Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Maailman energian kulutus kääntyi uudelleen kasvuun



Pohjois- ja Etelä-Amerikan sekä entisen Neuvostoliiton alueen energiankulutuksen kasvu käänsi koko maailman energian kulutuksen uudelleen hitaaseen nousuun viime vuonna.


Energian kokonaiskulutus kasvoi 0,2 prosenttia suuremmaksi kuin vuotta aiemmin ja kohosi öljy-yhtiö BP Amocon tuoreen energiamarkkinakatsauksen mukaan 8 533,6 miljoonaan ekvivalenttiseen öljytonniin.

Kaakkois-Aasian rahoituskriisiä seurannut talouskasvun hidastuminen pysäytti maailman energian kulutuksen kasvun vuonna 1998. Energian kokonaiskulutus kasvoi tarkistettujen tietojen mukaan toissa vuonnakin kuitenkin hitusen eli 0,1 prosenttia.

Kymmenvuotiskautena 1989-1999 maailman energian kokonaiskulutus kasvoi BP Amocon keräämien tietojen mukaan keskimäärin noin 0,9 prosenttia vuodessa. Vuoden 1989 yhteensä 7 791,9 miljoonasta ekvivalenttitonnista maailman energian kulutus kasvoi viime vuoteen 751,8 miljoonaa öljytonnia vastaavan määrän.

Maailman öljynkulutus kasvoi viime vuonna hieman koko energiankulutusta nopeammin eli 1,6 prosenttia. Öljyn käyttö kohosi 3 462,4 miljoonaan tonniin eli 55,8 miljoonaa tonnia suuremmaksi kuin vuota aiemmin. Vuonna 1998 maailman öljyn kulutus polki paikallaan, sillä kasvu jäi silloin vain 0,1 prosenttiin.

Kymmenessä vuodessa maailman öljyn kulutus kasvoi 375 miljoonaa tonnia eli runsaat 12 prosenttia.


Aasia kuluttaa taas lisää öljyä

Aasian-Tyynenmeren alueen öljyn kulutus kasvoi viime vuonna jo 3,6 prosenttia ja nousi 928,7 miljoonaan tonniin. Runsaan neljänneksen eli 26,5 prosenttia maailman energiasta käyttävän suuralueen koko energiankulutus supistui kuitenkin vielä viime vuonna 2,3 prosenttia ja laski 2 254,7 miljoonaan ekvivalenttiseen öljytonniin.

Koko 90-luvun aikana Aasian-Tyynenmeren alueen energian kulutus on kasvanut merkittävästi eli noin 34 prosenttia. Kulutuksen jyrkkä kasvu Aasian maissa ja entisen Neuvostoliiton energiankulutuksen lasku olivatkin suurimmat rakenteelliset muutokset kansainvälisillä energiamarkkinoilla 90-luvulla.

Kymmenessä vuodessa Aasian-Tyynenmeren alueen vuotuinen energian kulutus kasvoi 573,2 miljoonaa ekvivalenttitonnia ja öljyn kulutus 311,6 miljoonaa ekvivalenttitonnia.

Suurin osa maailman energiasta käytetään kuitenkin teollisuusmaissa. OECD-maiden osuus maailman energian kulutuksesta oli viime vuonna 5 060 miljoonaa ekvivalenttitonnia eli runsaat 59 prosenttia.

Yhdysvallat kulutti energiaa 2 204,9 miljoonaa tonnia ja Euroopan unioni 1 416,8 miljoonaa tonnia. Niiden osuudet maailman energian kulutuksesta olivat 25,8 prosenttia ja 16,6 prosenttia.

Yhdysvaltain raakaöljyn kulutus kasvoi viime vuonna 2,2 prosenttia ja nousi 882,8 miljoonaan tonniin. EU käytti raakaöljyä 632,2 miljoonaa tonnia eli 0,4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. USA:n osuus maailman raakaöljyn kulutuksesta oli viime vuonna 25,5 prosenttia ja EU:n 18,3 prosenttia.


NL:n alueen kulutus laski dramaattisesti

Maailman energiamarkkinoiden suurin mullistus viime vuosikymmenellä oli Neuvostoliiton hajoamista seuranneen laman aiheuttama energian kulutuksen romahtaminen. Ilman sitä maailman energiankulutus olisi vuosikymmenessä kasvanut noin 16 prosenttia, kun kasvu nyt jäi vajaaseen 10 prosenttiin.

Entisen Neuvostoliiton alueen energiankulutus pieneni vuosikymmenessä 464,5 miljoonaa ekvivalenttitonnia eli 34 prosenttia. Venäjän ja entisten neuvostotasavaltojen öljyn kulutus supistui samaan aikaan 231,4 miljoonaa tonnia eli noin 56 prosenttia. Alueen koko energian käyttö kasvoi viime vuonna ensimmäisen kerran vuosikymmeneen.

