Muut lehdet torstaina 23.3.2000

Demarin mukaan Venäjä kaipaa uskottavuutta

Venäjän vt. presidentin Vladimir Putinin voitto näyttää ensi sunnuntain presidentin vaalissa niin selvältä, että jos hän ei tule valituksi ensimmäisellä kierroksella, niin vain siitä on mahdollista löytää hänelle jonkinlainen tappio. Toisella kierroksella hänen odotetaan lyövän vuorenvarmasti kommunistien Gennadi Zjuganovin.

Putinin kannatus on 50 prosentin tuntumassa ja Zjuganovin 20 prosentin vaiheilla. Esimerkiksi liberaalia Jabloko-puoluetta edustavan Grigori Javlinskin sekä räyhäpopulistisen Vladimir Zhirinovskin kannatukset ovat selvästi alle 10 prosentissa.

Joissakin mielipidemittauksissa on noin 70 prosenttia vastanneista ilmoittanut äänestävänsä. Äänestysprosentin nousu näihin lukemiin täyttäisi ainakin tältä osin demokraattisen vaalin tunnusmerkit. Sitä vastoin vaaleja edeltänyt loan heitto ja mm. keskeisten televisiokanavien asettuminen törkeästi valtaan pitävän Putinin tukijoiksi ovat merkkejä Venäjän demokratian kehittymättömyydestä.

Mutta kun Putinista joka tapauksessa näyttää tulevan Venäjän seuraava vaaleissa valittu presidentti, ilmassa on kysymys, mitä hyvää Venäjälle ja venäläisille voisi seurata hänen valinnastaan? Länsimaissa hän on näyttäytynyt lähinnä Tshetshenian sotaretken johtajana, jonka tiukkuus ja johdonmukaisuus sodankäynnissä ovat pitäneet hänen kansallista suosiotaan korkealla tasolla.

Tshetshenia säilyy Venäjän ongelmana ja tunteita liikuttavana asiana, joka koettelee suhteita länsimaihin. Laajan valtakunnan mitassa se on kuitenkin osaongelma. Suuria kysymyksiä ovat demokratian ja markkinatalouden juurtuminen suurliikemiesten harvainvallan ja ryöstökapitalismin sijaan.

Venäjä on koventanut sotilasdoktriiniaan ydinaseiden käytössä, mutta tämä kertoo enemmän asevoimien muiden osien heikkenemisestä kuin todellisesta aggressiivisuudesta.

Venäjä pysyy pystyssä ja vahvistuu vain sen varassa, miten se kykenee hyödyntämään valtaisat öljy-, kaasu- ja eräät muut raaka-ainevarantonsa. Tästä se ei selviydy mitenkään ilman lännen apua. Tuotannon ylläpito vaatii lähivuosina öljyteollisuudessa 70 miljardin dollarin ja kaasuteollisuudessa 100 miljardin dollarin investoinnit, jotta energiarikas Venäjä ei joudu myyjän asemasta ostajaksi.

Euroopan unioni ja Yhdysvallat tulevat sitä myötämielisemmiksi Venäjän avustamiselle investoinneissa, mitä uskottavammin Venäjä kykenee osoittamaan, että valtaisat rahasummat käytetään oikeisiin tarkoituksiin. Putinin suuria tehtäviä on tämän uskottavuuden parantaminen.

Kansan Uutiset katsoo, ettei työttömyysturvaan kajota tämän hallituksen aikana

Mikä mahtoi olla valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok.) tarkoitus, kun hän otti tiistaina esille työttömyysturvan leikkaukset? Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa ehti jo tulkita tämän paljon puhutun porvariyhteistyön enteeksi (22.3.).

Tulkinnalle on pohjaa, jos sillä tarkoitetaan, millaista politiikkaa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen mahdollisesti muodostettava porvarihallitus noudattaisi. Työttömyysturvaa ei kuitenkaan leikata tämän hallituksen aikana, ja sen tietää Niinistökin.

Työttömyysturvan leikkaaminen on valtiovarainministeriön ikuisuushankkeita. Kokoomuksen kannatus on ollut presidentinvaalien takaiskujen jälkeen alamaissa, ja Niinistöllä on tarve muistuttaa, että kokoomus on sentään se ainoa oikea oikeistopuolue.

