Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon
äänestys


Haku Verkkouutisista:




Talous


Kaupparekisteristä löytyy satojatuhansia tarinoita

Kaikki tuntevat Popeda-yhtyeen, mutta kuka tietää, että Popeda oli myös osakeyhtiö? Pate Mustajärvi ja kumppanit pistivät yrityksen pystyyn, jotta esimerkiksi oman keikkakaluston vuokraaminen eteenpäin olisi onnistunut.

Bensiini nousi uuteen hintaennätykseen

Bensiinin hinta nousi kesäkuun puolivälissä uudelle huipputasolle. Bensiinin litrahinta kallistui kuukaudessa 55 penniä ja nousi Öljy- ja kaasualan keskusliiton keräämien tietojen mukaan keskimäärin 7,35 markkaan.

Sähköauton energia halpaa, hankinta kallista

Jos sähköautoja tehtäisiin suurina sarjoina, ne olisivat bensiiniautoa huomattavasti edullisempia. Sähköauton energian käyttö on halpaa, eikä se saastuta paikallisesti. Sähköauto on myös hiljainen ja se toimii hyvin alhaisissakin lämpötiloissa.

Venekauppa käy kuumana

Veneiden kysyntä on nyt kova. Investoinnit ovat kasvaneet huomattavasti, ja tuotekehitys on tuonut markkinoille ennätysmäärän uusia venemalleja, kerrotaan Venealan keskusliitto Finnboatista.

Euroopan laajuinen tutkimus Internetin käytöstä valmistui

Suomalaiset käyttävät Internetiä verkko-ostosten tekoon muita Pohjoismaita vähemmän, mutta kertaostoksien arvo on täällä Euroopan korkein.

Tutkimus: asuntohintojen nousu 80-luvun lopulla ei ollut kupla

Asuntohintojen raju nousu 1980-lopun lopulla ei ollut kupla. Hintojen nousu selittyy talouden perustekijöillä: työllisyydellä, tuloilla ja koroilla.

Rakennusalalla puutetta Venäjän viennin osaajista

Rakennusala pelkää, että ammattitaitoisen työväen puute pudottaa suomalaisen rakennusviennin kelkasta juuri kun Venäjän talous on palannut kasvu-uralle. Lisäksi heikko rupla houkuttelee tuotantoa Venäjän rajojen sisäpuolelle, ilmenee rakennusalan kaavailemasta uudesta Venäjä-strategiasta.

Kemijoki ostaa Fortumilta neljä vesivoimalaa 750 miljoonalla

Fortum myy Kemijoki Oy:lle Lieksankosken, Pankakosken, Anjalankosken ja Inkeroisten vesivoimalaitokset. Kauppahinta on 126 miljoonaa euroa eli noin 750 miljoonaa markkaa.

Valtion kassa kasvoi muhkeasti alkuvuonna

Verotulojen kasvu ja suuret osakkeiden myyntituotot kasvattivat vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana tuntuvasti valtion tuloja.

Teollisuus aikoo edelleen panostaa puuenergiaan

Teollisuus panostaa jatkossakin puuenergian käytön lisäämiseen. Tästä keskeisenä osoituksena ovat ajankohtaiset voimalaitoshankkeet, joissa useissa puu on merkittävä energianlähde, TT:n energiapoliittinen asiamies Jouni Punnonen sanoo.

Saunalahti yhdistää puhelut ja Internetin monitoimiliittymäksi

Tele- ja Internet-operaattori Saunalahti muuttaa tavallisen Internet-liittymän uudenlaiseksi monitoimiliittymäksi.

Viikon varrelta - kotimaan talousuutisia lyhyesti

Viikon varrelta - ulkomaisia talousuutisia lyhyesti

Sivun alkuun