Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







IMF:n uusi pääjohtaja tukee uudistuksia



Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n uudeksi pääjohtajaksi valitun Horst Köhlerin mukaan valuuttarahastoa ei tarvitse keksiä uudelleen, mutta uudistukset ovat välttämättömiä sen aseman säilyttämiseksi.


Saksalainen Köhler aloittaa IMF:n pääjohtajana toukokuun alussa. Köhlerin mielestä valuuttarahaston on toimittava aiempaa läheisemmässä yhteistyössä yksityisen sektorin kanssa ja keskityttävä lyhytaikaiseen luotonantoon.

Molemmat kysymykset olivat keskeisiä vaatimuksia Yhdysvaltain kongressin valuuttarahastoa käsittelevässä raportissa.

- IMF jatkaa samaan aikaan toimintaansa tukeakseen rahoituksellaan kasvua köyhimmissä maissa ja voittaakseen niiden väestön luottamuksen, sanoi Köhler.

Ellei Kansainvälinen valuuttarahasto olisi jo olemassa, olisi juuri nyt Köhlerin mukaan oikea aika keksiä se. On yhä ilmeisempää, että yksittäiset maat voivat odottaa valoisaa tulevaisuutta vain, jos koko maailma kehittyy myönteisesti, hän huomautti.

Köhler sanoi, että hän tuo uuteen tehtävään kokemuksensa Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin EBRD:n johtajana. Erityisesti hän mainitsi yhteistyön yksityisen sektorin kanssa.


Yksityistä sektoria kuunneltava

- Valuuttarahaston on nähtävä oma roolinsa yksityisten pääomavirtojen katalyyttinä. Siksi minun on työskenneltävä yhteistyössä yksityisen sektorin kanssa ja kuunneltava sitä, Köhler totesi.

Köhler huomautti, etteivät kaikki yksityiset pääomavirrat ole eduksi kehittyville kansantalouksille.

Vaikka IMF:n uusi pääjohtaja ei hyväksykään pääomaliikkeiden sääntelyä, hän olisi valmis harkitsemaan jonkinlaisten rajoitusten asettamista epävakautta synnyttäville pääomavirroille.

- En kavahtaisi tekemästä päätöstä lyhytaikaisten pääomavirtojen rajoittamisesta, jos ne sillä tavoin saataisiin vastaanottavan maan rahoituksen vastaanottokyvyn tasolle, kertoi Köhler. Hän mainitsi esimerkkinä tästä Chilen.


Kehitysmaiden luottamus voitettava

Köhler toivoi myös, että IMF saavuttaisi nykyistä hyväksytymmän aseman kehitysmaissa, joiden asukkaat tuntevat usein itsensä valuuttarahaston uhreiksi sen avun saajien asemesta. Ensimmäiset työmatkansa pääjohtajana hän sanoi tekevänsä Latinalaiseen Amerikkaan, Afrikkaan ja Aasiaan.

- Ihmiset on saatava vakuuttuneeksi siitä, että globalisaation ansiosta heillä on mahdollisuus elää maailmanlaajuisessa yhteisössä, joka kunnioittaa heidän juuriaan, Köhler sanoi.

Köhler ei kuitenkaan lupaa kenellekään "avointa valtakirjaa" IMF:ltä. Kaikkein köyhimmät maat eivät voi odottaa velkojensa anteeksiantoa, elleivät ne vastapainoksi ole valmiita taloudellisiin ja rakenteellisiin uudistuksiin, hän varoitti.

Suureksi haasteeksi Köhler mainitsi Aasian painon lisäämisen valuuttarahaston toiminnassa. Sen nosti esiin myös Japanin valtiovarainministeri Kiichi Miyazawa, kun Köhler vieraili jokin aika sitten Tokiossa.


Venäjältä odotetaan todellisia uudistuksia

Valuuttarahaston on lähiaikoina myös päätettävä Venäjän-politiikastaan. IMF:n on ratkaistava, kuinka se toimii yhteistyössä presidentti Vladimir Putinin hallituksen kanssa.

Päätöstä odottavat lisäksi Venäjän kanssa sovitut 4,5 miljardin dollarin valmiusluotot, jotka jäädytettiin Venäjän talousuudistusten puutteen vuoksi.

Köhler sanoi, että IMF:n on vastakin oltava osallisena Venäjän kehityksessä. Hän piti Putinia henkilönä, jonka kanssa IMF voi hoitaa asioita. Köhler haluaa kuitenkin nähdä todellisia uudistuksia ennen kuin IMF aloittaa uudelleen valmiusluoton maksatukset Venäjälle.

IMF:n uudistamiseen liittyvien haasteiden lisäksi Köhler myöntää, että hänellä on edessään myös kova henkilökohtainen testi. Pääjohtajan valintaprosessi jätti pahan maun, hän arvioi.

Köhler valittiin IMF:n pääjohtajaksi kuukausia kestäneen kinastelun jälkeen. Hän nousi IMF:n johtoon vasta kun Saksan ensimmäinen pääjohtajaehdokas veti Yhdysvaltain kanssa käydyn nöyryyttävän kiistan päätteeksi pois ehdokkuutensa.

Köhler korosti kuitenkin sitä, että hänellä on IMF:n pääjohtajan tehtävän edellyttämä kokemus.

Ennen EBRD:n pääjohtajaksi siirtymistään hän osallistui mm. Euroopan valuuttakurssijärjestelmän rakentamiseen, velkaneuvotteluihin Venäjän kanssa sekä Saksojen yhdistymisen suunnitteluun ja toimi avustajana johtavien teollisuusmaiden ryhmä seitsemän huippukokouksissa.

- Minä tunnen hankkineeni tiettyä kokemusta. En hermostu kohdatessani uusia asioita, koska olen niin usein joutunut tilanteisiin, joissa kenelläkään ei ole ollut valmiita vastauksia, sanoi Köhler.

STT-MH
31.3.2000


Talous -sivulle