina puhtauskäsitysten muuttaminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Äitiyden uhkakuvan siirtäminen pahasta silmästä bakteeriin oli Helstin mukaan iso asia.

Kampanjat olivat laajoja ja niissä määriteltiin myös äidin tehtäviä uudelleen.

- Äidistä tuli se, jonka tehtävänä oli huolehtia kodin puhtaanapidosta, ja nimenomaan päivittäin. Puhtausvalistus suunnattiin yksinomaan naisille, ja puhtauden sukupuolittuneisuus näkyy vielä tänä päivänä.

Helsti sanookin, että puhtauskulttuurissamme on kysymys ainakin suomalaisittain melko tuoreesta tavasta sommitella naiseutta ja erityisesti äitiyttä.

- Näin luotiin rituaalisesti puhtaan äidin kategoria ja häivytettiin ajatus synnyttäjän saastaisuudesta, Helsti sanoo.

Neuvolat vedenjakajina

Perinteisesti raskautta ja synnytystä salattiin ja hävettiin. Lasta odottavat äidit eivät liikkuneet julkisilla paikoilla enää siinä vaiheessa, kun raskaus näkyi päältä.

- Varsinkin maalla äidit olivat tottuneet olemaan suunnilleen neljän seinän sisällä, Helsti huomauttaa.

Ensimmäiset äitiysneuvolat perustettiin vuonna 1926 Helsinkiin ja Viipuriin. Valtakunnalliseksi äitiysneuvolatoiminta tuli vuonna 1944, jolloin laki äitiys- ja lastenneuvoloista velvoitti perustamaan jokaiseen kuntaan lääkärin johtaman neuvolan.

Neuvoloiden myötä raskaana olevia äitejä houkuteltiin tai joissakin tapauksissa jopa painostettiin käymään niissä eli liikkumaan kodin ulkopuolella. Tämän naiset kokivat hyvin vaikeaksi.

- Äidit häpesivät tilaansa ja sitä, että muut kyläläiset saivat tietää heidän olevan taas raskaana.

Tuohon aikaan raskauteen liittyvistä asioista oli tapana keskustella hyvin rajoitetusti ja vain tiettyjen ihmisten kanssa.

- Uutta oli mennä jonnekin neuvolaan ja keskustella kätilön ja lääkärin kanssa sekä paljastaa raskaus kaikille, Helsti sanoo.

Helstin väitöskirjan Kotisynnytysten aikaan on kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

STT-IA
3.11.2000

Ajassa -sivulle