Valtaosalla koululaisista valoisa minäkuva
Suomeen on kymmenen viime vuoden kuluessa kasvanut nuorten aikuisten kahtiajakautunut joukko, josta valtaosalla on valoisa elämänasenne ja hyvä itsetunto, osalla taas varhaisilta kouluvuosilta peritty huono minäkuva.Teologian lisensiaatti Mari-Anna Frangén tutki väitöskirjaansa vuosina 1989-91 kirjoitettuja 3.-9. luokkalaisten lasten ja nuorten aineita. Edessä häämöttävä lamanahdistus ei niissä vielä liiemmälti tuikahdellut.
- Mutta oli niitäkin, joiden aineissa henkinen pahoinvointi tuli selvästi esiin. Yksikin lapsi ihmetteli, että "mitä järkeä siinä on että ensin mennään kouluun ja sitten kotiin. Maataan vähän aikaa ja sitten mennään takaisin kouluun tai aikuiset menee töihin". Elämässä ei näkynyt mitään muuta kuin työ ja arkirutiinit, Frangén mainitsee.
Väittelijän mukaan kielteistä elämänasennetta ja itsetuntoa ilmaisevat aineet olivat paikoin hyvinkin hälyttäviä. Ja kun elämänasenne on usein pysyvä, syrjäytyminen voi siis jo alkaa lapsena, Frangén huomauttaa.
Suomi ja Ruotsi samalla viivalla
Väitös on osa yhteispohjoismaista tutkimusta, jossa suomalaislasten tekstien lisäksi mukana oli ruotsalaislasten aineita.
- Arvomaailma näyttää olevan jopa yllättävän samantyyppinen sekä suomalais- että ruotsalaislapsilla. Suurimmalla osalla oli toki tasapainoinen ja myönteinen elämänkatsomus. Trendit ovat samoja ja keskiössä molempien maiden lapsilla on perhe, koulu ja kaverit, Frangén mainitsee.
Hän huomauttaa kuitenkin, että tilanne Suomessa on sitten 90-luvun alun muuttunut.
- Nykyään koululuokassa on enemmän kuin kaksi sellaista, jolla on näkyviä ongelmia.
"Rakastan elämää"
Viime lauantaina Helsingin yliopistossa tarkastettu väitös osoittaa, että elämänkatsomuksen rakennuspalikoita ovat myös uskontoon liittyvät asiat, kuten käsitykset jumalasta, kuolemasta ja tuonpuoleisesta elämästä.
- Kuolemasta lapsilla on varsin realistinen kuva. Se hyväksytään, vaikka toisaalta lasten kirjoituksista saattoi löytää liikuttavia "rakastan elämää" -tyyppisiä ilmauksia, Frangén sanoo.
Suomalais- ja ruotsalaislasten välillä isoimpia eroja löytyi Frangénin mukaan nimenomaan uskonnollisista käsityksistä ja jumalakuvista. Suomalaislapset ovat ruotsalaisia perinteisessä mielessä uskonnollisempia. Väittelijän mukaan se johtuu osittain koulujen erilaisesta tyylistä opettaa uskontoa.
- Meillä uskonnonopetus perustuu tunnustuksellisuuteen, kun taas Ruotsissa opetetaan uskontotietoa, hän huomauttaa.
Lasten aineista Frangén löytää selkeän elämänkatsomuksellisen kehityskaaren ala-asteelta yläasteelle. Kun kolmasluokkalainen puhuu jumalasta "pienenä vanhana ukkona, jolla on pitkä valkoinen parta", yläastelaisen näkemys on jo laajempi.
- Olisi kiva tietää onko jumala todella olemassa. Miten sitten pitäisi olla, että jumala on tyytyväinen? seiskaluokkalainen ihmettelee.
Opetuksesta elämän eväitä
Frangén pitää koulua kasvattajana, joka muokkaa ison osan ihmisen elämänkatsomusta. Väittelijä peräänkuuluttaa koululaitokselta "elämäneväiden" jakamista - oli se sitten vaikkapa maailman syntyteorioiden läpikäymistä tai pohdintoja tulevasta ammatista. Kunhan se on sellaista, mistä lapsi on itse kiinnostunut.
- Kysymykset pitäisi poimia lapsen omista kiinnostuksenaiheista. He ovat hirveän uteliaita elämälle ja lapset saadaan innostumaan silloin, kun esimerkit tulevat heidän omasta elämästään.
Koululla on Frangénin mukaan sosiaalistava rooli, eikä se saa hänen mukaansa unohtaa niitä joilla itsetunto on heikko. Tutkimuksesta käy ilmi, että huonon itsetunnon pohja on usein koulusta lähtöisin: koulukiusausta tai vain kavereiden puutetta.
- Syrjäytyminen alkaa jo tässä vaiheessa, kun lapsi ei löydä paikkaansa sosiaalisissa kuvioissa. Koululla pitäisi olla "piilo-opetussuunnitelma", joka tuuppisi vähän sinnepäin, mistä se paikka voisi löytyä, Frangén sanoo.
STT-IKK
5.5.2000
