Muut lehdet keskiviikkona 22.3.2000

Kansan Uutiset katsoo, että Koivisto on ottanut vanhan isännän roolin

Suomen maaseudulla on nähty monta draamaa, kun vanha isäntä on luovuttanut talon pidon jälkeläisilleen, mutta ei malta olla alituiseen opastamatta ja tuomatta julki, että uusi polvi tekee kaiken hieman väärin.

Presidentti Mauno Koivisto on eläkepäivillään ottanut eräänlaisen kansakunnan vanhan isännän roolin. Se on hyväkin asia: ulkopoliittisia toisinajattelijoita tarvitaan, ja entinen presidentti sopii siihen tehtävään. Hänellä on tietoa ja kokemusta, ja häntä uskotaan.

Koivisto tuomitsi viime keväänä kansainvälisen yhteisön sotilaallisen puuttumisen Kosovon kriisiin ja siinä samalla myös Suomen ulkopoliittisen linjan. Nyt Koivisto arvostelee Ilta-Sanomien haastattelussa (21.3.) EU-maiden Itävallan vastaisia toimia, joihin Suomi on yhtynyt.

Tällä menolla eläkeläispresidentistä tulee kaikkien niiden henkinen johtohahmo, jotka eri syistä vastustavat Suomen nykyistä ulkopoliittista linjaa. Myös hänen entiset vastustajansa, kuten Paavo Väyrynen, lienevät nyt innokkaita koivistolaisia.

Koivisto on vanhan koulukunnan miehiä, jotka näkevät kansainvälisen politiikan lähes yksinomaan kyynisenä valtapelinä eivätkä anna arvoille ja ihanteille siinä mitään sijaa. Koivisto pitää tärkeämpänä, että kansainvälisessä politiikassa noudatetaan "laillisia" muotoja ja menettelytapoja, kuin päätösten sisältöä tai inhimillisiä seuraamuksia.

Koivisto toppuutteli tämän ajattelutapansa mukaisesti Baltian maiden itsenäisyyshankkeita viime vuosikymmenen alussa. Jos baltit olisivat noudattaneet hänen neuvojaan, Viro, Liettua ja Latvia taitaisivat vieläkin odottaa itsenäisyyttään.

Koivisto oli muodollisesti oikeassa, kun hän katsoi, että serbien toimiin Kosovossa olisi saanut puuttua vain YK:n luvalla ja että koko kriisi oli Jugoslavian sisäinen asia. Mutta YK:n lupaa ei Venäjän ja Kiinan vuoksi ollut saatavissa, ja kansanmurha ja Kosovon tyhjentäminen albaaneista oli inhimillisistä syistä pakko estää.

Totta on, että EU-maiden Itävalta-päätös on "täysin sekasikiö". Ei ollut virkamiesvalmistelua, ei muistioita, ei virallisten elinten kokouksia. Oli vain tavaton kiire ja pääministereiden välisiä puhelinkeskusteluja. Mutta Koivisto sekoittaa myös itse; niin tarkka kuin hän on muodoista, hän ei näytä ymmärtävän, että kyse ei ole EU:n, vaan neljäntoista EU-maan päätöksestä. Mikään EU-elin ei voikaan puuttua Itävallan tilanteeseen niin kauan kuin Itävalta noudattaa EU-sitoumuksiaan.

Jos Itävalta-päätös olisi tehty muodollisesti oikein, olisi paljon enemmän aihetta huoleen, että EU sekaantuu jäsenmaidensa - varsinkin pienten - hallitusten muodostamiseen. "Sekasikiöpäätös" on pelkkä poliittinen mielenilmaus, eräänlainen häpeäpaalu. Se ei vaikuta millään tavalla Itävallan asemaan EU:ssa tai Itävallan taloudellisiin etuihin. Itävaltalaiset voivat antaa "tällaiselle tervehtimiskiellolle ja siihen liittyvälle öykkäröinnille" sen painon kuin haluavat.

Tällaisena päätös on jo täyttänyt tehtävänsä, ja EU-maiden olisi pystyttävä sopimaan Itävalta-suhteidensa normalisoimisesta. Itävaltalaiset tietävät tarpeeksi hyvin olevansa tarkkailuluokalla.

Myös Suomenmaa ottaa kantaa Koiviston haastatteluun

Presidentti Mauno Koivisto tuuletti raikkaalla tavalla tunkkaiseksi käynyttä Itävalta-keskustelua (Ilta-Sanomat 21.3.). Koivistosta on tulossa huutavan ääni korvessa. Hän alkaa olla ainoita älyllisiä toivoja vaihtoehdottomaksi liturgiaksi latistetussa poliittisessa keskustelussa. Oppositioääniä kuuluu toki muualtakin, mutta poliittinen oppositio on helppo leimata ja vähätellä turhautuneeksi ilonpilaajaksi.

