Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Terveyskeskusten pahin ruuhka-aika alkanut



Terveyskeskusten pahin ruuhka-aika on alkanut kaikkialla Suomessa. Lääkäreiden vastaanottoaikoja voi joutua odottamaan jopa viikkoja. Myös päivystykset ovat ruuhkaisia juhannuksesta aina elokuun puoliväliin saakka, vaikka kesäisin palvelujen tarve yleensä vähenee.


Ruuhkia aiheuttaa muun muassa lääkäreiden ja heidän sijaistensa puute. Sairaaloissa lääkäritilanne on jonkin verran parempi, mutta ilta- ja yöpäivystysten keskittäminen terveyskeskuksista sairaaloihin saattaa aiheuttaa jonotusta.

Lääkäriliiton apulaisneuvottelupäällikön Mikko Kankaan mukaan huonoin lääkäritilanne on Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. - Nämä ovat olleet kautta aikojen alueita, jotka oirehtivat, jos lääkärivajausta on.


Lääkäripulaa ympäri Suomea

Lääkäripula vaivaa kuitenkin lähes koko maata.

On myös joitakin huonoon huutoon joutuneita terveyskeskuksia, joihin lääkärit eivät mene, jos muualta töitä saavat, sanoo Kangas.

Yksi huolenaihe on hänen mukaansa myös lääkäreiden "karkaaminen" ulkomaille.

Selvää kuitenkin on, että lääkärien vähäinen määrä ei ole syynä lääkäripulaan. Ajatus päivystyksen keskittämisestä sairaaloihin on Kankaan mielestä hyvä, mutta ei ratkaisu ongelmaan.

Päivystysjärjestelmä on erittäin raskas ja ihmisiä sitova. Mutta jos on pula lääkäreistä ja pitkät jonot vastaanotoille, ja siihen pamautetaan vielä uusi päivystyssuunnitelma, niin ei siitä voi hyvää seurata.

Kangas haluaa korostaa, että ennen kuin päivystystä päästään järkeistämään, täytyy saada päiväaikainen järjestelmä toimimaan.

- Jos päiväaika ei toimi, päivystyspotilaaksi ilmoittautuu jokainen, joka tuntee tarvitsevansa lääkäriä, oli se sitten päivystysapua tai muuta.


"Suhteellinen ongelma"

Kangas huomauttaa, että lääkäripula on suhteellinen ongelma.

Nyt kun pula on suuri, julkisuudessa ja kunnissakin valitetaan, että väkeä ei ole. Kuitenkin monet kunnat kuten Vantaa lomauttivat lääkäreitään viime vuonna, hän ihmettelee.

Kankaan mukaan kuntien taloudelliset suhdanteet ohjaavat pitkälle tilannetta.

Kun on parempi aika, haetaan sijaisia lyhyillekin ajanjaksoille. Jos sijaista ei saada, siitä nostetaan hirveä melu.

Kangas sanoo aistivansa Suomen terveydenhuollossa murroksen ajan.

Erilaisia uusia toimintojen järjestämistapoja tulee varmaan esiin, muttei kovin nopeasti. Varsinkin sosiaali- ja terveysministeriö on hyvin jähmeä muutoksille. Sieltä vakuutetaan, että olemme alan mallimaa. Mutta kun joku arvioi, että Suomessa meneekin EU-alueella lähes huonoiten, selitetään vain, että tutkimus on huonosti tehty.

- Pitäisi katsoa rehellisesti, onko nykyinen järjestelmä toimiva vai olisiko joku toinen malli parempi.


Rovaniemellä hoidetaan vain päivystyspotilaita

Rovaniemen terveyskeskuksessa lääkäripula on johtanut siihen, että ainoastaan kiireellistä hoitoa vaativat päivystyspotilaat pystytään hoitamaan kesäkuukausien aikana. Noin 36 000:ta asukasta palvelevassa terveyskeskuksessa on esimerkiksi tällä viikolla töissä vain neljä lääkäriä.

Terveyskeskuksen vs. johtava lääkäri Pekka Lampela kertoo, että kesäksi on saatu vain yksi sijainen. Terveyskeskuksessa on yhteensä 22 lääkärinvirkaa, joista kolme on täyttämättä.

Lääkäriliitto on asettanut avoimet lääkärin virat hakukieltoon terveyskeskuksen hallinnollisten ongelmien vuoksi. Kiistaa on muun muassa virkanimityksistä.

Ongelmaa ratkomaan on perustettu työryhmiä, mutta kesälomien vuoksi tilanteen ei odoteta paranevan ennen elo-syyskuuta, Lampela kertoo.

Lääkäritilannetta pahentaa vielä se, että kaksi lääkäriä on vastikään irtisanoutunut, kaksi puolittanut virkansa ja yksi virkavapaalla.

Työtilanne on pöyristyttävä. Esimerkiksi itse teen työviikon aikana normaalitilanteessa 60-70 tuntia vaativan työmäärän, Lampela sanoo.

Sijaisia ei Lampelan mukaan ole tarjolla. Osasyyksi hän arvelee 90-luvun politiikkaa, joka karsi sijaismäärärahoja kunnissa. Nuoret vastavalmistuneet lääkärit eivät "oppineet" hakeutumaan terveyskeskuksiin, vaan lähtivät mieluummin ulkomaille.

Kymmenen vuotta Rovaniemen terveyskeskuksessa työskennellyt Lampela pitää kesän tilannetta edellisvuosia pahempana. Ensimmäisiä vastaanottoaikoja terveyskeskuksessa on saatavilla vasta elokuussa.

STT-IKK
30.6 2000


Kotimaa -sivulle