Entisen Neuvostoliiton maiden yhteenlaskettu energian kulutus oli viime vuonna 908,1 miljoonaa ekvivalenttitonnia, mistä öljyn osuus oli 182,0 miljoonaa tonnia. Edellisvuodesta energian kulutus kasvoi 13,2 miljoonaa ekvivalenttitonnia.

Vuonna 1989 Neuvostoliiton energian kulutus oli 1 372,6 miljoonaa ekvivalenttitonnia. Öljyä Neuvostoliitto kulutti tuolloin 413,4 miljoonaa tonnia.

Neuvostoliiton alueen kokonaistuotanto supistui vuodesta 1989 viime vuoteen 50-60 prosenttia, arvioi tutkija Jouko Rautava Suomen Pankin idäntalouksien tutkimuslaitokselta. Venäjän bruttokansantuote laski Rautavan mukaan vuosikymmenessä 60 prosenttia. Lukuun on laskettu mukaan 25 prosentin suuruiseksi arvioitu harmaa talous.

- Sähkön kulutus laski vuosikymmenessä vain noin 20 prosenttia. Tällä perusteella Venäjän harmaan talouden kooksi arvioidaan noin 40 prosenttia bruttokansantuotteesta, totesi Rautava. Toisaalta sähkön kulutus on nyt kasvanut hyvin hitaasti verrattuna orastavaan tuotannon kasvuun.

Venäjän energian kulutus laski kymmenessä vuodessa 260,8 miljoonaa ekvivalenttitonnia 607,8 miljoonaan tonniin. Maan öljyn kulutus puolestaan supistui 126,6 miljoonaa tonnia 126,2 miljoonaan tonniin. Entisen Neuvostoliiton öljyn tuotanto laski 607,2 miljoonasta tonnista 370,0 miljoonaan tonniin. Venäjän öljyn tuotanto laski 552,2 miljoonasta tonnista 304,8 miljoonaan tonnin.


Opecin osuus öljyn tuotannosta yli 40 %

Öljynviejämaiden kartellin Opecin jäsenmaiden öljyn tuotanto supistui BP Amocon mukaan tuotannonrajoitusten johdosta 5,4 prosenttia ja laski 1 409,9 miljoonaan tonniin. Opecin osuus maailman öljyn tuotannosta oli viime vuonna 40,8 prosenttia. OECD-maiden öljyn tuotanto supistui 2,4 prosenttia 989,1 miljoonaan tonniin. Niiden osuus maailman öljyn tuotannosta oli 28,7 prosenttia.

Yhdysvaltain öljyntuotannon lasku jatkui viime vuonna. USA tuotti öljyä 354,7 miljoonaa tonnia eli 3,8 prosenttia edellisvuotista vähemmän. Euroopan öljyn tuotanto kasvoi 1,6 prosenttia edellisvuodesta ja nousi 329,4 miljoonaan tonniin.

Maailman suurin öljyn tuottaja oli viime vuonna Saudi-Arabia. Se tuotti 411,8 miljoonaa tonnia öljyä eli 11,9 prosenttia koko maailman öljyn tuotannosta. Iranin tuotanto oi 175,2 miljoonaa tonnia, Irakin 125,5 miljoonaa tonnia ja Arabiemiirikuntien 111,4 miljoonaa tonnia. Kiinan öljyn tuotanto oli 159,3 miljoonaa tonnia eli hitusen edellisvuotista pienempi.

Opec-maiden tuotannon tilapäisestä supistumisesta huolimatta öljymarkkinat ovat tulossa yhä riippuvaisemmiksi Opec-maiden tuotannosta. Sekä Yhdysvaltain että Euroopan omat öljyvarat ovat lähivuosikymmeninä ehtymässä. Viime vuoden tuotannolla Yhdysvaltain tunnetut öljyvarat riittävät 10 vuodeksi ja Euroopan öljyvarat 8,3 vuodeksi. USA:n osuus maailman tunnetuista öljyvaroista on 2,8 prosenttia ja Euroopan 2,0 prosenttia.

Neljännes kaikista tunnetuista öljyvaroista oli viime vuoden lopussa Saudi-Arabiassa, jonka öljyvarat BP Amoco arvioi 36,0 miljardiksi tonniksi. Irakin tunnetut öljyvarat olivat katsauksen mukaan 15,1 miljardia tonnia, Kuwaitin 13,3 miljardia tonnia, Yhtyneiden arabiemiirikuntien 12,6 miljardia tonnia ja Iranin 12,3 miljardia tonnia. Venäjän tunnetut öljyvarat BP Amoco arvioi 6,7 miljardiksi tonniksi ja Kiinan öljyvarat 3,3 miljardiksi tonniksi.

Kaikkien Opec-maiden yhteenlaskettu osuus tunnetuista öljyvaroista oli viime vuoden lopussa 109,1 miljardia tonnia eli 77,6 prosenttia. Maailman kaikki tunnetut öljyvarat olivat viime vuoden lopussa 140,4 miljardia tonnia. Ne riittävät viime vuoden käyttövauhdilla kattamaan maailman öljyn kulutuksen 41,0 vuodeksi.

STT-IKK
30.6 2000


Politiikka -sivulle