Presidentti Koivisto uskalsi todeta EU:n Itävalta-päätöksen täydelliseksi sekasikiöksi ja teki sen uskottavasti. Itävallan boikotointipäätös tehtiin puhelinkierroksella ilman normaalia valmistelua ja keskustelua. Päättävä elinkin eli jäsenmaiden pääministerit oli outo.

Päätökseksi tuli "tervehtimiskielto ja siihen liittyvä öykkäröintipakko". Sitä paitsi EU istui jäsenmaidensa housuilla tuleen, kun se pani yksittäisten jäsenmaiden edustajat boikotoimaan itävaltalaisia.

Koivisto on Itävalta-boikotin valossa perustellusti huolissaan pienten EU-maiden suvereniteetista ja itsenäisestä päätöksenteosta samoinkuin unionin "imperialistisista" piirteistä. Koiviston tapaan voi hyvin epäillä myös öykkäröintipakon tehoa pelätyn poliittisen ääri-ilmiön torjunnassa.

On syytä uskoa, että EU:n uhittelu pientä jäsenmaataan kohtaan antaa käyttövoimaa unionia vastustaville ja halveksiville ääriaineksille. Mitä olisi fasismi ilman vihollista? EU on suorastaan tarjoutunut innoittajaksi pitkään uinuneille pimeille poliittisille voimille.

EU on alun perin perustettu torjumaan fasismin tapaisia tuhovoimia Euroopassa. On olemassa vaara, että kun rakennelma saadaan ylätasolla kuntoon, se alkaa alatasolla murentua. Siitä on osoituksena muutakin kuin ääripopulistinen kritiikki unionia vastaan. Perustukset ovat EU:ssakin alimpana eli kansalaistasolla, ja ne on syytä pitää kunnossa.

Uskollisena radikaalis-idealistiselle imagolleen ulkoministeri Erkki Tuomioja ehti jo vaatia Itävalta-boikotin purkamista. Yhtä uskollinen hän oli luovuttajaimagolleen, kun hän seuraavana päivänä totesi lakonisesti, että EU:ssa ei ole odotettavissa asiassa uusia päätöksiä.

Omituisia piirteitä sai myös kansanedustaja Petri Neittaanmäen hankkeen herättämä keskustelu. Neittaanmäen pääministeri Paavo Lipposen menettelyyn kohdistunut muistutushanke oli ehkä raakile ja ainakin huonosti valmisteltu. Kummallista sen sijaan oli kauhistelu, joka mediassa nousi. Joka kanavalla toitotettiin päiväkausia jonkun kommentaattorin oivallusta, että muistutus on järeä ase, koska "se voi viedä pääministerin valtakunnanoikeuteen".

Jos eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja yleisistunnon käsittely olisi todella vienyt pääministerin valtakunnanoikeuteen, silloin ministerivastuulain mukainen muistutus olisi ollut ei vain järeä vaan hyvin tarpeellinen.

Kainuun Sanomien mukaan Putinin linjasta on menossa arvauskilpailu

Venäjän tuleva presidentti tunnetaan, mutta hänen linjaansa ei. Mitä merkitsee järjestys, mitä demokratia, mitä markkinatalous Putinin Venäjällä. Millainen suurvalta Venäjä haluaa olla.

On ilmeisen varmaa, että Vladimir Putin voittaa ensi viikonvaihteen vaalit. Hänen kannatuksensa on viime tietojen mukaan pudonnut niukin naukin alle 50 prosentin. On mahdollista, että tarvitaan toinen kierros, vaikka kilpailijat ovat kaukana takana.

Lännessä arviot Putinista alkavat lähes aina toteamuksesta, että tulevakin presidentti on neuvostojärjestelmän kasvatti, KGB:n mies. Päätelmä on helppo. Mistäpä Venäjällä löytyisi kokeneita hallintomiehiä edes keski-ikäisten joukosta, ellei NKP:n kasvateista.

Vladimir Putin on raottanut pyöreästi aikomuksiaan Suomessakin julkaistussa kirjoituksessa. Mutta edes kohtuullisen selkeää vaaliohjelmaa ei ole toistaiseksi nähty. Putin aikoo saada maahan järjestyksen ja lakien kunnioituksen. Sekin on itsestään selvyys, sillä koko kansa kaipaa järjestystä, jopa kovaa kuria. Ilman järjestyksen nimiin vannomista vaaleja ei voi voittaa.

Mitä tämä lopulta merkitsee, se nähdään. Venäjän lainsäädäntö ei takaa demokratiaa eikä vakautta markkinoiden odottamassa mielessä. Ennen kuria pitää olla moderni lainsäädäntö. Ehkä eniten arvailtu kysymys kuuluu, haluaako ja pystyykö Putin panemaan järjestykseen niin sanonut oligarkit tai karkeammin ilmaisten rosvokapitalistit.

