Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Sambiassa tietämättömyys yleisin syy tartuntoihin

Ugandassa AIDS:ia kuriin avoimella politiikalla



Lusakan hoitamatonta turvepeltoa muistuttava hautausmaa ja Kampalan kaatopaikan ympärille kasvanut orpolasten slummialue kertovat koskettavasti Sambian, Ugandan ja koko Afrikan yhteisestä katastrofista, AIDS:sta.


AIDS vie näissä maissa suuren osan työikäisestä väestä, eikä sadoilla tuhansilla orpolapsilla ole tulevaisuutta ilman kansainvälistä tukea.

Heittäytyminen pelkästään ulkomaisen avun varaan ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa, vaan tulevaisuus riippuu siitä, miten maan korkein johto ottaa ohjat käsiinsä.

Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Irlannin parlamenttien edustajat perehtyivät kahden viikon ajan siihen, miten nämä kaksi äärimmäisen köyhää, mutta luonnoltaan trooppista paratiisia muistuttavaa maata pyrkivät selviytymään. Matkan järjesti kansainvälinen perhesuunnittelujärjestö IPPF.


Ugandassa uskalletaan vihdoin puhua avoimesti

Ugandassa AIDS on pakottanut nostamaan seksuaaliterveyteen liittyvät ongelmat avoimeen keskusteluun, johon maan poliittinen ja uskonnollinen johto osallistuu presidentti Yoweri Musevenia myöten.

Maassa on ymmärretty, että hyvältä näyttävä hallinto on yhä selvemmin myös kansainvälisen avun ehto.

Ugandassa onkin jo nähty ensimmäisiä merkkejä siitä, että uusien HIV-tartuntojen jyrkkä nousu on etenkin nuorison keskuudessa kääntynyt laskuun, mikä on Afrikan maissa lähes ainutlaatuista.

Tämä on huomattu myös Yhdysvalloissa, joka äskettäin lisäsi tuntuvasti apuaan Ugandan AIDS-ohjelmalle.

HIV-tartunnan on kuitenkin jo saanut arviolta 1,5-2 miljoonaa ugandalaista. AIDS on vienyt noin miljoonalta lapselta äidin tai molemmat vanhemmat. Se on myös lohkaissut kymmenisen vuotta Ugandalaisten odotettavissa olevasta eliniästä.

Vielä kymmenen vuotta sitten kondomeista ei tässä maassa juuri puhuttu. Nyt kondomit ovat AIDS-valistuksen keskeisin asia maaseudun kaukaisia vuoristokyliä myöten. Maahan on perustettu myös useita AIDS-testejä tekeviä keskuksia.

Ja kun avoimuuden tielle lähdettiin, myös monet muut pinnan alla kärsimystä aiheuttaneet asiat kuten raiskaukset, perheväkivalta, insesti, prostituutio ja nuorten tyttöjen hyväksikäyttö ovat nousseet keskustelunaiheiksi ja lehtiotsikoihin.


Suoraa puhetta kaikilla kanavilla

Ugandan lain mukaan sukupuolisuhteet ovat sallittuja vain yli 18-vuotiaille, mutta tilastot nuorten AIDS-tartunnoista ja teiniraskauksista antavat todellisuudesta toisen kuvan.

Sukupuolisuhteet aloitetaan keskimäärin 15-vuotiaana, mutta usein jo 10-12 vuoden iässä, sanoo valtiovarainministeri Gerald Ssendawula.

Kun tosiasiat tunnustettiin, teini-ikäisille nuorille avattiin hallituksen sekä väestö- ja kansalaisjärjestöjen tuella lukuisia omia keskuksia, joista neuvonnan lisäksi on tarjolla kondomeja ja monenlaisia terveyspalveluja.

Arkoja asioita käsittelevät lehdet ja radio-ohjelmat Young Talk ja Straight Talk sekä näytelmät ja nukketeatteriesitykset tavoittavat nuorison maan syrjäisimpiä vuoristokyliä myöten, joissa lukutaito on vielä harvinaista.

Koska kestävän kehityksen perusta on koulutus ja tasa-arvo, hallitus tarjoaa ilmaisen peruskoulun jokaisen perheen neljälle lapselle, tasapuolisesti tytöille ja pojille, sanoo Ssendawula.

Tavoitteena on, ettei kukaan sairastuisi enää AIDS:iin ainakaan tiedon puutteen vuoksi.


Tietämättömyys levittää sairautta

Sambiassa sukupuoliasiat ja AIDS ovat edelleen vaiettuja, ja tietämättömyys kiihdyttää sairauden leviämistä.

Sambian toinen valtiovarainministeri Godfrey S. Simasiku myöntää, että 80 prosenttia Sambian AIDS-tartunnoista johtuu tietämättömyydestä. Sambian 15-49-vuotiaasta väestöstä noin viidennes on jo saanut HIV-tartunnan, ja uusia tartuntoja tulee joka päivä.

Näihin päiviin asti Sambian korkein johto ei ole tullut näkyvästi AIDS-valistusta tukemaan, vaan päällimmäisenä huolena on ulkomaisen velan anteeksisaanti. Kristinuskon ja taikauskon yhdistänyt presidentti Frederick Chiluba kehottaa kansaa pidättyväisyyteen ja rukouksiin.

Katolinen kirkko puolestaan kieltää kondomien käytön silloinkin, kun vain toinen aviopuolisoista sairastaa AIDS:ia. Tällainen tilanne on joka neljännellä sambialaispariskunnalla.

HIV-testejä tehdään hyvin vähän, joten viruksen kantajat eivät edes tiedä levittävänsä sairautta. Nekin jotka tietävät sairaudestaan, eivät syrjinnän pelossa uskalla siitä kertoa.


Ugandan kehitys herättää toivoa myös Sambiassa

Aivan viime aikoina tiedot Ugandan myönteisestä kehityksestä ovat maan terveysministeriön mukaan herättäneet uudenlaista ajattelua ja toivoa myös Sambiassa.

Ministeriö laati viime syksynä maan AIDS-tilanteesta laajan selvityksen ja ohjelman.

Siinä kehotetaan maan poliittista ja uskonnollista johtoa käyttämään vaikutusvaltaansa AIDS:iin sairastuneiden syrjinnän vähentämiseksi sekä tukemaan nuoria tyttöjä ja orpolapsia, jotka joutuvat helposti seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

Uskonnollisia johtajia rohkaistaan myös puhumaan kondomien käytön puolesta.

STT-MH
4.2.2000


Ulkomaat -sivulle