Vasemmistopuolueet tyrmäsivät Niinistön ajatukset välittömästi. Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Kari Uotila muistutti, että työvoimapulasta kärsitään erityistaitoja edellyttävissä atk-yrityksissä ja informaatioteknologiayrityksissä. Pitkään työttöminä olleet taas ovat enemmäkseen ikääntyneitä ja heikosti koulutettuja. Heistä ei ole avaamaan Niinistön mainitsemia työvoimakapeikkoja.

Työttömien määrä on eilen julkistettujen tilastojen mukaan selvästi suurempi kuin vuosi sitten. Tämä johtuu ennen muuta nuorten lisääntyneestä työttömyydestä. Työmarkkinoille on tullut poikkeuksellisen paljon opintonsa päättäneitä nuoria, ja vain osa on saanut työtä. Tämä todistaa koulutuksen epäonnistumisesta.

Koulutuksen uudelleen suuntaaminen onkin tehokkaampi keino ratkaista työvoimapulaongelmia kuin ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien rankaiseminen siitä, etteivät työmarkkinat enää tarvitse heitä.

Työttömyysturvan heikentäminen olisi vastoin Lipposen toisen hallituksen ohjelmaa. On helppo kuvitella, millaisen mylläkän leikkausyritys aiheuttaisi työmarkkinoilla. 95 prosenttia palkansaajista on sitoutunut maltillisiin tuloratkaisuihin siinä uskossa, että hallitus pitää lupauksensa.

Vaikka Niinistön työttömyysturvaa koskenut tunnusteleva ääneen ajattelu kuumensikin hieman tunteita, muu eduskunnan ensi vuoden budjettiraameista käymä keskustelu oli yllättävänkin yksituumaista. Eduskuntaryhmät katsovat oppositiota myöten, että tiukka budjettilinja on kovan kasvun aikana välttämätön.

Vaara että talous ylikuumenee on Niinistön mielestä melkoinen. Hän vertasi tilannetta 80-luvun lopun kohtalokkaisiin vuosiin. Monet kuitenkin katsoivat, että erot ovat olennaisempia kuin yhtäläisyydet. Emu luo nyt vakautta, pitää inflaatiota ja korkoja kurissa. Enempää yritykset kuin yksityisetkään eivät ole velkaantuneet 80-luvun malliin. Ainakaan kauppa Neuvostoliiton kanssa ei voi nyt romahtaa, kuten Uotila muistutti.

Silti aihetta suureen valppauteen on. Velkarahan sijasta taloutta ylikuumentaa löysä raha, jota kansantalouteen tulee mm. yliarvostetuista teknologiaosakkeista, ennätyssuurista osinkotuloista ja optioista. Asuntojen ja polttoaineiden hintojen nousu kiihdyttää inflaatiota. Devalvaatio on pantu viralta, ja virheet maksetaan kasvavana työttömyytenä. Heikentyneet työllisyysluvut ovat muistutus myös tästä.

Suomenmaa analysoi välikysymyskeskustelua

Välikysymyksen merkitys parlamentaarisena keinona on vahvojen enemmistöhallitusten oloissa käynyt vähäiseksi. Hallitukset suhtautuvat niihin yleensä melko yliolkaisesti tietoisena siitä, että rintama kyllä pitää. Vastaukset ovat selitteleviä ja vakuuttelevia tyyliin kaikki on kunnossa. Niin oli nytkin.

Tuoreimmasta välikysymysprojektista voi sanoa ainakin, että kysymys oli hyvä. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen kiteytti välikysymyksen havaintoon, jonka mukaan monet kansalaisten palveluja heikentävistä ja eriarvoistavista toimista sattuvat päällekkäin samoille paikkakunnille ja alueille tavalla, joka tekee niiden yhteisvaikutuksesta monin paikoin dramaattisen.

Keskustan välikysymys koski hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteiden turvaamista. Konkreettisina kohteina olivat postin palvelut, kuntien edellytykset palvelutehtävänsä hoitamiseen sekä kansalaisten turvallisuus poliisi- ja muiden viranomaispalvelujen osalta.