Jos Venäjän talous aiotaan nostaa nousuun, on vannottava markkinatalouden nimiin. Maa tarvitsee ulkomaisia sijoituksia. Ellei synny selkeää lainsäädäntöä ja pelisääntöjä, investointi-into ei syty, ja Venäjän nousu Putinin aikana jää haaveeksi. Lännen johtajilla on aitoa halua auttaa Venäjää ja Putinia, mutta yrityksiä länsi ei voi määräillä.

Lännen suuret ja pienet valtiot haluavat tulla Venäjän kanssa toimeen, kävi miten kävi. Tämä on erityisen tärkeää Suomelle. Länsimaiden hallitusten tapa reagoida Tshetshenian osoittaa, että suuren vallan suurille liikavarpaille ei haluta astua liian kipeästi, vaikka ihmisoikeusaate sitä vaatisikin.

Tästä päästään kysymään, millaiseksi suurvallaksi Putin aikoo Venäjän nostaa. Viime aikojen lausunnot eivät lupaa pelkkää hyvää. Boris Jeltsin ehti jo uhota ydinasearsenaalilla. Koko ydinaseoppiakin on rukattu siten, että aseen käyttökynnys on aikaisempaa matalampi. Jotakin pelottavaa on myös siinä, että Putin on nousemassa presidentiksi sodan avulla. Kolme neljännestä venäläisistä kannattaa edelleen sotaa Tshetshenian nujertamiseksi.

Pelot eivät välttämättä toteudu. Putin voi rakentaa suurvaltaa kohottamalla maansa vakautta, taloutta ja itsetuntoa rauhallisin ottein ryhtymättä uhoamaan kansainvälisissä yhteyksissä. Suomelle tämä on kaikkein tärkein ongelma: EU:sta ja Natosta riippumatta Venäjä on vielä pitkään Suomen kohtalonkysymys.

Venäjä on maailman presidenttivaltaisin maa. Presidentti, hänen lähipiirinsä ja molemmat yhdessä luovat politiikan, jonka kanssa on toimittava myös täällä. Putin vaikuttaa hyvin vahvalta ja itsenäiseltä, mutta ei voi hallita yksin. Taustavoimien laatua tarkkaillaan tarkasti ja pitkään sekä sijoituksia suunnittelevissa läntisissä yrityksissä että hallituksissa.

Kaleva ottaa kantaa eduskunnan talouskeskusteluun

Eduskunnan ohjaava ote jää vähäiseksi, vaikka kansanedustajat pääsivät keskustelemaan hallituksen tiedonannon pohjalta budjettikehyksestä. Ristiveto jättää ohjat hallitukselle.

Eduskunnan ensi kertaa saama mahdollisuus keskustella vaalikauden budjettikehyksistä hallituksen tiedonannon pohjalta innosti kansanedustajat vilkkaaseen keskusteluun. On kuitenkin ilmeistä, että parlamentin ohjaava ote jää vähäiseksi. Riittävää yhteisymmärrystä on selvästikin turha odottaa. Ristiveto jättää hallitukselle ohjat valmistella talousarvioita entiseen tapaan.

Työttömien asema nousi täydestä syystä näkyvään asemaan keskustelussa, mutta yksituumaisuuteen ei siltäkään osin päästy. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) lupaili jo täksi kevääksi tulevaisuuspakettia, jossa osoitetaan lisää rahaa tutkimukseen, koulutukseen ja joihinkin työllistäviin investointeihin. Ne päätökset hän kuitenkin kytki nykyisen työttömyysturvalain soveltamisen tarkistamiseen tavalla, joka närkästytti vasemmiston puhujat.

Niinistö piti kohtuuttomana sitä, että laajasta työttömyydestä huolimatta monilla aloilla koetaan vaikeaksi saada uusia työntekijöitä. Hänen mielestään maassa olisi ryhdyttävä noudattamaan lakia, jonka mukaan kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen on otettava avoin paikka vastaan, vaikka se olisi oman ammattialan tai asuinalueen ulkopuolella.

Vasemmistossa on perinteisesti pidetty työttömien aseman kiristämistä kohtuuttomana, surkeaan asemaan joutuneiden ihmisten simputtamisena. Vasemmistopuolueiden puhujat käsittelivät aihetta tavalla, joka osoitti siihen palattavan myös hallituksessa.

Valtiovarainministeri ei luopunut ajatuksesta, että pääosa Soneran myyntituloista on osoitettava valtion velan lyhentämiseen. Tulevaisuuspakettiin siitä voitaisiin hänen mielestään sijoittaa osa, mutta vain kertaluonteisesti.

