Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Nettikauppiailla sähköt poikki



Kun verkkokauppa on viimein alkanut saada vauhtia Yhdysvalloissa, on huomio siirtynyt ostajien käyttäytymisestä Internet-yritysten ongelmiin. Valtavat mainoskampanjat kasvattivat joulumyyntiä verkossa, mutta nettikaupoilla oli vaikeuksia vastata kysyntään. Yritysten jatkuvat suuret tappiot kertovat myös jotain bisneksen luonteesta ja tekijöiden osaamisesta.


Nettikauppaan on suhtauduttu innostuneesti. Hurjimpien guru-hurujen visioissa on kangastellut Kaupankäynnin Suuri Vallankumous, jossa tuottajat pääsevät suoraan kosketuksiin kuluttajien kanssa ja välikädet katoavat jakeluketjuista kokonaan.

Kunhan vaan maksuliikenne saadaan hoidettua turvallisesti ja kun ihmiset tottuvat verkkoon ja verkon käyttö helpottuu, niin taivas aukeaa yrityksille ja kuluttajille.

Harvoilla Internet-yrityksillä on kuitenkaan laajempaa osaamista tai kokemusta yritystoiminnasta. Siksi monet nettikaupat ovat painajaisia asiakkaille.

Palvelimet hyytyvät ruuhkan takia, tavarat viipyvät tai niitä ei ole tai ne ovat vääriä ja laskutus on mitä sattuu. Jotkut nettiyritykset ovat yrittäneet ratkaista ongelmia ostamalla jakelu-, varastointi- ja laskutuspalveluja ulkopuolelta, mutta silloin syntyy helposti toiminnan yhdistämisongelmia ja intressikonflikteja.

Verkkoon toimintansa laajentaneilla, jo olemassa olevilla todellisen elämän yrityksillä olisi myyntitaitoa ja toimivat jakelujärjestelmät, mutta tietotekniikan ja Internetin tuntemus voi olla vajavaista. Valitettavasti tietotekniikan asiantuntijoista on huutava pula ympäri maailmaa.

Lisäksi verkkomyynnin nopea kasvu ja tekniikan kehitys asettavat tietojärjestelmien laajentumiselle suuria vaatimuksia.


Tappiollista toimintaa

Amerikkalainen nettikauppa Value America ilmoitti 30. joulukuuta laittavansa pihalle puolet 600 työntekijästään. Samalla yhtiön perustajat erosivat hallituksesta.

Yrityksellä on ollut verkossa tarjolla kolme tuhatta eri tuotelinjaa, jalokivistä tietokoneisiin. Jatkossa yritys aikoo keskittyä toimisto- ja tietokonetarvikkeiden myyntiin yrityksille ja sähkötuotteiden myyntiin yksityisille.

Value America kasvoi nopeasti yrityksen perustamisen jälkeen 1997, ja yrityksen pörssiosakkeiden markkina-arvo nousi viime vuoden huhtikuussa peräti kolmeen miljardiin dollariin.

Liikevaihtokin oli viime vuoden heinä-syyskuussa kasvanut jo 57 miljoonaan dollariin, mutta samaan aikaan yritys teki 31 miljoonaa tappiota. BBC:n mukaan yhtiön myyntituloista hurahti 48 prosenttia markkinointikuluihin, kuten televisiomainontaan.

Yritys vetäisi ennen joulua kiihkeän mainoskampanjan, joka aiheutti ostoryntäyksen yrityksen virtuaalikauppaan. Yrityksellä oli kuitenkin joulumyynnissä teknisiä ongelmia, ja joulun jälkeen yrityksen riesana oli valtava tilaussuma, jonka purkaminen oli pahasti myöhässä.

Ilmoittaessaan toimintansa supistamisesta yhtiö kertoi loka-joulukuun myynnin jääneen 6-9 prosenttia alle odotusten. Yrityksen markkina-arvo on romahtanut 267 miljoonaan dollariin, mikä on alle kymmenesosa huhtikuun huippunoteerauksista.

