Arkadianmäen ääni
5.5.2000
Työttömyydestä työvoimapulaan
Suomalaisen työn päivän ollessa vielä tuoreessa muistissa on hyvä nostaa esille muutamia kummallisuuksia, mitä Suomessa tänä päivänä työn tekemisen suhteen on olemassa.
Maamme talous jatkaa historiallista seitsemättä vuotta vankalla kasvu-uralla, mutta siitä huolimatta työtä vailla on jopa 250 000 ihmistä.
Samaan aikaan kuitenkin Suomen uuden vaurauden tuojat, tietotekniikan yritykset valittavat jatkuvasti työvoimapulasta, joka uhkaa jo kasvuedellytyksiä.
Ovatpa jotkut yritykset maalailleet kuvaa siitä, että Suomen työvoimapula alkaa siirtää tuotantoa ulkomaille, missä koulutettua työvoimaa on saatavilla.
Ristiriidan siemen onkin juuri siinä, että laman seurauksena työttömyysloukkoon jääneistä ihmisistä on tavattoman vaikea kouluttaa tietotekniikan huippuosaajia.
Uudet nuoret ikäluokat ovat puolestaan jo niin pieniä, että niistä ei ole työvoimatarvetta täyttämään, varsinkin kun samasta ikäluokasta kamppailevat tietysti myös muut yritykset ja julkishallinto.
Yksi luonnollinen vastaus, jota yrityksiemme pitäisi hyödyntää entistä paremmin on viedä työtä niille paikkakunnille, joilla osaavaa ja työhaluista työvoimaa on vielä saatavilla. Oulun seudun osaajat on jo nyt varmasti melko tarkoin haarukoitu ja tilanne on jopa ajautumassa epäterveeseen työvoimakilpailuun.
Koulutusmääriä tietotekniikkaan on lisätty ja edelleen lisättävä, mutta samassa yhteydessä ennen kaikkea yliopistojen perusrahoitus on saatava kuntoon.
Valtionvarainministeri Sauli Niinistön (kok.) hiljattaiset kommentit tämän rahoitustarpeen huomioimisesta tulevassa budjettiriihessä ja hallituksen valmistelemassa tulevaisuuspaketissa ovat mieluisaa kuultavaa.
Mitä sitten jää keinoiksi kun työt on jaettu eri puolille Suomea, nuoret ikäluokat ovat työpaikkansa valinneet ja työttömistä on koulutettu tietotekniikkatyöhön soveltuvat.
Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostakin, meidän on varauduttava rekrytoimaan osaajia ulkomailta.
Aivan samalla tavoin kuin Norja nyt rekrytoi sairaanhoitajia omiin tarpeisiinsa, meidän on varauuttava siihen, että lähivuosien tai vuosikymmenien aikana meidän on syytä käynnistää oma rekrytointimme esim. Itä- ja Keski-Euroopan tulevista EU-jäsenvaltioista.
Nämä maat ovat monessa suhteessa houkuttelevia rekrytointimaita suomalaisille yrityksille. Työvoima siellä on hyvin koulutettua, kielitaitoista ja menestymisen ja vaurastumisen nälkäistä. Lisäksi ihmiset siellä jakavat saman kulttuuriperinnön ja jatkossa myös saman Euroopan unionin jäsenyyden.
Tämän tosiasian myöntäminen ei tule olemaan helppoa niin poliittisille päättäjille kuin tavallisille kansaslaisille. Vaihtoehtona on kuitenkin meidän "sampojen" muuttaminen muualle.
Toinen suomalaiseen työntekoon liittyvä ristiriita on se, että erityisesti kasvukeskuksissa kärsitään tietotekniikan työntekijöiden ohella työvoimapulaa myös vähemmän hyvin palkatuilla palvelualoilla.
Tässä tullaan siihen ristiriitaan, jonka ratkaisemisen uusi sosiaali- ja terveysministeri Osmo Soininvaara (vihr.) on ottanut keskeiseksi tehtäväkseen. Työnteko nykyisellään ei ole kannattavaa sillä antaahan työttömyyskorvaus kaikkine sosiaalietuineen lähes saman nettotulon.
Ilman tämän ristiriidan ratkaisemista olemme myös palvelusektorilla lähestymässä tilannetta, jossa meidän on saatava siirtolaisia myös niihin töihin, joita suomalaiset eivät enää halua tehdä. Vääjäämättä muistuu mieleen 1970-luvun Ruotsi suomallissiirtolaisineen. Niin kääntyy ajan pyörä.
Luonnollinen paine työntekijöiden saamiseksi on tulevaisuudessa yksi keskeinen elementti, jolla suurten kasvukeskusten ulkopuoliset paikkakunnat hoitavat omaa työttömyyttänsä.
Tässäkin kilpailussa nopeat syövät hitaat. Ne kunnat ja kunnanisät ja -äidit , jotka osaavat reagoida näihin tarpeisiin ja voivat tarjota tiloja ja henkilöstöä kasvuhakuisille yrityksille tulevat tästä myös hyötymään.
JARI VILÉN
Kirjoittaja on kokoomuksen kansanedustaja Lapin vaalipiiristä.
