Brittikirjailijat dekkarin syvintä olemusta etsimässä
Hiljattain Helsingissä järjestetyssä brittidekkariseminaarissa pohdittiin, miksi dekkarit ovat suositumpia kuin esimerkiksi romanttiset tarinat. Seminaarissa keskusteltiin myös perinteisen ja modernin rikoskirjallisuuden eroista.Luennoitsijoina tässä Suomen dekkariseuran ja British Councilin järjestämässä tilaisuudessa olivat mm. britit Caroline Graham, Phil Lovesey ja Val McDermid.
Melko perinteisiä salapoliisitarinoita kirjoittava Caroline Graham totesi, että neiti Marplen ja Hercule Poirot'n kaltaiset etsivähahmot ovat historiaa.
Enää dekkareissa ei eksentrinen älykkö etsi yläluokkaisessa ympäristössä ylivoimaisen loogisen päättelykykynsä avulla vastausta kysymykseen kuka murhan teki. Moderneissa rikoskirjoissa keskeinen arvoitus on, miksi murha tehtiin.
Nykykirjailijat ovat siis kiinnostuneempia rikollisten motiivien selvittelystä kuin nokkelan juonen ja yllättävän loppuratkaisun laatimisesta.
Dekkarikirjailijoista melko suuri osa on naisia, ja naiset myös lukevat innokkaasti salapoliisikirjoja. Seminaarissa mietittiin syytä tähän. Nasevimman vastauksen antoi Val McDermid, jonka mukaan naiset eivät ole saaneet ilmaista negatiivisia tunteita yhtä vapaasti kuin miehet.
Ehkä dekkareiden lukeminen ja kirjoittaminen on naisille on yksi tapa käsitellä aggressioitaan.
- Eräälle innokkaalle dekkarien lainaajalle kirjastovirkailija oli suositellut uutta kiinnostavaa rikoskirjaa. Tämä oli vastannut, ettei tarvitse enää dekkareita, koska aviomies kuoli jo.
Konservatiivinen kulta-aika
Val McDermid esitti mielenkiintoisen väitteen. Hänen mukaansa se, ettei prostituoituja murhannut Viiltäjä-Jack ikinä jäänyt kiinni, oli yksi syy siihen, että Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinoista tuli heti niin suosittuja.
Sherlock Holmesilta ei jäänyt mitättöminkään johtolanka huomaamatta.
- Ihmiset kaipasivat oikeuden toteutumista. Sherlock Holmes pystyi parin johtolangan perusteella päättelemään rikollisen henkilöllisyyden.
Salapoliisikirjallisuuden ensimmäiseen aaltoon kuului Conan Doylen lisäksi mm. Edgar Allan Poe ja Wilkie Collins, jonka vuonna 1868 julkaistun The Moonstone -kirjan P.D. James väittää olevan ensimmäinen oikeaoppinen salapoliisitarina.
Dekkarin toinen aalto toi mukanaan Dorothy L. Sayersin ja Agatha Christien kaltaisia klassikoita. Tätä 1920-luvulta alkanutta vaihetta kutsutaan brittidekkarin kulta-ajaksi.
Vastaisku Amerikasta
McDermidin mukaan englantilaisen salapoliisiromaanin maailma oli kuitenkin tuolloin äärimmäisen konservatiivinen. Kirjoissa ratkaistiin yläluokkaisessa ympäristössä rikoksia aina samaa etsivä-ruumis-epäillyt-kaavaa noudattaen.
Ajan yhteiskunnalliset muutokset eivät heijastuneet tarinoihin mitenkään: kulta-ajan dekkareiden kaavamaisuus olikin McDermidin mielestä eräänlaista taistelua kaaosta vastaan: vaikka maailma muuttui nopeasti, englantilainen salapoliisiromaani säilyi samanlaisena aina 1970-luvulle saakka.
- Amerikkalainen kovaksikeitetty dekkari olikin sitten antiteesi brittiläiselle palapelidekkarille. Dashiell Hammettin kaltaisten kirjailijoiden tarinoissa establishmentti koostui pahoista jätkistä. Korruptoituneista miehistä, jotka leikkasivat kurkun auki niiltä, jotka asettuivat poikkiteloin heidän tielleen.
- Brittidekkareissa establishmenttiin sitä vastoin kuuluivat hyvät jätkät, analysoi McDermid britti- ja jenkkidekkareiden välisiä eroja.
Lisäksi rikoskirjallisuuteen syntyi uusi alalaji: psykologinen trilleri. Näissä kirjoissa paha ei saanutkaan palkkaansa, vaan lukija joutui/pääsi sukeltamaan rikollisen mieleen esimerkiksi Patricia Highsmithin Ripley-kirjoissa.
- Kuten Jung sanoi, dekkarit mahdollistavat tukahdutettujen intohimojen ja halujen vaarattoman kokemisen, siteeraa McDermid tunnettua psykologia.
Nykyään puhutaan brittidekkarin kolmannesta aallosta. Val McDermid sanoo, että yksi suuri vaikuttaja on elokuvaohjaaja Quentin Tarantino. Phil Loveseyn mukaan myös televisio on vaikuttanut paljon nuorten kirjailijoiden tapaan kirjoittaa nopeaa dialogia.
Muuten Lovesey ei innostu koko kolmas tai uusi aalto -termistä, vaan väittää sen olevan lähinnä markkinointijippo.
- Kaikilla kirjailijoilla on leimasta riippumatta lopulta sama päämäärä: kertoa hyvä tarina mahdollisimman viihdyttävästi.
Phil Loveseyn esikoisromaanin Verinen perintö julkaisee Book Studio toukokuussa.
Val McDermidin tuotannosta on Otava julkaissut kirjat Sammunut syke 1998 ja Takaisku 1999. Kolmas suomennos, jossa päähenkilönä rikoksia selvittelee manchesterilaissalapoliisi Kate Brannigan, ilmestyy näillä näkymin keväällä 2001.
Caroline Grahamin kirjoista on suomennettu niin ikään kaksi: Kämmekkä kukkii kuolemaa 1991 ja Marionetin kuolema 1999 (Tammi). Grahamin kirjoihin perustuva Barnaby-sarja pyörii parhaillaan Suomenkin televisiossa, pääroolissa Bergeracista tuttu John Nettle.
STT-IA
31.3.2000