Sijoittajat ovat olleet hulluina nettiyrityksiin ja nettikaupalle on povattu hämmästyttävää kasvua. Amazon.comin markkina-arvo on huidellut pilvissä, vaikka yritys tuotaa jatkuvasti tappiota.

Toisaalta monet analyytikot ovat varoitelleet sijotusten riskialttiudesta, ja muistuttaneet, että yritysten on mahdotonta koskaan saada aikaan kurssiarvoa vastaavaa tuloskehitystä. Kunhan edes saisivat aikaan jotakin tulosta.

Esimerkiksi sähköinen lelukauppa eToys ilmoitti äskettäin, että sen liikevaihto oli runsaat 106 miljoonaa dollaria viime vuoden heinä-syyskuussa. Myynti oli nelinkertaistunut edellisvuoden vastaavaan verrattuna. Ikävä kyllä samalla kokonaistappiot olivat kasvaneet yli seitsenkertaisiksi, runsaaseen 75 mijoonaan dollariin.


Vähittäismyynti kasvaa

Suurin osa verkkokaupasta käydään yritysten välillä, mutta vähittäismyynti on kasvussa, vaikkakin ennusteita hitaammin.

Arviot myynnin suuruudesta ja kehityksestä tosin vaihtelevat suuresti. Yhdysvaltojen vähittäismyynnistä arviolta 0,3-3 prosenttia tapahtuu verkossa. Nettikaupan joulumyynti kasvoi BBC:n mukaan Yhdysvalloissa kolminkertaiseksi verrattuna edellisvuoteen. Tai sitten ainakin yli kaksinkertaiseksi, jonnekin 7-9 miljardin dollarin tienoille.

Konsulttitoimiston Boston Consulting Groupin ja nettivähittäiskauppiaiden yhdistyksen Shop.orgin tutkimuksessa joulun myyntitulot nelinkertaistuivat edellisvuodesta. Eniten hyötyivät johtavat nettikauppiaat, erityisesti kirjakauppa Amazon.com. Mutta hyödynsaajia olivat suuret vähittäismyyntiketjut kuten Wal-Mart, The Gap ja Toys 'R' Us.

Vähittäiskaupan tutkimuslaitoksen Verdict Researchin mukaan nettikaupan myynti oli Englannissa viime vuonna 581 miljoonaa puntaa, mikä tekee 3 prosenttia maan vähittäismyynnistä.

Myynnin arvellaan kasvavan 12-kertaiseksi neljässä vuodessa. Konsulttiyhtiö Ernst & Youngin puolestaan arvioi, että pelkästään joululahjoja ostettin viime vuonna verkosta 695 miljoonalla punnalla.

Toisaalta taas BBC:n mukaan on tutkittu, että joulun alla Englannissa vain yksi prosentti luottokorttien vingahduksista kuului verkossa. Verkkokaupan voi tästä päätellä olevan vielä alkutekijöissään.

Kaupan tutkimuslaitoksen BookTrackin mukaan verkon kautta myytiin Englannissa kirjoja yhteensä 490 000 kappaletta marras-joulukuussa. Samana aikaan myytiin kaupoissa 30,8 miljoonaa kirjaa.

Englannissa suuret vähittäismyyntiketjut kuten Marks&Spencer ja ruokajätti Tesco ovat joka tapauksessa laajentamassa verkkotoimintaansa olennaisesti. Samoin aikoo tehdä Yhdysvaltain suurin vähittäismyymäläketju Wal-Mart.


Kysyntään ei kyetty jouluna vastaamaan

Joulumyynnin voimakkaan kasvun taustalla oli verkkoyritysten valtaisa panostus mainontaan, erityisesti televisiossa.

Newyorkilaisen tutkimuslaitoksen Competitive Media Reportingin mukaan amerikkalaiset Internet-yhtiöt lähes kolminkertaistivat mainontansa 755 miljoonaan dollariin perinteisessä mediassa tammi-maaliskuussa 1999 verrattuna edellisen vuoden vastaavan jaksoon.

Monet isot nettiyritykset lisäsivät mainonnan vuosibudjettiaan viime vuonna 30-50 miljoonaan dollariin edellisvuoden 5-7 miljoonasta.