Vaikka välikysymys jäikin tyypilliseen tapaan kaikumaan ilmaan, siitä käyty keskustelu oli tarpeellinen muistutus ihmisten ongelmista kaiken talouskasvun ja helpon rahastuksen keskellä.

Eduskunnan työtapoja on viime vuosina kehitetty kiitettävästi. Avoimen keskustelun lisäämistä on painotettu ja erityisesti kyselytunneilla on päästy joskus hyvinkin elävään debattiin hallituksen ja opposition välillä ja yleensä kansanedustajien kesken.

Välikysymysinstituutio on kuitenkin jäänyt polkemaan paikoilleen. Sen kehittämistä ja elävöittämistä olisi syytä harkita. Nykyisen kaltaisena pakkopullana se ei palvele parlamentarismia

Putin askarruttaa Aamulehteä

Unettavuuteen saakka on ihmetelty, mikä Vladimir Putin oikeastaan on miehiään. Presidentinvaalit ovat sunnuntaina, ja miehestä on vaikea saada otetta.

Hän on esittänyt käsityksiään demokratiasta (sitä tarvitaan), sananvapaudesta (sitä pitää vaalia), valtiosta (sillä on oltava voimaa), korruptiosta (sitä pitää vastustaa), länsimaista (niiden kanssa on elettävä), armeijasta (sen on oltava vahva), tshetsheenitaistelijoista (ne on nujerrettava), mutta selkeä, johdonmukainen ja kattava ohjelma häneltä puuttuu.

Hän tuntuu sovittavan sanansa kulloistenkin kuulijoiden mukaan, mikä ei ainakaan helpota näkemysten arviointia. Vähäisiksi ovat jääneet selitykset siitä, miten hän aikoo pahassa ristivedossa nostaa Venäjän jaloilleen.

Yleisesti uskotaan, että Putin yrittää vakauttaa yhteiskunnallisen tilanteen vahvan valtiokoneiston avulla. Iskulauseena on "lakien diktatuuri" , mitä se sitten tarkoittaakin.

Mutta Venäjä on iso maa. Pelkistetyt teoriat tai iskulauseet toteutuvat siellä harvoin. Se on rikas maa, mutta kansalaisista käsittämättömän moni elää köyhyysrajan alapuolella. Kommunismin luhistumisen jälkeen tilanne on vain pahentunut, vaikka kaupoissa onkin tavaraa.

Hyvinvointi jakaantuu äärimmäisen epätasaisesti, ja siitä on mm. syyttäminen tapaa, jolla suuri osa Venäjän kansallisvarallisuudesta yksityistettiin. Prosessi muistutti enemmän ryöstöä kuin markkinatalouden perustan rakentamista.

Syntyi superrikkaiden "oligarkkien" joukko, jolle omaisuus käytännössä lahjoitettiin ja joka nopeasti ryhtyi hääräilemään myös politiikassa - vallankin politiikan kulisseissa.

Tämän ryhmän valta on edelleen suuri, ja Putin on sen suosikki niin kuin Boris Jeltsin oli neljä vuotta sitten. Ilman raharuhtinaiden tukea Jeltsin olisi jo 1996 karkotettu Kremlistä lapsenlapsiaan kaitsemaan.

Putinia pidetään toiminnan miehenä. KGB-tausta ja ura Pietarin hallinnossa eivät kuitenkaan herätä pelkästään luottamusta. Vakooja-ajan vanhat kollegat ovat nyt korkeassa kurssissa, ja myös asevoimille syydetään rahaa. Sen sijaan taistelu korruptiota vastaan ei ota käynnistyäkseen.

Muuttuuko tilanne Putinin valinnan jälkeen? Ja mikä tärkeämpää: rohkeneeko uusi presidentti kahlita rahaparoneja?

Kysymyksiä on paljon. Kykeneekö Putin vahvistamaan venäläisten uskoa valtiovaltaan? Pystyykö hän luomaan oikeusvaltion ja lupaamansa järjestyksen rajoittamatta demokraattisia oikeuksia ja vapauksia?

Vastauksia ei tiedetä. Tiedetään vain, että Putin valitaan presidentiksi - ellei vielä sunnuntaina niin toisella kierroksella. Hän saa valtakirjan ja siihen on myös ulkomaailman sopeuduttava Kaukasuksen kammottavista tapahtumista huolimatta.

