Sota yhdisti Etiopian:
Afrikan sarven "turhan sodan" traaginen logiikka
Tuhoisaa sotaa käyneet Eritrea ja Etiopia allekirjoittivat 18. kesäkuuta Afrikan yhtenäisyysjärjestön OAU:n välittämän tulitaukosopimuksen. Rajakahakasta alkanut katkera konflikti maailman köyhimpiin kuuluvien maiden välillä tuotti noin satatuhatta kaatunutta ja toista miljoonaa pakolaista.
Sota järkytti maailmaa myös vaikeuttamalla Afrikan sarven nälkäkriisin ratkaisua. Voitonvarmana sodan 1998 aloittanut Eritrea joutui viimein taipumaan Etiopian suurhyökkäyksen edessä.
Eritrean ja Etiopian rajasotaa on länsimaissa nimitetty "maailman turhimmaksi sodaksi" ja "typeräksi nahisteluksi kivisestä erämaakaistaleesta". Kyseinen "erämaa" tuskin kuitenkaan oli arvoton niille yli 300 000:lle etiopialaiselle, jotka sota karkotti kodeistaan ja pelloiltaan. Etiopialaisille ja eritrealaisille tässä traagisessa yhteenotossa oli - ikävä kyllä - paljonkin mieltä.
Afrikan nuorimman valtion, 1993 itsenäistyneen alle neljän miljoonan asukkaan Eritrean panssarivaunut olivat 12. toukokuuta 1998 vyöryneet kiistellyn Badmen rajalinjan yli. Afrikan vanhin valtio, kuusikymmenmiljoonainen Etiopia oli siihen asti hallinnut aluetta.
Eritrea väitti vain ottaneensa entiseltä emämaaltaan takaisin sen, mikä sille oikeutetusti kuului 1900-luvun alun italialaisten siirtomaakarttojen mukaan. Viiden vuoden itsenäisyytensä aikana Afrikan Israeliksi kutsuttu Eritrea oli jo ehtinyt mitellä voimiaan naapurimaidensa Sudanin, Jemenin ja Djiboutin kanssa.
Köyhällä ei ole varaa sotia
Neuvostoliiton tukema Mengistu Haile Mariamin marxilainen hirmuvalta kukistui Etiopiassa 1991. Maan uusi hallitus oli supistanut roimasti asevoimia. Sotaan valmistautumaton Etiopia vaati turhaan Eritrean miehitysjoukkojen vetäytymistä kansainvälisen lain periaatteisiin nojaten.
Kansainvälinen yhteisö tyytyi lähinnä moittimaan kumpaakin osapuolta perustellen, ettei köyhillä ole varaa sotia. Alkoi kuitenkin kallis varustelukierre ja katkera sota, johon Yhdysvaltain ja Ruandan aloittama ja OAU:n sitkeästi jatkama diplomatia ei onnistunut tuomaan ratkaisua.
Tuhannen kilometrin maarajalle juoksuhautoihin ja bunkkereihin linnoittautunut Eritrean armeija murtui tasan kaksi vuotta hyökkäyksensä jälkeen alkaneeseen Etiopian ankaraan vastaiskuun.
Etiopian pääministeri Meles Zenawi perusteli länsimaiden paheksumaa suurhyökkäystä talous- ja kehitysnäkökohdilla: konflikti oli saatava loppumaan pian, sillä Etiopia ei voinut jatkaa resurssiensa haaskausta loputtomaan sodankäyntiin.
Eritreassa uskottiin Etiopian pyrkivän koko Eritrean valtaukseen. Etiopian johto kuitenkin ilmoitti ottavansa vain 1998 miehitetyt alueensa takaisin.
Asiantuntijoiden mielestä talouskiistat olivat keskeisin syy sotaan. Vuoden 1997 lopulla Eritrea otti käyttöön oman rahayksikkönsä nafkan Etiopian birrin tilalle. Eritrea edellytti nakfan vaihtokurssin birriin olevan yksi yhteen ja että rahoja voisi käyttää kummassakin maassa. Eritrean taloudellisiin väärinkäytöksiin (mm. etiopialaisen kahvin vienti ulkomaille "eritrealaisena" tuotteena) kyllästynyt Etiopia ei suostunut, vaan vaati Yhdysvaltain dollaria maiden välisen kaupankäynnin pohjaksi.
Sotilaallista voimaansa väläyttämällä Eritrean uskotaan pyrkineen kiristämään Etiopialta edullisempia talousyhteistyön ehtoja.
Sota yhdisti eripuraisen Etiopian
Etiopiassa puhutaan yli kahdeksaakymmentä kieltä ja sen on arveltu voivan jopa hajota etnisiin jännitteisiinsä. Eritrean presidentti Isaias Afwerki ei ilmeisesti uskonut saavansa Etiopiasta yhtenäistä vastusta. Hän ilmoittikin radiopuheissaan 1998 Eritrean käyvän sotaa vain pohjoisetiopialaista Tigrain osavaltiota ja sen TPLF-puoluetta (Tigrai People's Liberation Front). Olipa Eritrean pyrkimyksenä jopa "vapauttaa" amharat ja oromot, Etiopian kaksi pääkansaa, tigrailaisten ikeestä.
Toisin kuitenkin kävi. Sota yhteistä vihollista vastaan yhdisti aiemmin eripuraiset Etiopian kansat. Toukokuisissa vaaleissa Meles Zenawin hallituspuolue sai murskavoiton.
Eritrean hyökkäys koettiin Etiopiassa tikariniskuna selkään -olivathan Etiopian pääministeri Meles Zenawi ja Eritrean presidentti Isaias Afwerki vanhoja aseveljiä, jotka olivat yhdessä sisseineen kukistaneet Mengistu Haile Mariamin hirmuvallan 1991.
Vuoteen 1998 asti moni tyytymätön etiopialainen haukkui Meles Zenawia suorastaan Eritrean "agentiksi", sillä hän oli tukenut Etiopian entisen maakunnan Eritrean itsenäistymistä ja sallinut eritrealaisille huomattavia taloudellisia etuja Etiopiassa.
Punaisen meren ranta meni Eritrealle
Eritrean menetys vei Etiopialta myös koko sen Punaisen meren rannikon satamineen. Kaiken kukkuraksi Etiopian asevoimat olivat tukeneet ja kouluttaneet Eritrean asevoimia.
Eritrean odottamaton isku assosioitui ikivanhasta itsenäisyydestään ylpeiden etiopialaisten mielissä 1800-luvun lopulla samalta suunnalta tulleisiin Egyptin ja Italian hyökkäyksiin, jotka torjuttiin.
YK:n julistama asevientikielto puolestaan muistutti etiopialaisia Kansainliiton asevientikiellosta 1930-luvulla. Silloinen hyökkääjä, Mussolinin Italia, tuomittiin yhdessä uhrin, keisari Haile Selassien Etiopian kanssa.
Etiopian ja Eritrean vaiennut rajasota uhkaa jättää jälkeensä katkeran perinnön veljesmaiden suhteisiin. Paljon riippuu siitä, pysyykö raskaan geopoliittisen opetuksen saanut Isaias Afwerkin hallitus jatkossakin vallassa Eritreassa. Kummankin maan pakolaiset, vainotut ja kaatuneiden omaiset eivät unohda tapahtunutta.
MIKA PALO
30.6 2000
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja teologian maisteri, joka tekee väitöskirjatyötä Etiopian ja Eritrean lähihistoriasta.