Valitettavasti vastaavia investointeja ei tehty palvelimiin tai tietojärjestelmiin.

Nielsen NetRatings -tutkimuslaitosten mukaan Kiitospäivän viikonloppuna marraskuun lopulla liikenne amerikkalaisissa nettilelukaupoissa kasvoi 85 prosenttia. Joillakin nettikaupoilla oli jo silloin vaikeuksia ruuhkien aiheuttaman hyytymisen takia.

Marraskuun 24.-28. välisenä aikana joulumyynnin alkaessa NetRatingsin mukaan nettikauppojen tietoliikenne lisääntyi 30 prosenttia. Joulun lähestyessä isot nettimyymälät, kuten eToys, Toys 'R'Us, Macys ja Value America olivat vaikeuksissa tilausten kanssa.

Amerikkalaisen IT-alan konsulttitoimiston Enamicsin tuitkimuksen mukaan joka neljäs amerikkalainen luopui yrityksestään tehdä verkossa ostoksia.

Toisen BBC:n lainaaman tutkimuksen mukaan yksi kymmenestä kokeneesta amerikkalaisesta verkon käyttäjästä luopui ostoshaaveistaan ruuhkien takia. Monet käyttäjät myös valittivat, että myyjiin oli mahdotonta saada yhteyttä puhelimitse.

Zona Research -tutkimuslaitos on arvioinut, että yli neljä miljardin dollarin myynti on nettikaupassa vaarassa yhteyksien hidastumisen ja ruuhkien takia.

Mutta toisaalta brittiläisen Which? -lehden tekemän tutkimuksen mukaan yksi kymmenestä haastatellusta britistä oli tehnyt kolmen viimeisen kuukauden aikana verkko-ostoksen. Heistä 87 prosenttia uskoi ostavansa toistekin ja 58 prosenttia katsoi saaneensa parempaa palvelua kuin oikeassa kaupassa.


Verkkosivu on myymälätiski

Verkkogurut ja visionäärit eivät aina hoksaa, että valtaosa verkossa myytävistä tuotteista on fyysistä tavaraa. Ne vaativat varastointia ja jakelua aivan samoin kuin tavallisessa kaupassakin myytävät tuoteet.

Intomieliset verkkouskovaiset eivät täysin käsitä, että nettikauppa vaatii resursseja ja henkilökuntaa siinä missä tavallinen vähittäismyymäläkin.

Ostotilaukset täytyy käsitellä, ja asiakastiedusteluihin pitää vastata. Tavarat on haettava varastosta, pakattava ja lähettävä asiakkaalle. Laskutus täytyy järjestää ja luottokorttitiedot täytyy tarkistaa.

Toimiva nettikauppa ei voi pelkästään olla korea ja houkutteleva verkosivusto, jonka "brandia" rakennetaan valtavilla mainospanoksilla.

Sijoitusrahaa riittää toistaiseksi runsaasti Internet-bisnekseen, ja monien verkkoyritysten toiminta selvästi tähtää vain sen perustajien nopeaan rikastumiseen joko osakemarkkinoilla tai myymällä "potentiaalinen" yritys kovalla hinnalla liiketoiminnan kehnosta tuloksesta välittämättä.

Pitkällä tähtäimellä nettikauppojen suuri haaste on verkkosivujen ja liiketoiminnan yhdistäminen kannattavasti. Esimerkiksi varaston ja verkkosivujen välillä täytyy olla toimiva yhteys niin, että asiakkaat voivat luottaa siihen että verkkosivuilla myytäviä todella on saatavina.

Nettikaupassa on Internetin ja tietotekniikan lisäksi hallittava kaikki yritystoiminnan perinteiset osa-alueet, kuten hallinto, markkinointi ja jakelu sekä erityisesti postimyynnin toiminnot.

Talouslehti The Economistin synkän arvion mukaan vain pari-kolme oman alansa suurinta yritystä tulee tänä vuonna saamaan toimintansa verkossa tuottavaksi.

HEIKKI JANTUNEN
4.2.2000


Talous -sivulle