Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Einesruokamarkkinoiden kasvu jatkuu



Tuorevalmisruoan kulutus Suomessa lisääntyy yhä. Viime vuonna einesmarkkinat kasvoivat viisi prosenttia ja olivat arvoltaan noin 1,6 miljardia markkaa.


Etenkin valmiiden mikroaterioiden suosio on nousussa, sillä viime vuonna niiden myynti lisääntyi viidenneksellä. Myös einessalaattien, pizzojen ja piirakoiden kulutus kasvoi viime vuonna.

Suomalaiset syövät tuorevalmisruokia nykyään noin 80-85 miljoonaa kiloa vuodessa. Kulutus Suomessa on maailman huippuluokkaa, sillä eineksiä ei muualla vielä juurikaan tunneta.

Suomalaisille ne ovat olleet arkisia elintarvikkeita jo 1950-luvulta lähtien, mutta esimerkiksi Ranskassa ja Britanniassa markkinat ovat vasta alkaneet muodostua.

Tuonnin vähäisyyden takia markkinat ovat lähes täysin kotimaisten valmistajien hallussa. Kilpailu on silti kovaa, sillä alan teollisuudella on runsaasti valmistuskapasiteettia. Einesten kanssa kuluttajista kilpailevat myös pakasteet, joiden tarjonta on viime vuosina kasvanut reippaasti.

Alan suurimmat valmistajat ovat Saarioinen, Atria, HK Ruokatalo sekä Liha ja Säilyke, jonka Atria osti viime vuonna.


Saarioisten lihapullat käyvät yhä kaupaksi

Einesvalmistuksen uranuurtaja Suomessa on Saarioinen, joka pitää hallussaan myös alan ykkössijaa 40 prosentin markkinaosuudella. Saarioinen aloitti einesten valmistuksen vuonna 1957, ja ensimmäiset tuotteet eli maksalaatikko, lihapullat, kaalikääryleet ja vispipuuro kuuluvat edelleen tuotevalikoimaan.

Markkinointipäällikkö Ritva Mäenpää Saarioisilta toteaa, että valmisruoalle loi Suomessa jo varhain kysyntää naisten töissäkäynti kodin ulkopuolella.
- Keski-Euroopassa ja Amerikassa käytetään enemmän pakasteita, ja vasta nyt siellä siirrytään tuoreeseen valmisruokaan, hän huomauttaa.

Markkinointipäällikkö Risto Kalsta HK Ruokatalosta arvelee, että Suomessa einesten kulutuksen yhä jatkuva kasvu johtuu pitkälti samasta syystä.
- Taloudellinen tilanne on hyvä, ja työssäkäynti on yleistä. Valmisruoan avulla ihmiset säästävät aikaa, hän pohtii.

Kalsta huomauttaa, että valikoiman kasvu ja laadun paraneminen houkuttelee uusia kuluttajia valmisruoan ääreen.


Atria panostaa mikrovalmisteisiin, HK uskoo etniseen

HK:n markkinaosuus eineksissä on lähes 20 prosenttia, ja samoissa luvuissa liikkuu myös Atria. Yksikön johtaja Heimo Hattula Atrialta kertoo, että yhtiö panostaa tänä vuonna vahvasti etenkin mikrovalmisteisiin.

- Valmisruoka on meille ehdottomasti alue, jossa halutaan olla kärkisijoilla, hän toteaa.

HK puolestaan hakee lisää markkinaosuuksia mm. etnisillä valmisruuilla ja erilaisilla välipala-aterioilla.

Osittain valmisruoan markkinoille tulee myös Atrian Buffet-tuotemerkin alla myytävät ateriakomponentit, joista kuluttaja voi itse koota haluamansa kokonaisuuden.

Buffet-aterioiden hinta nousee kuitenkin perinteisiä valmisruoka-annoksia korkeammaksi. Atrian ateriakomponenttien myynti vähittäiskaupoissa alkaa tämän kuun aikana.


Uutuustuotteet hieman hintavampia

Ritva Mäenpää Saarioiselta kertoo, että yhtiöllä ei ole aikeita lähteä mukaan ateriakomponenttikisaan.
- Uskomme edelleen, että pakatut valmiit annokset ovat kasvava tuotesektori, Mäenpää sanoo.

Saarioisen viime syksynä markkinoille tuomat uutuudet eli poronkäristys-, broilerleike- ja pannupihvi-mikroateriat ovat perinteistä valmisruokaa jonkin verran hintavampia.

Hinnan merkitys ei Mäenpään mukaan ole kuitenkaan kokonaisuutena ratkaiseva tekijä kuluttajille.
- Tietyissä tuoteryhmissä kuluttajilla on toki hyvin tarkka mielikuva siitä, kuinka paljon tuote saa maksaa, Mäenpää lisää.

Risto Kalsta HK:lta toteaa, että hinta-laatusuhde on valmisruoassakin oltava kohdallaan.
- Liikaa ei tietenkään voi painottaa maun merkitystä, ruoasta kun on kysymys, hän muistuttaa.


Valmisruoka ei sisällä säilöntäaineita

Tuorevalmisruokateollisuus ei periaatteessa käytä säilöntäaineita kuin arimmissa tuotteissa, kuten majoneesipohjaisissa salaateissa.

Asiamies Hillevi Latvalahti Elintarviketeollisuusliitosta toteaa, että einesten säilyvyys perustuu valmistusteknologiaan ja kylmäsäilytykseen.
- Katkeamaton kylmäketju on äärimmäisen tärkeä, hän huomauttaa.

Latvalahti myöntää, että einesten pitkiksi venytetyt myyntiajat ovat teollisuuden kannalta ongelmallisia.
- Kyllä siinä sellaista trendiä on ollut, että yritetään taiteilla säilyvyyden ja kaupan toivomien pitkien myyntiaikojen kanssa, hän sanoo.

Lainmukainen valmisruoan säilytyslämpötila on +8 astetta tai alle, mutta useat valmistajat suosittelevat tuotteilleen +6 tai +4 asteen säilytyslämpötilaa. Kirjava käytäntö ja kauppojen mahdolliset kylmälaite- ja tilaongelmat eivät ainakaan helpota tilannetta.

Latvalahti toivottaakin tervetulleeksi päivittäistavarakaupan aikeet selvittää kylmäsäilytyksen mahdolliset ongelmakohdat.

FF-IA
4.2.2000


Talous -sivulle