Vrouw Marian löytäjät etsivät nyt hopeaprikiä
Vrouw Marian hylyn löytäneet sukeltajat ovat ryhtyneet etsimään uutta "aarrelaivaa" Jussarön edustalta.
Tähtäimessä on vuonna 1782 uponnut hollantilainen priki De Catherine, jonka hopealastista vain osa saatiin tuolloin pelastettua. Lastin omistajalle kuului myös osa Vrouw Marian mukana uponneesta hopeasta. Maria-rouvan tavoin myös De Catherine oli matkalla Pietariin.
Pro Vrouw Maria -yhdistyksen varapuheenjohtaja Rauno Koivusaari kertoo, että hopeaprikistä on saaristossa kerrottu tarinoita sukupolvien ajan.
Viime kesänä löytämänsä Vrouw Marian hylyn kuvaamiseen yhdistys ei ole saanut omaa lupaa Museovirastolta. Muutamat yhdistyksen jäsenet ovat kuitenkin mukana Merimuseon järjestämällä Vrouw Marian tutkimusleirillä Nauvon edustalla.
Tutkija Maija Fast Merimuseosta huomauttaa, ettei tilanteessa ole mitään poikkeuksellista. Veden allakin arkeologisia arvokohteita tutkitaan nimenomaan arkeologin johdolla. Löytäjillä on oikeus osallistua näihin tutkimuksiin, mutta ei järjestää omiaan.
Kiinnostavaa löytyy
Jussarön vesillä yhdistyksen sukeltajat ovat osuneet jo muutamaan hylkyyn, jotka eivät kuitenkaan sovi De Catherinea koskeviin kuvauksiin. Jotakin muuta mielenkiintoista sen sijaan on jo löytynyt, lupailee Koivusaari.
De Catherinesta on arkistoista saatu niin tarkat tiedot, että sukeltajat uskovat tunnistavansa hylyn, jos se kohdalle sattuu. Laivan kohtaloa ei kuitenkaan tunneta yhtä hyvin kuin Vrouw Marian historiaa, mutta toisaalta etsintäalue on tällä erää pienempi, selvittää Koivusaari.
Prikistä pelastettu hopea huutokaupattiin aikoinaan Tammisaaressa. Tiettävästi hylkyyn kuitenkin jäi arvokasta lastia, joten 1800-luvulla sitä ehdittiin etsiä laajasti mutta tuloksetta, Koivusaari sanoo.
Kiista jatkuu oikeudessa
Koivusaaren mukaan Vrouw Marian omistusoikeuksia koskevaa kiistaa käydään tästedes raastuvassa, sillä Museoviraston ja yhdistyksen englantilaisen asianajajan neuvottelu aiemmin tässä kuussa ei tuottanut tulosta.
Museovirasto katsoo selvitysmies Pekka Honkasen raportin mukaisesti, että kaikki oikeudet hylkyyn kuuluvat muinaismuistolain perusteella valtiolle. Sukeltajat saavat kuitenkin näkemyksilleen tukea Åbo Akademin yksityisoikeuden professorilta Peter Wettersteinilta, joka on ryhtynyt tutkimaan aihetta. Hänen mukaansa tilanne ei suinkaan ole yksiselitteinen.
Vrouw Marialle on määrätty suoja-alue, jonka halkaisija on 1,5 kilometriä. Vesialueen omistaa metsähallitus, suoja-aluetta taas valvoo merivartiosto. Alueella ei saa ankkuroida aluksia eikä sukeltaa muuten kuin vaarassa olevan aluksen pelastamiseksi.
Suoja-alueita on aiemmin perustettu kahdelle muulle hylylle: Kotkan edustalle uponneelle venäläiselle St. Nikolaille sekä hollantilaiselle St. Mikaelille, jonka matka Vrouw Marian viimeisen purjehduksen tavoin päättyi Nauvon vesille. Muihin löydettyihin hylkyihin sen sijaan saa sukeltaa vapaasti.
"Uusien" yli sata vanhojen hylkyjen löytymisestä on ilmoitettava Museovirastolle, muistuttaa Fast.
Hylkyjen omistus epäselvää
Yksityisoikeuden professori Peter Wetterstein Åbo Akademista pitää valtion omistusoikeutta Vrouw Marian hylkyyn ja lastiin pulmallisena, koska sitä perustellaan muinaismuistolailla.
Hänen mielestään kaikkia uponneita aluksia koskevat lait on tarkistettava pian ja perusteellisesti. Tätä nykyä pykäliä joudutaan tulkitsemaan liikaa ja palkkioiden puute houkuttelee ryöstelemään hylkyjä salassa.
Wetterstein tähdentää, että muinaismuistolaki on säädetty kansallista kulttuuriperintöä varten ja lakia olisi sovellettava vain lähtökohtansa mukaisesti. Vrouw Marian merkitystä kotoisessa kulttuurihistoriassa sietää hänen mielestään pohtia tarkoin.
- Hollantilaisalus oli matkalla Hollannista Venäjälle, kun se sattumalta joutui meidän karikoihimme.
Vrouw Maria -selvitysmiehen Pekka Honkasen tavoin Wetterstein toteaa myös, ettei itse hylyn omistuksesta ole säädöksiä. Jos se tulkitaan muinaismuistoksi, Museovirasto voi kyllä kieltää siihen kajoamisen.
Pelastuspalkkio nostajille
Wetterstein tähdentää, että omistusoikeus ja määräysvalta ovat eri asioita. Hylky siis kuuluu alkuperäisille omistajille ja, jos heitä ei löydy, löytäjille. Lastin omistus ratkeaa vasta esine esineeltä sen mukaan, ovatko ne lain tarkoittamia muinaismuistoja.
Jos Museovirasto rajoittaa sukeltamista eikä sillä itsellään ole varoja esineiden nostoon, ratkaisun oikeutusta voidaan miettiä, huomauttaa professori.
Jos taas sukeltajat saisivat nostaa aarteita ja ne todettaisiin valtion omaisuudeksi, heillä olisi hänen mielestään oikeus meripelastuspalkkioon. Selvitysmiehen raportissa oikeus palkkioon kiistettiin, koska merilakia painavampi muinaismuistolaki ei tunne palkkioita vedenalaisista löydöistä.
Wetterstein taas tulkitsee, että pelastuspykälien osalta merilaki pätee laivarouvaan, koska juuri nämä pykälät eivät ole suorassa ristiriidassa muinaismuistolain kanssa.
Jos siis Pro Vrouw Maria -yhdistys pysyy aikeessaan ja vie kiistan oikeuteen, ainakin juristeilla ja tiedotusvälineillä riittää hupia. Valtion oikeuksien lisäksi pohdittavaa on myös löytäjien sekä mahdollisten omistajien välisissä suhteissa, muistuttaa Wetterstein.
Tähän mennessä sukeltajien edustajat ovat hakeneet esiin ainakin Venäjän tsaariperheen jälkeläisiä sekä 1700-luvun vakuutusyhtiöiden oikeudenomistajia. Näidenkin pitää pystyä osoittamaan omat oikeutensa.
- Kovin kiinnostavaa, myhäilee lakiprofessori.
STT-IKK
30.6 2000