Turun Sanomien mukaan Suomi tarvitsee lisää nokioita

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkijat ovat tehneet laatuaan ensimmäisen selvityksen tietoliikennejätti Nokian taloudellisesta merkityksestä Suomelle. Kartoitus vahvistaa odotetusti taloutemme Nokia-vetoisuuden, mutta ei uhkakuvaa maan ajautumisesta liialliseen riippuvuuteen yhden toimialan yhdestä yrityksestä.

Myydään Suomi, ostetaan Nokia. Sijoittajapiirien hirtehinen heitto on viime kesältä, jolloin päiviteltiin konsernin massiivista roolia osakemarkkinoilla. Nokia veti Helsingin pörssin kursseja ylös tavalla, jota ei ollut ennen koettu. Yhtiön markkina-arvo liikkui jo tuolloin Suomen bruttokansantuotteen lukemissa.

Etlan tutkijat ovat selvitelleet Nokian roolia ennen muuta reaalitalouden toimijana. Vaikuttavuuden tunnusluvut ovat huikeita.

Viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen Nokian vienti ja tuotanto Suomessa ovat kasvaneet runsaan 30 prosentin vuosivauhtia. Maamme koko ulkomaanviennistä samoin kuin tutkimuksen ja tuotekehityksen panostuksista jo viidennes on Nokiaa.

Bruttokansantuotteen lisäyksestä Nokia osuus on ollut parina viime vuonna prosenttiyksikön verran. Yrityksen oma bkt-leiviskä on neljän prosentin luokkaa. Henkilöstöä Nokialla on Suomessa yli 23 000. Välilliset vaikutukset työllisyyteen ja yritystoimintaan ovat huomattavasti mittavammat.

Nokian ympärille ja imussa Suomeen on kehittynyt vahva tieto- ja tietoliikennealan yritysten ryväs, klusteri. Joukossa on paljon megakonsernin suoria alihankkijoita ja "ensimmäisen kerroksen" kumppaniyrityksiä, mutta myös erillään operoivia palveluiden, komponenttien ja tavarain toimittajia.

Klusterin voima on siinä, että se vetää puoleensa jatkuvasti uusia toimijoita, osaamista ja investointeja. Suomesta on tullut kansainvälisten teknologiasijoittajien ja -yritysten strategioissa yhä kiinnostavampi kohde. "Teknologinen kauppataseemme" on kääntynyt samalla tanakasti ylijäämäiseksi.

OECD:n vertailu osoittaa, että Suomi on tietoliikennelaitteiden vientiin erikoistumisessa maailman kärkeä. Esimerkiksi sellainen elektroniikan vanha edelläkävijä kuin Japani on pudonnut kauas taaksemme.

Vaikka kiivaasti kasvava tieto- ja tietoliikenneklusteri on Suomelle vankka vahvuus, kehitykseen liittyy myös riskinsä. Marssitaanko tulevaisuuteen taas liian rehvakkaasti yhden tukijalan varassa? Eikö Norjan esimerkki pelota. Siellä lähes kaikki talouden resurssit on satsattu valtaisaksi paisuneeseen öljysektoriin, ikävin seurauksin.

Etlan tutkijoiden mukaan huoleen ei ole sikäli aihetta, että tieto- ja informaatioteknologia on toistaiseksi pikemminkin moni- kuin yksipuolistanut tuotantorakenteita. Suomi on erikoistunut aloille, joilla riittää kasvupotentiaalia pitkälle tulevaisuuteen. Nokian vetämä boomi perustuu tietoon ja osaamiseen, ei Norjan tapaan raaka-aineisiin.

Vastaisen kehityksen kannalta olennaista on, kyetäänkö tieto- ja tietoliikenneklusterin pohjaa laventamaan, niin että maahan syntyy lisää itsenäisesti kansainvälistymään pystyviä yrityksiä. Uusia nokioita tarvitaan kaikilla toimialoilla, erityisesti niillä, joiden kasvu on nyt innovatiivisten sovellutusten puutteessa tyrehtynyt.

Koonnut: TK

Muut lehdet -sivulle