Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Euroopan laajuinen tutkimus Internetin käytöstä valmistui



Suomalaiset käyttävät Internetiä verkko-ostosten tekoon muita Pohjoismaita vähemmän, mutta kertaostoksien arvo on täällä Euroopan korkein.


Vastavalmistuneen, 15 Euroopan maata ja 165 000 ihmistä kattaneen Internet-tutkimuksen mukaan Suomi on vasta kahdeksannella tilalla, kun verrataan nettiostosten määrää kuluvana vuonna.

Suomalaiset käyttävät rahaa verkkoshoppailuun keskimäärin 180 euroa henkeä kohden, mutta rysäyttävät kerralla palamaan 150 euron edestä. Kärkisijaa pitävässä Sveitsissä kutakin asukasta kohti Internet-ostoksia arvioidaan kertyvän 470 euron verran tänä vuonna.

- Suomen tulokset hieman yllättivät, sillä tutkimuksen alussa olisimme odottaneet, että Internet-yhteyksien yleisyys näkyisi myös ostokäyttäytymisessä, tutkimuksen tehneen Pro Activen toimitusjohtaja Liesbeth Hop huomauttaa.

Hop osuu melko lähelle arvioidessaan syitä siihen, miksi suomalainen ei pärjää kulutusvertailussa muille eurooppalaisille.

- Ehkä te menette mieluummin isoon supermarkettiin kaupungin laidalle ja ostatte sieltä sen mitä tarvitsette, tai tilaatte postimyynnistä, Hop toteaa. Hopin mukaan on myös muistettava, että kuluttaminen on tapahtuma, josta täytyy nauttia.

- Jos minä haluan matkustaa esimerkiksi Karibialle, marssin mieluummin matkatoimistoon kuin klikkaudun verkkoon. Suunnitteleminen ja varausruljanssi on osa matkallelähtöön kuuluvaa jännitystä, Hop mainitsee.


Kirjat ostoslistan kärjessä

Suomalainen verkko-ostaja karttaa visusti luotonottoa kuluttaessaan Internetissä. Skandinavian-vastaava Harry Klintebring Pro Activesta näkee tässä selvän yhtäläisyysmerkin suomalaisten ja ruotsalaisten välillä.

- Me emme halua syöttää luottotietojamme ja -numeroitamme Internetiin, hän arvioi.

Korkean verkko-ostamisen maissa, Britanniassa ja Saksassa, luottokortit sen sijaan vinkuvat tiheästi. Niillä hankitaan etupäässä kirjoja, CD-levyjä sekä videoita niin yksityiseen kuin yrityskäyttöönkin. Samat tuotteet ovat ostoslistan kärjessä kaikkialla Euroopassa, myös Suomessa.

Hopin ja Klintebringin mukaan Suomi on kuitenkin edistyksellinen maa paitsi verkkoshoppailua, myös Internetin laajempaa käyttöä ajatellen. Suomessa reilulla 53 prosentilla on mahdollisuus surffailla verkossa, kun Ruotsissa pääsy verkkoon on 65 prosentilla.

- Kun tutkimuksessa kysyttiin suomalaisten arvioita koulun kiinnostuksesta Internetiä kohtaan, lukemat olivat korkeimmat kuin missään muualla Euroopan alueella. Tämä osoittaa, että kasvava polvi omaksuu Internetin osaksi arkipäivää. Tulevina vuosina Suomi voi olla Euroopan johtava verkkomaa, Hop uskoo.

STT-IKK
30.6 2000


Talous -sivulle