Monissa puheenvuoroissa menettely hyväksyttiin. Myös työllistämisen tukeminen sekä koulutuksen ja tutkimuksen tehostamisen tärkeys otettiin esille myyntitulojen käyttöä kaavailtaessa. Soneran muuttaminen kokonaan rahaksi ei tosin sekään miellyttänyt kaikkia.

Osa puhujista arveli, että tulevaisuudessa huomataan valtion olevan yhtä pahassa jamassa kuin ennenkin, mutta sillä ei ole enää myöskään omistusta. Muutamat hallituspuolueiden edustajatkin varoittivat myymästä Soneraa kokonaan. Ilman selkeää ohjetta hallitus ratkaisee asian keskuudessaan ja paimentaa takanaan olevat puolueet päätöksen tueksi.

Suurimman oppositiopuolueen ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Maria Kaisa Aula muistutti, että alueellisen eriarvoistuminen pysäyttäminen ja korjaaminen vaatii sekin rahaa. Hallitus ei hänen mielestään näytä sitä muistavan.

Myös keskustan puhujat arvostelivat työttömyysturvalain ja tulevaisuuspaketin kytkemistä. Uusi tulkinta ei hevin onnistu.

Keskisuomalainen katsoo, että Koivisto on itsenäisyyden takana

Presidentti Mauno Koivisto suomii tiistain Ilta-Sanomissa selkein ilmaisuin Euroopan unionin Itävallan boikottia. Sitä hän nimittää täydelliseksi sekasikiöksi, tervehtimiskieltomaiseksi ja öykkäröinniksi. Koivisto on kiinnostunut, miten se lopulta tehtiin ja näkee tapahtumassa uuden imperiumin rakentamisen.

Mauno Koiviston perisuomalaisuus ja realistisuus ilmenevät jälleen. Juuri näiden ominaisuuksiensa vuoksi hän oli kaksissa presidentinvaaleissa ylivoimainen ja virkakaudellaan suosittu. Silti Koivisto tunnettiin kansainvälisen yhteistyön ja valtiollisten siltojen johdonmukaisena edistäjänä.

Presidentti toistaa sanontoja, joilla on kritikoitu EU:ta ja Suomen pääministeriä Paavo Lipposta, joka vei maamme boikottirintamaan diktatuurimaisuudellaan. Pääministeri sivuutti hallituksen ja tasavallan presidentin, jolle päätös olisi tuolloisen perustuslain mukaan kuulunut.

Menettelyn voi nähdä äärimmäisen vakavana virheenä. Tätä ei ole sopuisa oppositiokaan halunnut tehdä. Pääministeriä ei hinata valtakunnanoikeuteen, johon saattaisivat löytyä juridiset perustelut, vaan tyydytään yleiseen kritiikkiin.

Boikotillaan EU sekaantuu yhden jäsenvaltionsa hallituksen muodostamiseen demokraattisten vaalien jälkeen. Tämä on ehdottoman tuomittavaa, ylikansallisen imperiumin rakentamista, sillä Itävalta on noudattanut ihmisoikeuksia ja EU:n sääntöjä. Unionin lähinnä sosialistiset valtionpäämiehet eivät millään sulata Itävaltaan hallitusta, jossa 27 prosentin kannatuksen kansalta vaaleissa saanut oikeisto istuu.

Jos EU:lle suodaan jäsenmaittensa hallitusten hyväksymisoikeus, millaisen kabinetin Suomi on kelvollinen kohtaamaan? Saako Suomeen enää koota hallitusta, josta puuttuvat Paavo Lipposen sosialidemokraatit? Voiko maatamme enää hallita porvarillinen enemmistökabinetti tai kokoonpano, jossa keskusta on näkyvä? Kysymykset tuntuvat irvokkailta, mutta niiden esittäminen on Itävalta -linjoituksen jälkeen perusteltua, ikävä kyllä.

Mauno Koivisto taisteli nuorena miehenä rintamalla Suomen kansallisen itsenäisyyden puolesta. Hän koki läheltä kommunistisen Neuvostoliiton Suomeen ja muihin pieniin valtioihin kohdistaman holhoavuuden 1900-luvun lopulla.

Hän kasvoi kunnioittamaan aidosti kaikkien maiden itsenäisyyttä ja vierasti ylikansallisia imperiumeja. Pääministeri Paavo Lipposelta puuttuu rintamakokemus. Hän ajallaan sympatiseerasi monin tavoin Moskovasta johdettua imperiumia. Nyt Lipponen hellii Brysselistä paimennettua ylikansallisuutta.

Kahden sosialidemokraatin tausta ja menettelyt poikkeavat huikeasti toisistaan. Ihmisten sydämet lienevät elämänmyrskyt soutaneen Mauno Koiviston takana.

Koonnut: TK

Muut lehdet -sivulle